Vi­ra­no­mai­set: Itse tehty kas­vo­mas­ki ei suojaa käyt­tä­jään­sä ko­ro­na­vi­ruk­sel­ta – toimi näin, jos teet it­sel­le­si tai lä­hei­sel­le­si maskin

Pahimmillaan itse tehty suojain voi olla jopa viruksenlevittäjä, jos oikeanlaisesta hygieniasta ei pidetä huolta. Väärin käytettynä itse tehty maski lisää epäpuhtauksien määrää hengitysteiden edessä.

Ihmiset ovat peittäneet kasvojaan myös esimerkiksi huiveilla. Kuva Italiasta, Napolista.
Ihmiset ovat peittäneet kasvojaan myös esimerkiksi huiveilla. Kuva Italiasta, Napolista.
Kuva: CESARE ABBATE

Itse tehty kasvomaski ei suojaa käyttäjäänsä koronavirukselta, muistuttavat viranomaiset.

Pahimmillaan itse tehty suojain voi olla jopa viruksenlevittäjä, jos oikeanlaisesta hygieniasta ei pidetä huolta. Väärin käytettynä itse tehty maski lisää epäpuhtauksien määrää hengitysteiden edessä. 

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes, Työterveyslaitos ja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus tuovat asian esille, sillä erilaiset itse tehdyt kasvosuojaimet ovat lisääntyneet katukuvassa. 

Vaikka itse tehty maski ei suojaakaan käyttäjäänsä koronavirukselta, se saattaa kuitenkin suojata muita, jos käyttäjällä on virustartunta. 

– Paras keino suojautua koronavirusta vastaan on kuitenkin pysyä kotona, pitää ainakin 1-2 metrin etäisyys muihin ihmisiin ja pestä kädet vedellä ja saippualla tai puhdistaa ne alkoholipitoisella käsihuuhteella.

– Maski ei ole hengityksensuojain, viranomaiset muistuttavat. 

Virallisten hengityksensuojainten ja suu-nenäsuojusten myynti sekä maahantuonti on tarkoin säädeltyä. 

THL:n mukaan suu-nenäsuojausten käyttöä suositellaan pisarasuojaksi, kun työntekijät hoitavat hengitystieinfektioon sairastuneita potilaita. Hengityksensuojaimia (FFP2 tai FFP3) suositellaan käytettäväksi, kun hoidon aikana tehdään aerosolia tuottavia toimenpiteitä esimerkiksi tehohoidossa. Potilasta, jolla on hengitystieinfektio, voidaan opastaa käyttämään suu-nenäsuojusta esimerkiksi odotustilassa tai kuljetuksen aikana.

Toimi näin, jos teet itsellesi tai läheisellesi maskin

• Muista, että tekemäsi maski ei ole henkilönsuojain. Maski ei suojaa käyttäjää koronavirukselta.

• Likainen maski voi olla viruksenlevittäjä.

• Maski saattaa suojata muita maskin käyttäjän hengitysteistä leviäviltä pisaroilta. Oireettoman taudinkantajan maskin käytöstä voi olla hyötyä esimerkiksi liikennevälineissä, kaupoissa jne, mutta siitä ei ole olemassa tieteellistä näyttöä.

• Maskin käytöstä huolimatta noudata liikkumisrajoituksia. Pysy kotona ja hoida vain välttämätön asiointi kaupassa. Jos olet karanteenissa, älä poistu kotoa. Pidä 1-2 metrin etäisyys muihin ihmisiin ja pese kädet saippualla.

• Pue puhdas maski puhtain käsin.

• Pidä maski puhtaana: älä kosketa maskia käytön aikana

• Riisu maski koskettaen vain sen kiinnitysnauhoihin ja laita maski suoraan pesukoneeseen tai muovipussiin. Pese kädet ja pese maski joka käytön jälkeen. Maski on pestävä 90 asteessa.

• Muista, että esimerkiksi maskin koskettelu lisää epäpuhtauksia hengitysteiden edessä. Väärinkäytetystä maskista on enemmän haittaa kuin hyötyä.

• Käytön aikana maskia ei voi riisua pois tai kaulalle ja esimerkiksi juoda tai syödä.

• Tee maski ohuesta kankaasta ja käytä useampi kerros kangasta. Esimerkiksi lakanakangas on hyvä materiaali. Varmista, että jaksat hengittää hyvin maski yllä.

• Huomaa, että kostunut maski läpäisee mikrobeja kuivaa helpommin.

• Älä tuputa maskin käyttöä kenellekään. Sydän- ja verenkiertosairauksien, astman tai keuhkoahtaumataudin oireet voivat olla este käyttää suu-nenäsuojainta. Likainen maski voi aiheuttaa terveyshaitan.

Jos olet harrastelijaompelija ja teet maskeja myyntiin

• Korosta, etteivät tekemäsi tuotteet ole henkilönsuojaimia tai kirurgisia suu-nenäsuojuksia: tekemäsi maskit eivät anna käyttäjälleen varmaa suojaa esimerkiksi koronavirusta vastaan.

• Varmista, että tekemäsi maski ei aiheuta käyttäjälle terveydellistä haittaa.

• Ohjeista ostajaa olemaan koskettelematta maskia käytön aikana. Maskin koskettelu lisää epäpuhtauksien määrää hengitysteiden edessä, jolloin tuotteesta voi olla käyttäjälle haittaa.

• Käytä materiaalia, joka voidaan pestä pesukoneessa 90 °C.

• Huomioi, että liian tiivis maski voi myös aiheuttaa terveyshaittoja etenkin, jos henkilöllä on sydän- tai verenkiertotauteja, astmaoireita tai keuhkoahtaumatauti.

• Minkäänlaista nimeä, joka viittaisi hengityksensuojaimiin tai kirurgisiin suu-nenäsuojuksiin, et saa myymästäsi tuotteesta käyttää. Hengityksensuojaimiin viittaavaa nimeä saa käyttää vain, jos tuotteet täyttävät hengityssuojaimia koskevat vaatimukset. Kirurgisten suu-nenäsuojuksien on täytettävä lääkinnällisten laitteiden vaatimukset.

• Et saa markkinointimateriaalissa antaa ristiriitaisia tietoja tuotteen käyttötarkoituksesta. Jos maski ei täytä henkilönsuojaimen vaatimuksia, sen markkinoinnissa ei saa käyttää sanoja, ilmaisuja tai kuvia, jotka antaisivat kuluttajalle käsityksen, että tuote tarjoaa käyttäjälleen suojaa tai toimii suojaimen tavoin.

• Et saa markkinointimateriaalissa antaa ristiriitaista tietoa myöskään siitä, että itse tehty maski olisi kirurginen suu-nenäsuojus.

• On myyjän vastuulla tietää, millaista tuotetta on tarjoamassa ja millaiseksi niiden tehon väittää.