Wigwam tekee paluuta myötätuulessa. Uusi albumi Titans Wheel on herättänyt pääosin myönteistä hyrinää ja kesän konsertit ovat saaneet innostuneen vastaanoton. Ouluun yhtyelegenda saapuu 14. heinäkuuta.
Wigwam oli Tasavallan presidentin ohella suomalaisen progressiivisen rockmusiikin lippulaiva kolme vuosikymmentä sitten. Bändit tunnettiin Suomen ulkopuolellakin: molemmat tekivät kiertueita muun muassa Iso-Britanniassa ja Wigwam jopa levytti brittiläiselle Virgin-levymerkille.
Maailmanvalloitus jäi puolitiehen. Muusikoiden nurjaa suhtautumista kaupallisuuteen on arveltu osasyyksi kananlentoon.
"Kyllä menestys olisi maistunut mutta perhesiteet Suomeen painoi vaakakupissa enemmän kuin loputtoman Englannissa roikkumisen mahdollisesti tuoma tilaisuus", basisti Måns Groundstroem, 53, paljastaa.
Uutta sanottavaa
Punk nosti otsikoihin uudet tekijät mutta nuori (muusikko-) polvi on jälleen löytänyt progen. Keikoille ovat hakeutuneet paitsi vanhat fanit, myös näiden jälkikasvu.
Kollegoista bändiä ovat puolestaan hehkuttaneet esimerkiksi Kerkko Koskinen, Kemopetrolin laulunikkari Kalle Koivisto ja Absoluuttinen nollapiste.
"Musiikillinen leikkimielisyys vetoaa. Se on vähän kuin jalkapalloa pelaisi: pallottelemme ideoita toisillemme. Luulen, että sellainen vetoaa nuoriinkin soittajiin. Legenda-asema tuo tietysti lisächarmia", Måsse punnitsee Wigwamin vetovoimaa.
"Olemme viisikymppisiä äijiä ja elämänkokemuksemme kuuluu musiikista. Oleellisempaa on, että me pystymme tekemään uutta musaa, joka on myös tämän päivän ilmaisua. Tämä ei ole sitä 30 vuotta vanhaa juttua", hän selvittää.
Aika avartaa
Ajassa on mistä ammentaa. Nykyinen musiikillinen ilmapiiri tuntuu Groundstroemista kiinnostavalta. Progeen liitettyjä ominaisuuksia kuten temaattisuus ja pitkät ideankehittelyt ovat tulleet vastaan muun muassa teknosta.
Tähän aikaan mahtuu myös vähän mahtipontisempia musiikillisia rakennelmia. Ehkä jengi on avoimempaa ja uteliaampaa kuin aiemmin, basistilegenda puntaroi.
Jos on aika tullut vastaan, myös Wigwamin muusikot ovat modernisoineet ilmaisuaan. Herrat jopa levyttivät teemaa ironisoivan laulun Heaven In A Modern World.
"Titans Wheel sisältää suurimmalta osalta vähän pienimuotoisempaa musiikkia, tanssittavaa poppia, balladia ja muuta. Siellä ei ole oikeastaan oikein isoja muotoja kuin vilahdukselta", puhemies kertoo.
Itseironia kantaa
Vaikka progea on pidetty huumorittomana ilmaisumuotona ja sen tekijöitä totisena porukkana, Wigwam osaa nykyään suhtautua itseensä ja musiikkiin pilke silmässä. Esimerkiksi kappaleiden The Lost Lizard King, Titans Wheel ja Subterranean Sunrise nimissä kosmologia ja huumori ovat lähellä toisiaan.
"Levyllä on sanaleikkejä ja viittauksia uusiin ja vanhoihin biiseihin. Se on kollaasi", puhemies kiteyttää.
"Kyllähän tuosta tulee mieleen dinosaurusmeininki. Vanhat titaanit, sisiliskot ja nää hommat on itseironisia viittauksia menneisiin. Mä kuulen siellä Crosby, Stills, Nash & Young -juttuja, Beatlesia ja gregoriaanista munkkilaulua."
"Levy sai kypsyä aika pitkään, mikä tekee suurimman eron vanhoihin töihin. Ennakkoduuni kuuluu, biiseistä on karsiutunut kaikki ylimääräinen. Tarkoitus on tuottaa ihmisille iloisia akustisia kokemuksia, hyvää musaa ja hauskoja sanoja - tämä on viihdettä. Mä tykkään suloisista soinnuista, me ollaan aika romanttinen bändi", basisti nauraa.