Voit­to­jen jälkeen al­koi­vat haas­teet

Nyt Kyösti Vilmi on taas tolpillaan. Kaikilla on mahdollisuus selviytyä, hän sanoo.

Oulu
Kyösti Vilmi ylsi parhaimmillaan jalkakyykyssä 400 kilon, treeneissä vieläkin parempaan. Nyt kaikki on jo paremmin, Kyösti Vilmi sanoo kaataessaan kahvia Oulun vapaaseurakunnan tiloissa Kirkkokadulla.
Kyösti Vilmi ylsi parhaimmillaan jalkakyykyssä 400 kilon, treeneissä vieläkin parempaan.
Kyösti Vilmi ylsi parhaimmillaan jalkakyykyssä 400 kilon, treeneissä vieläkin parempaan.
Kuva: ELJAS SALLMEN

Kyösti Vilmi voi lyödä pöytään kovat rätingit: kolme maailmanmestaruutta voimanostossa ja yksi penkkipunnerruksessa.

Tulokset ovat kuin satukirjasta, vaikka totta ovatkin: harjoituksissa jalkakyykyssä 415, maastanostossa 352,5 ja penkkipunnerruksessa 270 kiloa.

Helppoa ei elämä ole silti ollut. Jos otettiin miehestä mittaa MM-kisoissa, on haasteita riittänyt muutenkin.

Nyt kaikki on jo paremmin, Vilmi sanoo kaataessaan vieraalle kahvia Oulun vapaaseurakunnan tiloissa.

Kun mikään ei olisi riittänyt

Vilmi oli poikkeuksellinen lahjakkuus, riski luonnostaan. Voimailusta innostunut Vilmi nokitti aikuiset miehet jo toisellakymmenellä.

– Viisitoistavuotiaana päätin, että minusta tulee voimanoston maailmanmestari.

Päätöksestä tuli totta 13 vuotta myöhemmin 1988. Kolmas peräkkäinen maailmanmestaruus tuli 1990, kun voittamaton amerikkalainen legenda Kirk Karwoski taipui hopealle.

Parhaat vuotensa Vilmi edusti Oulun Pyrintöä.

Huippu-ura päättyi 1995. Alkoi tulla loukkaantumisia ja omat rajat oli käytännössä saavutettu.

Kunnianhimoisen kilpaurheilijan katse kääntyi ravimaailmaan, johon mies panosti tapansa mukaan – täysillä.

Menestystä tuli, mutta ei sittenkään tarpeeksi. Äimäraution iltaravit eivät tyydyttäneet valokeilaan tottuneen maailmanmestarin mieltä. Itse asiassa oikein mikään ei olisi riittänyt silloin. Rahaa meni. Paineet kasvoivat työssä ja harrastukessa. Tuli avioero.

Kiitokset ex-puolisolle

Vilmi on taitava käsistään. Hän pyöritti urheilun ja raviurheilun rinnalla parikymmentä vuotta omaa, sauna- ja pesuhuoneremontteihin erikoistunutta yritystään.

Pysähdys tuli 2012 Vilmin työntekijän epärehellisen toiminnan tuloksena.

– Elämäntyö ja terveys tuhoutuivat. Söi miestä, kun olin aina pyrkinyt auttamaan minulta apua pyytäneitä ja sitten kävi näin.

Vilmi haki vaikeuksiin joutuneen yrityksen konkurssiiin. Hän oli henkilökohtaisesti vastuussa toiminimensä taloudesta ja "maksoin kaikesta omaisuudellani".

Paineet olivat liian kovat. Vilmi sairastui ja "pudotti kintaansa": työuupumus ja masennus veivät voimat, diabetes ja verenpainetauti tulivat mukana.

– Lipitin viiniä ja lihoin kymmeniä kiloja. Olin sängyn pohjalla. Syrjäydyin.

Pelastus tuli ex-puoliso Maaritilta, joka houkutteli Vilmin Tuiran uimahalliin vesikävelemään.

– Aluksi jaksoin vähän ja sitten jo vähän enemmän. Saunan lauteilla sain juttuseuraa ja uusia ystäviä. Kaikki alkoi muuttua paremmaksi.

Pian Vilmi alkoi sauvakävellä. Ensin satoja metrejä, pian jo kilometrejä. Paino putosi 30 kiloa.

Sitten vanha ystävä vei viestiä Oulun vapaaseurakunnan Risto Wotschkelle: Voisitko ottaa yhteyttä Vilmiin.

– Risto soitti ja pyysi käymään. Tulin, sain vertaistukea ja aloin autella täällä vapaaseurakunnassa pikkuhommissa.

Ankeimpana aikana Vilmi oli myynyt keräämänsä antiikkiesineet. Vain yhden hän oli säilyttänyt: krusifiksin, jossa Jeesus on ristillä.

– Ajattelin aina, ettei se ole myytävänä. Pidin sitä tavallaan viimeisenä mahdollisuutenani.

Krusifiksi on edelleen Vilmin seinällä. Ehkä se olikin se viimeinen mahdollisuus, hän sanoo.Vilmi muistaa hyvin myös Barack Obaman sanat: Jos et tiedä, mihin mennä, mene polvillesi.

Aika muistaa joulun sanoma

Kun Vilmi täytti 50 vuotta, hän oli vielä yrittäjä. Satakunta kutsuvierasta juhli Oulu-laivalla Vilmin piikkiin.

Kun Vilmi täytti viime elokuussa 60 vuotta, merkkipäivää juhlistettiin vapaaseurakunnan tarjoamilla kakkukahveilla.

Paljon oli muuttunut kymmenessä vuodessa: puitteet ja kanssajuhlijat.

– Välit ex-puolison, kahden lapsemme ja viiden lapsenlapsemme kanssa ovat hyvät, Vilmi sanoo. Jokapäiväinen lenkkiseuralainen on Repe-koira, rakas sekin.

Vapaaseurakunnassa Vilmi on muun muassa jakanut ruokaa vähävaraisille ja saanut kiitosta myös ruuanlaitosta. "Kössin" keitoissa on mausteet kohdallaan, sanotaan.

Kurssin käynyt Vilmi on mukana myös kuntouttavassa työssä.

Kun haastattelu on päättymässä, Vilmi hakee esitteen ja pyytää laittamaan siitä jotain lehteen.

Esitteessä on ViaDia Oulu ry:n tilinumero.

– Kun sinne laittaa rahaa, se menee satavarmasti lyhentämättömänä huono-osaisten ja vähävaraisten hyväksi. Eikö nyt olisi hyvä hetki muistaa joulun oikea sanoma, antamisen ilo?

Vilmi painottaa, että kaikki toisten apua tarvitsevat eivät ole alkoholisteja tai päihderiippuvaisia.

– Meillä kaikilla on oma tarinamme ja syymme, miksi tarvitsemme apua, hän sanoo.

– Ja kaikilla meillä elämän kolhimilla on mahdollisuus selviytyä: nousta, jos saamme apua ja tukea.

FAKTA:

Kyösti Vilmi

Syntynyt 1960 Iissä.

Asuu Oulussa.

Voimanoston 125 kg:n sarjan maailmanmestari 1988, 1989 ja 1990.MM-hopeaa +125 kg:n sarjassa 1987.

Euroopan mestari 1987, Pohjoismaiden mestari 1987 ja kuusi Suomen mestaruutta.

Ennätykset: jalkakyykky 400, maastanosto 340, penkkipunnerrus 252,5 kg.

Penkkipunnerruksen maailmanmestari 1991.