Oulun käräjäoikeudessa on aloitettu laaja oikeudenkäynti sijoitusklubi WinCapitaan kuulunutta miestä vastaan.
Syyttäjä vaatii törkeästä petoksesta tuomiota vuonna 1946 syntyneelle oululaismiehelle, jonka hän väittää olleen WinCapitassa pyramidin huipun tuntumassa. Mies on aikaisemmin tuomittu toisen laajan pyramidihuijauksen pyörittämisestä.
Maanantaiaamuna alkaneessa oikeudenkäynnissä syyttäjä väittää, että oululaismies huijasi suuren määrän ihmisiä liittymään ja sijoittamaan rahojaan WinCapitaan. Mies uskotteli heille, että klubi harjoittaisi varoillaan tuottoisaa urheiluvedonlyöntiä ja valuuttakauppaa, jossa on suuri tuottomahdollisuus.
Todellisuudessa näin ei syyttäjän mukaan kuitenkaan ollut, vaan WinCapitan tuotot tulivat yksinomaan muiden jäsenien klubiin pumppaamista rahoista.
WinCapitan toiminta päättyi maaliskuussa 2008. Suurin osa jäsenistä menetti siihen sijoittamansa varat tai osan niistä.
Syyttäjän mukaan syytetty osallistui sijoitusklubin alkuvaiheessa yhdessä sen perustajan Hannu Kailajärven ja muutaman muun perustajajäsenen kanssa niin sanottuun testitreidaukseen. Se osoittautui myöhemmin tappiolliseksi. Tästä huolimatta mies mainosti syyttäjän mukaan sijoitusklubia ja kertoi testiryhmän saaneen siitä jo 300 prosentin voiton.
Syyttäjä: Höttöä oli paljon
Syyttäjä erotteli oikeudenkäynnissä WinCapitassa pyörineet rahat virtuaalirahaksi ja oikeaksi rahaksi. Oikea raha koostui yksinomaan klubiin liittyneiden tuomista sijoitusmaksuista ja loput olivat virtuaalirahaa eli ”höttöä”.
Kihlakunnansyyttäjä Maarit Ketosen mukaan WinCapitan virtuaalipuolen saldo oli klubin toiminnan loppuvaiheessa yli 33 miljoonaa euroa, kun taas oikeaa rahaa siellä oli 5,9 miljoonaa euroa.
”Se osoittaa, että höttöä oli siellä todella paljon”, hän kuvaili.
Syyttäjän mukaan mies piti itsellään osan niistä rahoista, joita WinCapitaan liittyneet käteisinä hänelle antoivat sijoittavaksi klubiin. Itse hän sijoitti siihen runsaat 40 000 euroa. Myöhemmin mies kotiutti eli tilitti klubista itselleen yli 400 000 euroa. Syyttäjä vaatii, että hänen pitää maksaa valtiolle yli 440 000 euroa rikoksen tuottamaa taloudellista hyötyä.
Osa syytetyn WinCapitaan houkuttelemista ihmisistä vaatii häneltä vahingonkorvauksia. Heidän sijoituksensa vaihtelivat sadasta eurosta useisiin kymmeniin tuhansiin euroihin. Korvausten hakijoita oli aiemmin vieläkin suurempi joukko, mutta osa on luopunut vaatimuksistaan. Yhä korvausta karhuavia tullaan kuulemaan oikeudessa joko henkilökohtaisesti tai puhelimen välityksellä.
Puolustus: Ei miltään osin pyramidihuijaus
Syytettynä oleva mies kiistää syyttäjän ja sijoittajien vaatimukset. Hän on sitä mieltä, että WinCapita ei ollut miltään osin pyramidihuijausta eikä siihen rinnastettavaa toimintaa vaan kyse oli valuuttakauppaan yleisesti liittyvistä riskeistä.
”Kukaan jäsenistä ei voi väittää, ettei tiennyt toiminnan riskeistä”, miestä puolustava asianajaja Jussi Laaka selitti.
Puolustuksen mukaan mies ei ollut syyttäjän väittämällä tavalla aktiivinen toimija WinCapitassa, vaan hän oli siinä rivijäsenen asemassa.
”Ulospäin antamassa tiedotuksessa klubi loi kuvan siitä, että toiminnassa olisi mukana useita henkilöitä ja että se harjoittaa tuottoisaa urheiluvedonlyöntiä sekä valuuttakauppaa. Hänellä ei ollut perusteltua syytä epäillä sitä, etteivät tiedot pitäisi paikkaansa”, Laaka sanoi.
Koska mies ei tiennyt WinCapitan toiminnan olevan laitonta, ei hän puolustuksen mukaan ole voinut syyllistyä myöskään muiden erehdyttämiseen.
”Hän on toiminut täysin vilpittömässä mielessä uskoen toiminnan laillisuuteen ja rehellisyyteen”, Laaka selitti.
Puolustuksen mukaan tätä käsitystä tukee se seikka, että mies ilmoitti WinCapitasta saamansa tulot verotukseen ja maksoi niistä verot.
”Jos hän olisi mieltänyt toiminnan rikolliseksi, ei hän varmuudella olisi ilmoittanut niitä kiinni jäämisen riskin vuoksi.”
Jos mies kiistämisestään huolimatta määrätään maksamaan korvauksia sijoittajille ja rikoshyötyä valtiolle, vaatii hän oikeutta joka tapauksessa kohtuullistamaan summia.
Toinen oikeudenkäynti tulossa
Oikeudenkäynti kestää toistakymmentä päivää. Tuomio annetaan myöhemmin.
Käräjäoikeudessa käsitellään muutaman viikon sisään myös toista WinCapitaan liittyvää juttua, jossa siinäkin syyttäjä vaatii tuomiota huijauksista klubin toiminnassa.
Muilla paikkakunnilla Suomessa vastaavat rikossyytteet on ehditty jo suurimmaksi osaksi käsitellä. Niissä on pääosin tuomittu syytettyjä rikoksista ja määrätty heidät maksamaan korvauksia tappiolle jääneille.
Oulussa aiemmin käsitellyt jutut ovat olleet niin sanottuja rikoshyötyjuttuja. Niissä WinCapitasta plussalle jääneiltä on vaaditut voitot valtiolle.