Kilpisjärvi Käsivarren alue luoteisessa Lapissa on maan korkeinta seutua. Siellä ovat kaikki Suomen suurtunturit, yli 1 000-metriset. Runsaan sadan asukkaan Kilpisjärven kylä on samannimisen järven rannassa, puolen kilometrin korkeudella merenpinnasta. Sen selän takaa nousee vielä puoli kilometriä ylöspäin Saana (1 029 metriä). Järven toisella puolella ovat Ruotsin tunturit sekä Mallan luonnonpuisto, jossa ovat Pikku-Malla (738 m) ja Iso-Malla (942 m).
Saana, Malla ja Saivaara ovat Norjasta tulevan Köli-vuoriston reunaa, jolla ikää on vain noin 400 miljoonaa vuotta, seudun muun kallioperän ollessa viisi-seitsemän kertaa vanhempaa. Nuoressa kallioperässä on kalkkipitoisia kivilajeja, joita ilman Kilpisjärven seutu olisi aivan toisen näköinen, vielä ratkaisevasti karumpi.
Ylhäisö kokoontuu
"Sinne kerääntyy Suomen alpiinisen flooran ylhäisö", kirjoitti kasvimaantieteilijä, professori Reino Kalliola (1909-1982) paikasta, johon ylhäältä kalliosta rapautuvat dolomiittimurskeet pysähtyvät. Näitä "ylhäisön" kokoontumispaikkoja on niin Saanalla kuin Mallallakin.
Malla on tunnettu rehevästä tunturikasvillisuudestaan ja monista suomalaisittain harvinaisista kasvilajeistaan. Siellä on maan vanhin luonnonpuisto, vuodelta 1916. Saanan länsirinteellä yli puolen kilometrin korkeudessa on rehevä, suojeltu lehtoalue. Tunturikoivut ovat poikkeuksellisen kookkaita ja suorarunkoisia. Aluskasvillisuuden näkyvintä osaa ovat kullerot, kurjenpolvet ja saniaiset.
Putkilokasveja on Kilpisjärven alueelta luetteloitu liki 450. Ellei maaperässä olisi kallion rapeutumisen ansiosta kalkkia, määrä putoaisi liki puoleen. Kalkinsuosijoista harvinaisimmasta päästä on lapinalppiruusu, jonka varsi on kooltaan kituliaan puolukan luokkaa. Norjan puolella kasvaa myös tikankontti.
Kilpisjärven luonnonoloihin vaikuttavat yhdessä pohjoisuus ja korkeus merenpinnasta. "Täällä ovat Pohjois-Euroopan ankarimmat olot. Kilpisjärvi on luonnon kylmälaboratorio", Helsingin yliopiston biologisen aseman johtaja, dosentti Antero Järvinen kuvaa.
Korkeustekijä menettää merkityksensä, kun matkataan vielä pohjoisemmaksi eli laskeudutaan Jäämeren rannalle. Siellä mäntykin palaa taas maisemaan ja aluskasvillisuus on rehevyydeltään Kilpisjärveen verrattuna omaa luokkaansa. Tromssan seudulla kasvukausi on saman pituinen kuin Oulun tienoilla, 150 vuorokautta. Se on aikaa, jolloin vuorokauden keskilämpötila on vähintään +5 astetta.
Kilpisjärvellä keskimääräinen kasvukausi on kolme kuukautta, mutta ylhäällä tuntureilla sekin putoaa puoleen. Tunturikoivu siellä vielä menestyy, mutta kukkakasveille kesähetki käy lyhyeksi. Tunturiin voi myös kesken suven pudota kunnon lumipeite. Päiväkausiksi se ei kuitenkaan ole tavannut jäädä.
Juhannusjäät
Kilpisjärvestä jäät lähtevät keskimäärin juhannuksen tienoissa, mutta tänä kesänä jo 3. kesäkuuta. Se on 30 vuoden aikana toiseksi aikaisin ajankohta. Virkistävää Kilpisjärven vesi on aina. Yli kymmenen asteen lämpöjä siitä ei liene mittailtu.
Vaikka kevät tuli käsivarteenkin normaalia aiemmin ja kasvihuoneilmiöstä paljon puhutaan, Kilpisjärvellä eivät vuoden keskilämpötilat ole juurikaan nousseet, Antero Järvinen sanoo. "Aikainen kevät saattoi olla vain poikkeus, samanlainen kuin oli 1980-luvun alussa." Lunta Kilpisjärvellä oli talvella normaali määrä.
Lyhyt kevät kestää Kilpisjärvellä toukokuun, ja vapun jälkeen tunturissa on yleensä maukkaimmat hiihtokelit. Kesäksi on luettavissa kesä- ja heinäkuu ja maksimissaan vielä elokuun alkupätkä. Siitä alkaa syksy, minkä peräseinä on syyskuun lopussa. Talven valta lähtee lokakuulta ja kestää huhtikuun loppuun. Kesä on niin lyhyt, ettei sitä etelän turisti oikein oivallakaan. "Kumman koleita kesäilmoja pitelee", elokuun lopulla liikkeellä oleva matkailija etelästä tapaa ihmetellä.
Ristiin muuttajia
Niin kasvi- kuin eläinluonnolla pitääkin kiirettä. Joku lähtee jo syysmuutolle etelään kun toinen on vasta tulossa. Avotunturin kasvina esimerkiksi jääleinikki ottaa varaslähdön jo lumen alla ehtiäkseen maaliin kesän aikana. Sen biomassasta on 70-80 prosenttia turvassa maan alla. Tämän varastonsa turvin kasvi säilyy hengissä, vaikka lumi ei sulaisi sen harteilta pariin kesään. Jääleinikki karttaa lämpöä henkensä hädässä ja kasvaa vain ylhäällä Skandinavian tuntureilla ja Alpeilla.
Lyhyen kesän vastineeksi luonto tarjoilee yötä päivää ylivertaista valoa.
Kun siepot saapuvat Kilpisjärvelle toukokuun puolenvälin tienoilla, ilmat ovat vielä liian kylmiä munimiseen. Kaikki energia kuluu värjöttelyyn, hengissä pysyttelemiseen. Kuuluvin laulukausi linnuilla on touko-kesäkuun vaihteessa, mutta 10. kesäkuuta mennessä luonto vaikenee, mitä nyt käki kuuluttaa olemassaoloaan. Tulevat muut kiireet, perheen perustaminen, jälkeläisten paimentaminen. Ei paljoa laulata, eikä ole tarviskaan. Sukunsa jatkajat ovat toisensa löytäneet.
Ensimmäiset lajit valmistautuvat syysmuuttoon, kun Indonesian seudulta pohjoiseen kiirehtinyt lapinuunilintu on vasta ehtinyt maisemiin. Ensimmäinen muuttajien aalto lähtee kesän ollessa kukkeimmillaan, heinäkuun puolessavälissä. Tämä porukka on pääasiassa kahlaajia. Lapinuunilintu kiirehtii takaisin Kaukoitään jo heinä-elokuun vaihteessa.
Lapin Caruso
Monipuolisimpia laulajia on Lapin maakuntalintu sinirinta. Sen imitointilistalta on luetteloitu puolensataa erilaista lauluääntä, joista useimmat ovat toisten laulajien matkimisia. Repertuaarista on kuultu myös esimerkiksi junan vihellys. Omasta päästään tämä "Lapin oma Caruso" ei lauleskele, kaikki imitaatiot ovat muuttomatkoilla korvaan tarttuneet.
Sinirintanaaras valikoi lastensa isän tämän laulutaidon perusteella. Mitä monipuolisempi laulaja, sitä enemmän ilmeisesti elämänkokemusta ja taustaa myös perheenisäksi. Yhden nuotin samban laulajien pitää vielä harjoitella ja kulkea aistit avoinna päästäkseen hurmuriluokkaan.
Antero Järvinen ei suoraan allekirjoita vastaavuutta ihmisnisäkkääseen, vaikka parhaiden supliikkimiesten väitetään saavan kauneimmat naiset.
Ihmisen seuralaiset
Kun Antero Järvinen tuli ensimmäisen kerran Kilpisjärvelle 30 vuotta sitten, kylällä ei ollut edes kauppaa-eikä varpusia. 1978 tuli kauppa ja tulivat varpuset, joille aina löytyy pientä purtavaa kaupan nurkista, jos muutenkin ihmisten jäljiltä.
Kilpisjärvellä tulisi ympäri vuoden toimeen ilman ihmistä vain viisi lintulajia, lapin- ja hömötiainen, riekko, kiiruna ja korppi. Varis ja harakkakaan eivät selviäisi ilman ruoantähteitä ja kaatopaikkoja.
Ihmisen perässä pohjoiseen on levinnyt myös kettu, joka kylmästi pistää poskeensa pohjoisen sukulaisensa naalin. Jos naali haluaa säilyä hengissä, se väistyy.
Yleensäkään pohjoisen lajit eivät ole tottuneet kilpailuun. Esimerkiksi lapintiainen on jo kärsinyt eteläisten lajien leviämisestä, Antero Järvinen kertoo. Kiiruna sentään vielä pystyy elämään tuntureilla.
Huippuvuoret muistuttaa luonnoltaan tunturi-Lappia. "Siellä on hyvin vähän lajeja, joita meillä ei ole", Järvinen tietää.
