Saksankirveli on tuottanut jo ensimmäisen satonsa ja se on valmista kuivatettavaksi. Seuraavaksi korjataan lipstikka- ja ruohosipulisadot. Kainuun vaaroilla Sotkamossa sijaitseva luomutila Luonnon aromit on valmistanut niistä kuivatuotteita vuodesta 1988.
Vanhaan navettaan perustetussa yrityksessä tuoksuu kuivattujen yrttien hieno aromi. Tilan yrittäjä Aino-Liisa Lukkari innostui luonnonkasveista ja yrteistä yli 20 vuotta sitten ja muutti perheineen Lempäälästä Kainuuseen.
"Olen sairaanhoitaja koulutukseltani, enkä oikein uskaltanut syödä luonnonkasveja ja yrttejä, kun en tiennyt niistä riittävästi. Niinpä menin ensin kursseille", hän kertoo
Sitten innostus on vain kasvanut vuosien myötä. Koska ostajat eivät osanneet kysyä Luonnon aromien tuotteita, Lukkari mietti, onko puuha harrastus, vai onko tarkoitus luoda itselleen työpaikka. Hän päätti ryhtyä vakavissaan yrittäjäksi ja investoi laitteisiin. Sen jälkeen hän on kiertänyt messuja, pitänyt kursseja ja myynyt tuotteitaan netin välityksellä..
Lukkari valmistaa myös kuivatuotteita vaeltajille. "Retkeilijän ei tarvitse kantaa mitään epäolennaista, vettä tai turhia raskaita pakkauksia." Valikoimissa on esikeitettyjä perunasuikaleita, sieniä, kalaa ja lihaakin.
Meidän kuusenkerkkäsiirappimme olisi hyvä vastine kanadalaiselle vaahterasiirapille, Lukkari suosittelee.
Kesäkuumalla hyvän janojuoman saa sekoittamalla kivennäisveteen mausteeksi kuusenkerkkäsiirappia. Kerkkäsiirappi sopii niin jälkiruokiin kuin jäätelön ja muidenkin jälkiruokien kastikkeeksi. Sillä voi makeuttaa myös leivonnaisia.
"Ruohovartisia yrttejä saa kerätä kaikkialta, mutta esimerkiksi kuusenkerkkien keruu tarvitsee aina maanomistajan luvan", muistuttaa Lukkari.
Yrttiviljelijän versio amerikan pannukakuista
noin 7 kpl
1 muna
2 dl kermaa
1/2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl saksankirvelin varren paloja me-
hupillin paksuisina ja kaksimillisiksi
leikattuina
Sekoita ainekset ja paista voissa joko lätty- tai ohukaispannussa. Tarjoa kuusenkerkkäsiirapin kanssa. Juomaksi sopii joko piparmintulla vahvennettu luonnonyrttitee, jossa on esimerkiksi mesiangervoa, vadelmaa, maitohorsmaa, siankärsämöä ja koivua.
Nokkostortillat
10 kpl
2 dl vehnäjauhoja
2 dl maissijauhoja
1/2 tl suolaa
1 dl nokkossosetta
1 1/2 dl vettä
2 rkl öljyä
Kiehauta nokkoset ja hienonna tehosekoittimessa. Sekoita kaikki aineet keskenään ja vaivaa. Anna taikinan levätä.
Jaa kymmeneen osaan ja kaulitse ohuiksi. Paista kuumalla pannulla ilman rasvaa.
Nokkostortilloita voi täyttää kala- tai lihatäytteellä aamupalalle, pääaterialle tai vieraspöytään suolaiseksi palaksi.
Villivihannessalaatti
voikukan lehtiä
poimulehtiä
siankärsämön lehtiä
sipuli
valkosipulin kynsi tai kaksi
tomaatteja
Kerää luonnonkasvien lehdet puhtaalta paikalta ja poista kovat osat. Kuumenna kattilassa vettä kiehuvaksi ja käytä lehdet vedessä pinnan alla. Huuhtele heti lävikössä kylmällä vedellä.
Leikkaa tomaatit ja sipulit kuutioiksi ja kuullota ne pannulla öljyssä.
Jäähdytä kaikki saman lämpöisiksi ja yhdistä ne keskenään.
Mausta suolalla ja pippurilla.
Kuusenkerkkämousse
1 prk mascarpone-juustoa
1 prk ranskankermaa
1 dl kuusenkerkkäsiirappia
1 dl kuohukermaa
2 valkuaista
2 liivatetta
Sekoita mascarpone, ranskankerma ja kuusenkerkkäsiirappi. Lisää massaan vaahdotettu kerma.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele joukkoon.
Liota liivatteet kylmässä vedessä ja sulata ne sitten lämpimässä vesitilkassa. Kääntele liivatteet viimeiseksi massaan. Laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Tarjoa kuusenkerkkäsiirapin kera.