Wis­con­si­nin osa­val­tioon ju­lis­tet­tiin poik­keus­ti­la – po­lii­sin useita kertoja ampuman mustan miehen äiti kehotti mie­len­osoit­ta­jia rau­hal­li­suu­teen

Poliisin selkään ampuma Jacob Blake on halvaantunut vyötäröstä alaspäin. Perheen asianajajan mukaan tarvitaan ihme, että Blake voisi vielä joskus kävellä.

Helsinki/Kenosha
Mielenosoitukset ovat äityneet väkivaltaisiksi Wisconsinissa.
Mielenosoitukset ovat äityneet väkivaltaisiksi Wisconsinissa.
Kuva: CHRISTIAN MONTERROSA

Yhdysvalloissa Wisconsinin kuvernööri Tony Evers on julistanut osavaltioon poikkeustilan. Lisäksi kansalliskaartilaisten määrää Kenoshan piirikunnassa lisätään. Paikalle on kutsuttu nyt yhteensä 250 kansalliskaartilaista.

Mustan miehen ampumista seuranneet mielenosoitukset ovat äityneet väkivaltaisiksi Wisconsinissa. Poliisi yritti maanantaina paikallista aikaa hallita Kenoshan kaupungissa satojen mielenosoittajien joukkoa kyynelkaasulla pian sen jälkeen, kun ulkonaliikkumiskielto astui voimaan. Kenoshan piirikuntaan on julistettu ulkonaliikkumiskielto myös tiistai-illan ja keskiviikkoaamun väliseksi ajaksi, kertoo uutiskanava CNN.

Uutiskanavan mukaan Evers kertoi aiemmin tiedotteessa, että kansalliskaartin läsnäololla pyritään varmistamaan se, että ihmiset voivat rauhassa harjoittaa sananvapauttaan ja kokoontumisoikeuttaan. Lisäksi kansalliskaartia tarvitaan tukemaan ensihoitajien ja palohenkilöstön työtä sekä suojelemaan liittovaltion rakennuksia ja tärkeää infrastruktuuria.

Uutistoimisto AFP:n mukaan 29-vuotiaan Jacob Blaken äiti puhui tiistaina paikallista aikaa rauhallisuuden puolesta kahden levottoman illan jälkeen. Mielenosoittajat ovat sunnuntain ja maanantain aikana muun muassa polttaneet rakennuksia ja autoja Kenoshan kaupungissa.

– Ajaessani kaupungin läpi, huomasin paljon tuhoa. Se ei kuvasta minun poikaani tai perhettäni, Julia Jackson sanoi lehdistötilaisuudessa.

Jacksonin mielestä hänen poikansa ei olisi tyytyväinen, jos tämä saisi kuulla, että ampumisesta on seurannut väkivaltaa ja tuhoa.

Blake on ampumisen seurauksena halvaantunut vyötäröstä alaspäin. Tiedon on vahvistanut perheen asianajaja. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, onko halvaantuminen pysyvää.

-
Kuva: CHRISTIAN MONTERROSA

Blaken isä: Poliisit ampuivat kuin pojallani ei olisi väliä

Perheen asianajajien mukaan yksi poliisin luodeista pirstoi Blaken selkärangan ja toiset vahingoittivat hänen sisäelimiään: vatsalaukkua, suolistoa ja maksaa. Lisäksi hän sai haavoja käsivarteensa.

Perheen asianajajan Ben Crumpin mukaan tarvittaisiin ihme, että Blake voisi jälleen kävellä.

Poliisin mukaan ampuminen tapahtui, kun poliisi oli vastaamassa ilmoitukseen perheväkivallasta.

Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt silminnäkijän kuvaama video, jossa poliisi ampuu Blakea useita kertoja lähietäisyydeltä selkään, kun tämä on nousemassa autoon.

Crumpin mukaan Blake oli yrittänyt rauhoittaa kahden naisen välistä riitaa. Miehen kolmen pojan Crump sanoo olleen tapahtumahetkellä autossa.

Crump sanoo CNN:lle, että poliisi ei ole kertonut, miksi Blakea ammuttiin selkään useita kertoja.

Crumpin mukaan poliisi on syiden antamisen sijaan pyrkinyt saamaan lausuntoja Blaken perheeltä. Tunnettu ihmisoikeusasianajaja toivoi CNN:llä poliiseilta vastauksia muun muassa siihen, miten he ovat yrittäneet rauhoittaa tilannetta ennen ampumista ja mikä sai heidät ampumaan Blakea ainakin seitsemän kertaa lähietäisyydeltä selkään.

Blaken isä, myös nimeltään Jacob Blake on syyttänyt poliisia "järjettömästä murhan yrityksestä". Hän kertoi poliisien ampuneen nuorempaa Blakea useita kertoja niin kuin hänellä ei olisi väliä.

– Mutta minun pojallani on väliä. Hän on ihminen, vanhempi Blake kertoi.

CNN: Liittovaltion viranomaiset tutkivat ampumista

Kenoshan viranomaiset pystyttivät tiistaina väliaikaisen rauta-aidan piirikunnan oikeustalon eteen. Samaisella paikalla on ollut edellisinä kahtena iltana poliisin ja mielenosoittajien välisiä yhteenottoja.

Kenoshaan oli kutsuttu jo aiemmin paikalle 120 kansalliskaartilaista, ennen kuin Evers pyysi lisää kansalliskaartin jäseniä kolmatta mielenosoitusiltaa ennakoiden.

Evers on pyytänyt mielenosoittajia protestoimaan rauhallisesti, käyttämään maskeja ja muistamaan turvavälit.

– Emme voi antaa rakenteellisen rasismin ja epäoikeudenmukaisuuksien kiertokulun jatkua, Evers sanoi tiedotteessa.

– Emme voi myöskään jatkaa tällä tuhon tiellä kulkemista, hän lisäsi.

Yhdysvaltain oikeusministeriö ja liittovaltion keskusrikospoliisin FBI:n edustajat tutkivat ampumista Kenoshassa, liittovaltion viranomaislähde kertoo CNN:lle. Lähteen mukaan liittovaltion tutkijat kasaavat tietoja, joiden pohjalta voidaan päättää siitä, aloitetaanko ampumisen johdosta liittovaltion tason ihmisoikeustutkinta.

CNN on aiemmin kertonut, että Kenoshan piirikunnan syyttäjän toimisto tutkii ampumista. Lisäksi uutiskanavan mukaan ampumisesta on aloittanut tutkinnan Wisconsinin osavaltion oikeusministeriön rikostutkinnan yksikkö.

"Poliisi ampuu ensin ja miettii sitten oikeutusta"

Blaken perheen asianajaja Crump on Yhdysvalloissa tunnettu ihmisoikeusasianajaja, joka edustaa myös muun muassa toukokuussa poliisin käsiin kuolleen George Floydin perhettä. Crump vaatii, että Blaken ampumisessa mukana olleet poliisit erotettaisiin tehtävästään ja heidät asetettaisiin syytteeseen.

Tähän mennessä poliisit on asetettu virkavapaalle.

– Kyse saattaa olla toisesta kaupungista tai toisesta osavaltiosta, mutta narratiivi vaikuttaa olevan sama. Aseistautumaton musta ihminen tapetaan epäoikeudenmukaisesti. Poliisi ampuu ensin ja miettii myöhemmin, miten se voidaan oikeuttaa, Crump sanoi.

Crump viittasi tiistaina myös toiseen ampumistapaukseen, joka tapahtui viime viikolla. Louisianan osavaltiossa Lafayettessa poliisin syytetään käyttäneen liiallista voimaa, kun he ampuivat 31-vuotiasta Trayford Pelleriniä lukuisia kertoja. Pellerinillä oli ollut mukanaan veitsi, kun hän oli kävellyt kohti ruokakauppaa perjantai-iltana.

CNN:n mukaan Pellerin vietiin sairaalaan, jossa hänet julistettiin kuoliaaksi.

Protesteja toukokuusta asti

Mustiin kohdistuva poliisiväkivalta on puhuttanut Yhdysvalloissa etenkin tänä kesänä, kun Black Lives Matter -protestit levisivät ympäri maata Floydin kuoltua toukokuussa poliisin väkivaltaisessa pidätystilanteessa.

Floydia kuristusotteessa pitänyt poliisi on saanut syytteet toisen ja kolmannen asteen murhasta. Syytteet vastaavat Suomen lainsäädännössä suunnilleen tappoa ja kuolemantuottamusta.

Jacob Blaken ampumisen vuoksi mielenosoituksia järjestettiin maanantaina Wisconsinin lisäksi myös muissa osavaltioissa, esimerkiksi Minnesotassa, jossa Floyd asui ennen kuolemaansa.

Viime vuosina julkisuuteen on noussut myös useita muita tapauksia, joissa musta ihminen on kuollut poliisin voimankäytön vuoksi.