Luonnontuotekouluttaja Annikka Kujalan viherpeukalo on keskellä kämmentä. Mieluiten hän jättää puutarhassa kitkemisen, kaikenlaisen mönkimisen ja kastelun kokonaan väliin ja suuntaa suoraan niitylle.
– Siinä on yrttienkeruun kauneus. Voi skipata kaikki työvaiheet ja siirtyä suoraan sadonkorjuuseen, Kujala sanoo.
Villiyrttiharrastajan silmin kesäinen Oulu on yltäkylläinen. Teiden vierustoilta tai koirapuistojen läheltä ei tietenkään kannata syötävää kerätä, mutta esimerkiksi Hietasaaren pikkiriikkinen Puomitien niitty on täynnä syötäväksi sopivia kasveja.
– Olisikohan tässä parikymmentä eri villiyrttilajia, Kujala arvelee.
Alkukesä on runsasta lehtisadon aikaa. Sitten tulevat nuput, kukat, siemen- ja juurisato.
– Villiyrttejä ja -vihanneksia voi käyttää padoissa, laatikoissa, juomissa ja lisukkeissa. Itse pyrin käyttämään yrtit tuoreena, mutta kuivaan niitä myös talven varalle.
Aamulla töihin lähtiessä Kujala voitelee mukaansa eväsleivät. Lounastauolla hän suuntaa lähimmälle viheriölle ja napsii leivän väliin tuoretta ja rapeaa.
Kujala itse löysi villiyrttien maailman nuorena aikuisena. Kun tutustuu yhteen kasviin kerrallaan, liikkuu luonnossa, kerää ja hakee tietoa, kokemus karttuu.
Varminta tottumattomalle on aloittaa tutustuminen voikukasta ja nokkosesta: niissä on hyvät ravintoarvot, sato on runsas ja reseptejä löytyy monipuolisesti. Jotkin kasvit kuten keltakukkainen niittyleinikki ovat myrkyllisiä.
– Jos kasvin takuuvarmasti tuntee ja tietää syötäväksi, sitä on turvallista käyttää. Villiintyneet vanhat pihapiirit, niityt ja rannat ovat hyviä paikkoja etsiä.
Jokamiehenoikeudella rauhoittamattomia ruohovartisia kasveja saa poimia kuka tahansa. Puuvartisia kuten pihlajan, mustikan ja puolukan lehtiä saa kerätä vain maanomistajan luvalla.
Kujala esittelee niityltä seitsemän yleistä, ruokalautaselle hyvin sopivaa villiyrttiä ja -vihannesta.