Kun Lennart Meri valittiin Viron presidentiksi syksyllä 1992, oli maan itsenäisyyden palautumisesta kulunut vain runsas vuosi. Viro eli talouskriisissä, ja maassa oli miehittäjävalta Neuvostoliiton jäljiltä venäläisiä joukkoja.
Ajan riento on raju: viime kuun lopussa ex-presidentti Meren yksityistalon pihalla Viimsin kunnassa nostettiin salkoon Naton lippu merkiksi Viron liittymisestä Pohjois-Atlantin liittoon. Tänään Virosta tulee Euroopan unionin täysivaltainen jäsen.
Parinkymmenen kilometrin päässä Tallinnan keskustassa nousee upeita tornitaloja toisensa jälkeen merkkinä maan talouden kehityksestä. Siitäkin möhkälemäisestä kerrostalosta, jonka katolla valoteksti vielä 15 vuotta sitten kehotti kaikkien maiden proletaareja liittymään yhteen, tehdään nyt peruskorjauksessa kiiltäväkylkistä hotellia.
Suomesta katsoen Viron muutos on ollut henkeäsalpaava. Kabelineemen valkeassa talossa asuva 75-vuotias Meri on nähnyt Viron ensimmäisen tasavallan ennen toista maailmansotaa, maan itsenäisyyden menetyksen ja kommunismin vuodet sekä puolen vuosisadan jälkeen itsenäisyyden palautumisen.
"Voimme nyt sanoa: Viro ei ole enää koskaan yksin", Meri sanoo vakaasti.
Tukeva pohja - ei muuta
Naton ja Euroopan unionin jäsenyys antavat Meren mukaan Virolle nyt tukevan pohjan, jonka varaan maan tulevaisuuden voi rakentaa - "mutta ei muuta", hän sanoo heti perään.
"Olemme voittaneet hieman aikaa. Mutta meillä ei ole sitä tuhlattavana tyytyväisyyteen. Seuraavat päämäärämme liittyvät hyvinvoinnin kasvattamiseen ja työn tehokkuuden lisäämiseen. Meidän pitää oppia tekemään hyvin töitä, ja se koskee niin työnantajia kuin työntekijöitäkin, esimiehiä ja alaisia, valtion virkamiehiä ja yksityisyrittäjiä."
Meri huomauttaa, että esimerkiksi työn tuottavuus on Virossa vain 40 prosenttia Euroopan unionin keskiarvosta.
"Miksi?" hän kysyy.
"Sairauslomilla virolaiset ovat puolet vähemmän kuin suomalaiset. Mutta virolaiset ovat silti sairaampia kuin suomalaiset. Taas pitää kysyä: Miksi?" hän jatkaa.
Aloitteellisuus ja itsekkyys
Meren mukaan Viron nopea kehittyminen perustuu siihen, että maan lainlaatijat kykenivät lyhyessä ajassa ajamaan läpi hyvin liberaalin maailmannäkemyksen.
"Vietiin läpi teollisuuden, maatalouden ja rakentamisen, osittain jopa poliisin yksityistäminen. Tavallaan herätimme jähmettyneestä satu-unesta virolaisten tahdon ja aloitekyvyn."
Meri pitää tauon ja jatkaa painokkaasti:
"Tähän väliin haluan kuitenkin panna sanan aga, 'mutta'. Samalla nimittäin herätimme virolaisen itsekkyyden ja myös vanhan hyvän protestanttisen työhulluuden - mikä ei tosin koske kaikkia, koska laiskojakin ihmisiä on Virossa vielä liian paljon."
Meri on sitä mieltä, että Virossa on unohdettu Martti Lutherin varoituksen sana siitä, miten elämä tulisi pitää tasapainossa. "Sen vuoksi meillä esimerkiksi oli viime vuonna henkeä kohti enemmän autoja kuin Ranskassa ja perheissämme enemmän henkilöautoja kuin lapsia."
Valkean laivan odotus
Virosta ei Neuvostoliiton mahdin ankarimpina vuosina Suomen viestimissä paljon puhuttu. Tietoja veljeskansan oloista kuitenkin tihkui Suomenlahden yli. Suomessa monen näkemys Viron kohtalosta oli pessimistinen: kansakunnan ja sen kielen pelättiin tuhoutuvan kommunistisen isännän saappaan alla.
Kun Lennart Mereltä kysyy, menettikö hän kertaakaan toivoaan noina vuosina, vastaus tulee ykskantaan:
"Lyhyesti ja täsmällisesti sanottuna: en."
"Kuolema on raskas asia, mutta siihen liittyy aina se kaunis toive, että kun se tulee, niin se tulisi äkkiä. Tähän saakka kuolema on ollut aina myöhässä."
Prahan hymyt vakuuttivat
Meri muistuttaa, kuinka Virossa toivo on jo puolitoista vuosisataa liitetty kertomukseen valkeasta laivasta, joka tulee ja pelastaa. Sitä odotettiin esimerkiksi vuonna 1956 Unkarin kansannousun aikaan ja vuonna 1968 Prahan demokratia-aallon aikana.
Vaikka Prahan kevät sai hyytävän lopun eikä tuonut Viroon valkeaa laivaa, se näytti Virolle Meren mukaan uuden toivon merkin.
"Kaikille jäi mieleen Prahasta toukokuun ensimmäisen päivän vietto, kun ihmiset olivat hymyssä suin. Sen vertailukohtana oli vapun tai lokakuun vallankumouksen juhlinta Moskovan Punaisella torilla. Niiden välillä oli suurin mahdollinen vastakohtaisuus."
Se tapa, miten ihmiset Prahassa käyttäytyivät, antoi Meren mukaan varman vakaumuksen siitä, että toivo on vahva. Hän seurasi Prahan tapahtumia Suomen television kautta ja muistelee haastattelun aikana, kuka olikaan se tshekkiläisniminen nainen, joka Yleisradiolle välitti dramaattiset raportit Tshekkoslovakian pääkaupungista.
Lieko Zachovalova siis.
Kultaiset vuodet muistettiin
Meri on seurannut vuosikymmenet suomalaista tiedonvälitystä ja käynyt Suomessa lukemattomia kertoja, ensimmäiset kerrat kirjailija-tutkijana. Hänen kirjahyllyssään näyttävät olevan esimerkiksi kolmiosainen Suomen sanojen alkuperä -teos ja Suomen historian pikkujättiläinen.
Kummankin maan menneisyyden ja nykyisyyden hän tuntee erinomaisesti. Hän palaa Viron viime vuosien muutokseen.
"Olemme rakentaneet uudestaan tavaratalot, mutta emme tehtaita. Se on suurin ero Suomen ja Viron välillä."
Kun Meri arvioi ihmeeksikin luonnehdittua Viron viime vuosien kehitystä, hän korostaa sitä, kuinka tärkeä oli virolaisten tietoisuus historiastaan ja toista maailmansotaa edeltäneistä itsenäisyyden vuosista.
"Näimme, miten Viron vapaussodassa (1918-1920) olimme taistelleet riippumattomuuden puolesta, näimme sen jälkeisen Viron kehityksen, näimme kuinka lyhyessä ajassa Viroon luotiin yli 70 000 uutta maatilaa. Kykenimme tuottamaan maailmanmarkkinoille virolaista voita, munia ja pekonia. Lyhyessä ajassa pystyimme rakentamaan kehittyneen palavankiven teknologian. Veimme oman kemianteollisuutemme tuotteita ja öljyjä moniin maihin.
Meri myös muistuttaa, kuinka noina vuosina Virossa ilmestyi käännöskirjoja suhteellisesti eniten maailmassa. Samoin virolaiset saattoivat tuntea ylpeyttä sotaa edeltävien vuosien urheilusaavutuksista.
"Tämä kaikki antoi voimakkaan yhteisen muiston. Se oli meidän tukemme. Se saattoi meitä läpi toisen maailmansodan tuomien pettymysten."
Suomi ikkuna länteen?
Neuvostovallan vuosina lähes umpioiduista Virosta oli yksi aukko ulkomaailmaan, Suomen televisio. Puhuttiin, että Suomi oli Viron ikkuna länteen.
Meri tarkentaa:
"Täsmällisesti sanoen Suomi oli Viron ikkuna Pohjolaan."
Hän huomauttaa, että jossain historian vaiheessa tilanne on ollut myös päinvastoin. Suomen ikkuna tai ovi länteen on ollut etelässä, se on ollut Viro.
"Ennen sotaa oli Viro oli monien suomalaisten ovi Eurooppaan. Kun laiva tuli Tallinnaan ja tulija astui täällä maihin, aika läheltä saattoi nousta Tallinnasta Berliiniin tai Tallinnasta Pariisiin kulkevaan junaan", hän muistuttaa.
Kommunismin vuosina Suomi oli virolaisille äärimmäisen tärkeä naapuri. Meri arvelee, että virolaiset eivät ehkä ole osanneet edes löytää riittävän vahvoja sanoja Suomen läheisyyden merkitystä korostamaan.
"Se oli niin oleellinen asia, että Venäjän rajavartiosto määräsi Viron pohjoisrannat suljetuiksi. Talvella pohjoisella taivaalla saattoi matalien pilvien aikaan nähdä Suomen kaupunkien katuvalojen heijastuksen. Se pelotti rajavartiostoa."
Nyt Suomi on Meren mielestä virolaisille ikkuna - Suomeen.
"Mutta sen ei pidä olla mikään Stockmannin näyteikkuna. On parempi puhua ovesta, ovesta Suomen luokkahuoneeseen, jotta voisimme oppia parempaa maan asioiden hoitamista, työn tekemistä, maan ja kansan etujen ajamista Euroopan unionissa."
Vastuuntunto kasvaa
Virolaisille mahdollisuudet nähdä maailmaa pitkän pimeän ajan jälkeen avautuivat uudestaan runsaat puolitoista vuosikymmentä sitten.
"Maailma on pienentynyt, kun liikkuminen on muuttunut paljon yksinkertaisemmaksi ja halvemmaksi. Opiskelijat ja koululaiset saavat edullisia junalippuja Eurooppaan. Tämä ei kuitenkaan ole kuljetusalan saavutus vaan sydämen saavutus."
Kun matkustaminen lisääntyy, samalla Meren mukaan kasvaa ihmisten vastuu ennen niin kaukaisina pidetyistä maista ja paikoista.
"Kreikka tai Rooma olivat 50 tai 100 vuotta sitten yhtä etäisiä ja abstrakteja kuin Merkurius, Venus, Mars tai Saturnus. Nykyään nuo maat ovat hyviä naapureitamme. Tämä muuttaa myös ihmistä. Se ei tarkoita, että alkaisimme puhua kotona kreikkaa. Se tarkoittaa sitä, että tulemme yhä enemmän ymmärtämään maailmaa, ja mitä enemmän me sitä ymmärrämme, sitä enemmän me sitä rakastamme ja suojelemme."
Sitä Meri kuitenkin toivoo ja korostaa, että suuret ja pienet maat säilyttäisivät oman erikoislaatunsa
"Rakastaa voi ainoastaan sitä, joka poikkeaa jostakin. Jos kaikki maailman suurkaupungit muistuttaisivat Manhattania, miksi kukaan haluaisi matkustaa yhdestä Manhattanista toiseen."