"Sika täällä elementissään!"
Sähkötekniikan opiskelija Ville Brunou käännähtää kannoillaan ja virnistää huutelijalle. Kello on 9.30 lauantaina 24. huhtikuuta, ja Brunou seisoo Linnanmaan bussipysäkillä kaljatölkki kourassaan. Kaverit ympärillä hälisevät ja nauravat. On teekkarivapun ensimmäinen aamu.
"Piti ottaa töistä pari päivää lomaa", huutelija toteaa. Teekkarien keskuudessa vappuloma on tavallinen ilmiö, mutta Brunou on päätoiminen opiskelija ja voi pyhittää tulevan viikon juhlinnalle. Luennoitsijat ymmärtävät yskän, eikä isoja tenttejä yleensä pidetä.
Ensimmäinen virallinen ohjelmanumero on "Kotiläänin lyhyt", viiden tunnin bussiajelu Oulun lähikuntien kansankapakoihin. Mukaan pääsevät kiltojen ynnä muiden teekkaritahojen silmäätekevät. Sellainen on Brunoukin: sika-nimitys ei ollut asiaton, sillä sinisten haalarien yllä roikkuu keltainen hännystakki, Oulun teekkariyhdistyksen kulttuurisian frakki.
Kulttuurisian tehtäviin kuuluu muun muassa teekkarihengen nostatus, ja Brunou tarttuu heti toimeen. "Kurkkuun asti koko lasti kerralla huitaistaan", hän laulattaa bussin odottelijoita. Aiheenmukainen Jaloviina-pullo kiertää ringissä.
Kaksiääninen "Pitkää huikkaa" on juuri hiipumassa, kun Koskilinjojen vuoro 69 kaartaa yliopiston eteen, ajaa ohi, tekee jäynäkierroksen parkkipaikan ympäri ja palaa pysäkille. Koko vappuviikon liikennöivän linja-auton nimi, Wesibussi, juontuu Unicefin Janopäivästä: lipunmyynnistä kertyvä nettotuotto lahjoitetaan Unicefille.
Kyytiin nousijoita tervehtii tärykalvoja murjova bassojytke. Bussiin on viritetty pieni PA-systeemi, DJ istuu omassa karsinassaan. Satapäiseksi kasvanut haalarijengi ahtautuu sisään. Vappuperuukkeja, hassuja hattuja, älinää, yhteislaulua, sardiinipurkkimaista tungosta. Meno on jo nyt hengästyttävä. Pysyyköhän se yllä koko viikon?
"Iltapäivän ekat tunnit ovat yleensä hiljaisempia, mutta viiden jälkeen meno on aina taattu", Brunou vastaa ja keinuttaa bussia muiden mukana. Pian takaosassa seisojat alkavat pompottaa linjurin peräpäätä. "Alas! Alas! Alasti! Alasti!" kajahtaa rytmikäs huuto. Joku tarttuu mikrofoniin.
"Kuinka moni kuulee ääneni!"
"Ööö!"
"Kuinka moni aikoo vetää tänään pellin kiinni!"
"Ööö!"
Matkustamon lämpotila ja puristusvoima lähentelevät mäntämoottorin lukemia, kun Wesibussi kaartaa Haukiputaan Vintti-pubin pihaan. Jotkut jäävät seisoskelemaan vesisateeseen, Brunou suuntaa useimpien muiden tavoin baariin. "Uuteen nousuun...", kaikuu yhteislaulu. Tanssilattia hytkyy hikistä lihaa.
Parinkymmenen minuutin tehoisku jättää jälkeensä muutaman ällistyneen alkuasukkaan sekä yllättävästä myyntipiikistä ilahtuneen baariemännän. Matka jatkuu seuraavaan kohteeseen. Tai oikeastaan kohteesta puhuminen on liioittelua, sillä vähintään yhtä tärkeää on bussin bassojytkeessä seisominen.
"Kyllä. Täällä on hauskaa", Brunou vahvistaa.
Puoli neljältä hupi on päättynyt ja viimeiset kyytiläiset laskeutuvat Teekkaritalon pihalle. Ohjelmassa on barbecue-bileet, mutta rännäksi muuttunut sade ajaa enemmistön sisätiloihin. Päähenkilömme istuu pöydässä varsin hyväkuntoisen näköisenä. Lautasella on edellisiltana paistettua siankylkeä, kädessä pullo Pommacia.
"Hyvä yöuni ja kunnon aamupala auttavat jaksamaan. Eikä tarkoitus ole olla naamat ja örveltää. Hauskanpito on parasta silloin kun tietää, mitä tapahtuu. Joku roti pitää olla. Valtteri, älä istu pöydällä, ne ei kestä!"
Eli nyt on Pommacin vuoro?
"Joo... on siinä vähän jaloviinaa."
Ilta jatkuu aamukolmeen.
"Eilinen oli aika tiukka päivä."
Sunnuntai kääntyy kohti iltapäivää, kun Ville Brunou saapuu kämppäkaverinsa kanssa Tuiran uimarannalle. Kaljoja ei käsissä näy, mutta repussa on varalta "jotain". Rannan täyttävällä teekkarimassallakin pysyy korkki enimmäkseen kiinni. Yleistunnelmaa hallitsevat siisti seisoskelu, grillimakkaran tuoksu, DJ-katoksesta kantautuva bassojytke sekä kirkkovenesoudut.
Joukkueiden pitää kiertää Rautasillan takana oleva poiju. Monivuotinen voittaja, kauppatieteiden opiskelijoiden Finanssi, ottaa räjähtävän lähdön. Erävastustajan, vaihto-oppilaista koostuvan ESN:n airot sen sijaan menevät heti lähdössä ristiin. Kirkkovenesoutu taitaa olla vähän vieras laji.
Brunou ei tällä kertaa kisaan osallistu - teekkarien renkaanvaihtotempauksessa rasittunut käsi vihoittelee. Hän jää rannalle morjestamaan kavereita ja katsastamaan soutuja. Illalla olisi Jälkisoudut yökerho Fionassa, mutta vielä ei tiedä, mennäkö vai ei. Fiilis ratkaisee; tämä ajatus kuullaan tulevina päivinä useaan otteeseen.
"Vappua ei pidä suunnitella kauheasti etukäteen. On mentävä, minne nokka näyttää."
Fiilis ei kuitenkaan ratkaise sitä, että kello 19 Brunoulla alkaa sovittu vuoro yhtenä Wesibussin valvojista. Linnanmaan bussipysäkillä näyttää aluksi autiolta, mutta h-hetkenä paikalle pelmahtaa kymmenittäin kyyditettäviä. Nyt liikennöidään säännöllisesti välillä yliopisto-torinranta, mikä yhteen suuntaan mutkiteltuna vie noin tunnin.
Jälleen jäynäkierros ennen pysähtymistä. Jälleen ahtautuminen bassojytkeeseen. Jälleen perän pompotusta ja "alas, alas, alasti" -huutoa. Uutena piirteenä "vasen, vasen!" -tahditusta bussia keinutettaessa sekä "kaatuu, kaatuu!" -elämöintiä kaarteissa. Yksinkertaisista aineksista on tulevien diplomi-insinöörien vappuilo tehty.
Viinikanisteri kiertää. Viini valuu suupielistä teekkarineidon paljaille käsivarsille, mistä poikakaveri nuolee sen pois. Ville Brunou katselee orastavaa delirium-meininkiä tyynesti sivusta. Valvojien tehtävänä on pitää huolta siitä, "että sääntöjä noudatetaan eikä bussi hajoa alta". Säännöt ovat simppeleitä: älä oksenna, paskanna, kuse, tappele...
Työvuoro jatkuu puolille öin. Toisen kerran Brunou lähtee valvojaksi tiistaina - vapaaehtoisesti. Järjestyksenpidon luulisi häiritsevän vapunviettoa, mutta teekkariaktiivi on mukana huvikseen. "Kyllähän se pikkuisen rajoittaa, mutta toisaalta niin on hyvä. Voi seuraavana aamuna lähteä liikkeelle hyvillä mielin. Rajoittaisin juhlintaa tietysti muutenkin, mutta nyt se tapahtuu automaattisesti."
Kulttuurisika pääsee teekkarivapun järjestelyissä silti helpolla. Suurimman vastuun kantaa Oulun teekkariyhdistyksen isäntä Santtu Uurtamo, joka on tammikuusta alkaen selvitellyt yhteistyötahoja, viilannut sopimuksia, hankkinut lupia... ja joutuu vappuviikolla vielä uurastamaan lähes kaikissa tapahtumissa.
"Työpäivät ovat ympäripyöreitä. Tiistaina meni 24 tuntia putkeen. Jos en ole jotain tekemässä, niin sitten olen puhelimen päässä valmiina", Uurtamo kertoo.
Skarppauksen lomassa omalle juhlinnalle ei jää aikaa, ja vaikka jäisikin, toisten kännäyksen seuraaminen vie suurimman innon. Mitä isäntä sitten puuhasta saa?
"Tiistain reivit palkitsivat. Kädestä pitäen tultiin kiittämään, että parhaat bileet, mitä Teekkaritalolla on ollut. Mitähän tästä saa... No, kavereita, kokemusta - näkee, miten kulissien takana hommat hoituvat. Tai käytännössä, miten ne kusevat."
Brunouta sen sijaan työllistää bussivelvoitteiden ohella enää yksi tehtävä, kapteenin rooli maanantaisissa U-båt-sitseissä. Kun tapahtuman nimi suomennetaan, tulokseksi saadaan akateeminen sukellusvenepöytäjuhla. Tämä tarkoittaa sitä, että Teekkaritalo on vuorattu mustalla muovilla klaustrofobisen tunnelman luomiseksi, vessoihin täytyy kontata ja osallistujat ovat pukeutuneet teeman mukaisesti.
Barettipäinen kapteeni Brunou istuu upseeriston pöydässä ja toimii seremoniamestarina. Edempänä illastaa halvemman pääsylipun lunastanut "miehistö", salin toisessa päässä halvimman tason "vangit". Ohjelma koostuu pöytäjuhlaperinteen mukaisesti lähinnä maljapuheista ja yhteislaulusta: "Kaljaa... kaljaa", haikaillaan uudelleensanoitetussa Kauan-biisissä.
"Oli oikein mukavat hulinat", kapteeni raportoi seuraavana päivänä Päiväkänni-tapahtumassa. Tiistaina vapunvietto on jo laajentunut teekkareista muihin väestöryhmiin, ja Hevimestassa on porukkaa laidasta laitaan. Sivullisten ärtymyskin on ehtinyt herätä: verkko-Kalevan keskustelupalstalla joku valittaa talon edustalle kuseskelevista wesibussilaisista.
"Siellä, mistä negatiivinen palaute tulee, kukaan ei tule sanomaan päin naamaa. Yleensä vastaan tulee vain hymyileviä katseita", Brunou kuittaa. Viikon kestävälle juhlinnalle on painavat perusteet: ohjelma ei mahtuisi lyhyemmälle ajanjaksolle, ja rankka koulu-
vuosi on hyvä päättää kunnon irtiottoon.
Ja kuuluuhan teekkarihenkeen sosiaalisuus. Tosin on sellaisiakin teekkareita, joita ei yhteisissä bileissä näy - ei edes vappuna.
"Se on harmi, koska opiskeluaikana pitää ottaa ilo irti. Työelämässä ei ole mahdollista lähteä päiväkänneille."
Tätä rataa mennään. Mainittujen tapahtumien lisäksi Brunou käy yökerho Fionan Jälkisouduissa (fiilis ratkaisi), Syynimaan ympäriajoissa (vain katsojana; ajajat kiertävät Syynimaan seitsemästi ja tankkaavat välillä) sekä Teekkaritalon reiveissä. Viidentenä päivänä hän lepää: keskiviikkona ohjelmassa on nettisurffailua, grillausta ja vaivaiset pari tuntia Wesibussin jytkeessä.
"Nyt jaksaa taas", Brunou toteaa torstaina torilla. Teekkarikiltojen tempauksia tuomaroituaan ja köyttä vedettyään hän siirtyy seuraamaan fuksikisoja, joissa ratkaistaan fuksien uittojärjestys.
Yhtenä lajina on hakutehtävä. "Hae mulle bokserit", komentaa kisapäällikkö.
Lavan eteen tuodaan kauhean kuhinan saattelemana boksereita, joissa on kokonaisia miehiä sisällä.
"Hae mulle seksilelu."
Lavan eteen tuodaan etu- ja keskisormeaan ojentava karju.
"Osallistujat ovat yleensä suurimpia häröilijöitä", Brunou kertoo.
Vappuaattona kello 10.30 puhelimeen vastaa virkeän kuuloinen kaveri. Edellisöisissä Waatonaaton bileissä Kuusisaaressa on mennyt tappiin asti, ja nyt Brunou on lähdössä Konekillan Ykä-paloautolla keskustaan. Taustalta kuuluu melkoinen mekkala.
Ensimmäinen etappi on vappukulkue, minkä jälkeen vaihdetaan vapaalle ja odotellaan vapunvieton kohokohtia: fuksien uittoa iltapäivällä sekä näiden lakittamista varhain vapunpäivän aamuna.
Tapahtumien välillä ehtii kulua yli 12 tuntia, joten jälkimmäisessä voi vallita jo hieman liikuttunut ja haikea tunnelma. Fuksit syntyvät tuolloin uudelleen teekkareina ja vanhat teekkarit saavat lakkinsa naruun solmun merkiksi hengissä selvitystä teekkarivapusta.
"Vappu on opiskelijan elämän parasta aikaa", tietää Brunou, sillä hänelle on luvassa jo neljäs solmu.