Useimmissa englantilaislehdissä kriitikkolistojen kärjessä keikkuvat esimerkiksi The Streets, Coldplay ja The Vines. Samat levyt kelpasivat hyvin myös Suomessa.
Coldplayn kakkosalbumin kaikinpuolisesta erinomaisuudesta samanmielisen brittilehdistön valinnoissa on muuten runsaasti hajontaa. Ilmeisesti aikaan, jolloin yksi ja sama albumi - esimerkiksi Oasiksen Definitely Maybe - hallitsi vuosiäänestyksiä, ei ole enää paluuta. Tarjonta on laajentunut kaiken aikaa ja lisäksi asiaan vaikuttaa lehtien keskinäinen kilpailu.
Useimmilla lehdillä on muutamia omia löytöjä, suosikkibändejä, joita muut julkaisut kohtelevat neutraalisti tai jopa hivenen vihamielisesti. Tunnustuksen antaminen väärälle yhtyeelle kun lujittaa samalla kilpailevan lehden brandia ja osoittaa sen vainun olleen kohdallaan alusta saakka.
Vuoden 2002 amerikkalaisesta rockista korkeimmalle brittikriitikot arvostivat The Flaming Lipsin ja Beckin, rupisemmin soivista Queens Of The Stone Agen ja Black Rebel Motorcycle Clubin.
Kuten usein ennenkin, Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen ulkopuolista rock- ja popmusiikkia tapaa vuoden parhaiden listoilta vain harvoin. Islannin kitarapoptyylittelijä Sigur Rós putkahti esiin useimmiten.
Yhdysvalloissa maan omista artisteista yksimielisintä hyminää herättivät Beck, The Flaming Lips, Wilco ja komeat paluulevyt tehneet Bruce Springsteen ja Salomon Burke. Vuosi oli muutenkin vanhan kaartin vahvaa näyttöä.
Tom Waits julkaisi kaksi albumia yhdellä kertaa, ja myös Tom Petty sekä Sonic Youth onnistuivat. Brittiveteraaneista horroksesta heräsivät Rolling Stones, Paul McCartney, Peter Gabriel ja David Bowie. Ozzy Osbourne perheineen luhisti tv-sarjallaan rocktähtimyyttiä lujalla kädellä.
Brittiyhtyeistä amerikkalaisia rockkirjoittajia miellytti Coldplayn lisäksi erityisesti The Doves, jonka Manchester-soinnin uljasta perintöä jatkava eeppinen The Last Broadcast onkin vuoden paras brittialbumi.
Vuonna 2002 kovia kokivat Michael Jackson, Whitney Houston ja Britney Spears, jonka kaltaisten tuotteistettujen pop-pimujen asemaa nousivat uhkaamaan Avril Lavignen tapaiset, itse laulunsa kirjoittavat lahjakkaat naispopparit.
Sentenced edusti
Oulua maailmalla
Suomalaisten kirjoittajien mieltymykset eivät tutusti poikkea juurikaan englantilaisista ja amerikkalaisista kollegoistaan. Rumba-lehden kirjoittajien vuosiäänestyksen ulkomaiset suosikit ovat suosikkeja myös kotimaissaan. Ykköseksi nousi Queens of The Stone Agen Songs For the Deaf, joka on vuoden jämerin rocklevy myös tämän kirjoittajan mielestä.
Metallia musiikin yleislehdet ja sanomalehtikirjoittajat tapaavat kohdella kuin ruttoa. Ennemmin maapallo vaihtaa pyörimissuuntaa kuin metallilevy päätyy esimerkiksi NME:ssä vuoden kolmen merkittävimmän julkaisun joukkoon.
Rumbassa metallialbumeille pyhitetyn listan kärkeen päätyi kaikista maailman yhtyeistä Korn. Rumban metallilistan nelosella oululaisella Sentencedillä oli muutenkin erinomainen vuosi.
Sentencedin vierailu Yhdysvaltoihin onnistui mainiosti ja Keski-Euroopassa yhtye kiersi pitkän uransa ensimmäistä kertaa useamman yhtyeen muodostaman kokonaisuuden pääbändinä, "headlinerina", kuten asia rockissa ilmaistaan.
Sentecedin vetovoima riitti myös headlinerin tehtäviin. Esimerkiksi loppusyksyn viimeisen Euroopan kierroksen keikat olivat loppuunmyytyjä muutamaa lukuun ottamatta.
Nurmiolta mallia nuoremmille
Rumban kotimaisten albumien listan ykkössija jaettiin odotetusti. Rumbassa vuoden aikana julkaistuilla Sweatmaster-ylistyskirjoituksilla tapetoisi vaivatta omakotitalon, ja jo kauan sitten oli selvää että turkulaiskolmikon Sharp Cut olisi valinta vuoden 2002 kotimaiseksi levyksi.
Muita itsestään selviä kriitikkosuosikkeja ovat CMX, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Giant Robot, Absoluuttinen Nollapiste ja Kotiteollisuus. Hypnomenin päätyminen sijalle kymmenen on mainio yllätys, ja odottamatonta on myös Ismo Alanko Säätiön, Zen Cafén ja Kemopetrolin jääminen kauas kärjestä.
Tuomari Nurmio ja Korkein Oikeus -yhtye teki väkevän paluun kotimaisen rockin terävimpään kärkeen. Toinen sija Rumban listalla tekee oikeutta hienolle ja raa'alle levylle. On nurinkurista, että tarvitaan Nurmion kaltainen lauluntekijä osoittamaan suuntaa katurockformaattiin juuttuneelle nuoremmalle sukupolvelle.
Kuusumun Profeetta taisi kuitenkin olla rockvuoden 2002 parasta kotimaista antia. Jatkuvasti maailmaa pelastamaan kyllästynyt supersankari ei ole progressiivisen rockin historiaan jäävä mestariteos, mutta kokonaisuutena Kuusumun Profeetan panos huikaisee.
Kuusumun Profeetta tekee arvaamatonta musiikkia, joka jättää oudon ja levottoman olon. Bändin keikat ovat hämmentäviä kokemuksia ja solisti Mika Rätön ihmeellisestä maailmasta on perin vaikea ottaa selkoa. Ja juuri kun asioista kuvittelee pääsevänsä jyvälle, nopealiikkeinen Kuusumun Profeetta liikkuu jo uusissa sfääreissä.