
Iivo Niskasen vuorohiihto on majesteettisen näköistä. Sen avulla suomalainen päätti hajottaa pääryhmän jo yhdistelmäkilpailun alkuvaiheessa ja lähteä karkuteille.
Ainoana Niskasen vetoon pystyi vastaamaan Aleksandr Bolshunov.
Kaksikon meno oli kaunista katseltavaa. Duo tuli suksienvaihtoon puoli minuuttia muita edellä.
Sitten Bolshunov totesi, että hän lähtee voittamaan olympiakultaa. Siinä vaiheessa Iivo Niskasen hiihto ei ollut kaunista katsottavaa.
Suomalainen huojui ja heilui aivan kuin hänen lihaksistonsa ei tiennyt, mitä komentoja aivot antavat.
Bolshunov karkasi, ja hetken päästä suomalaisen ohi painoi Denis Spitsov, mutta ero perässä tulleisiin norjalaisiin jopa kasvoi. Niskanen sai uskoa tekemiseensä. Tekniikka alkoi toimia ja sukset liikkua eteenpäin.
– Olen kohtalaisen tyytyväinen vapaan hiihtoon. Yritin puskea kovaa helpoilla osuuksilla. Tietysti toivoin, että olisin pysynyt Bolshunovin peesissä, mutta siihen ei ollut mitään mahdollisuuksia.