Sadan vuoden takainen autoilu ja taksialan kehitys liittyvät tiiviisti yhteen. Kun kallis ajopeli oli hankittu, omistaja keksi usein pistää sen tienaamaan kulujaan takaisin.
Varmaa tietoa siitä, kuka ajoi kaikkein ensimmäisenä taksia Suomessa, ei ole. Ensimmäisen luvan liikennöintiin sai Gustav Wilhelm Orraeus Helsingissä huhtikuussa 1906. Sitten luvat myönnettiin toiselle helsinkiläiselle ja yhdelle kuopiolaiselle autoilijalle.
Toukokuussa 1906 Oulun kaupungin maistraatti myönsi työmies William Nybergille luvan ryhtyä "palvelemaan yleisöä automobiililla". Ei kuitenkaan tiedetä, koska ensimmäiset asiakkaat istuivat kenenkin kyytiin. Ja toisaalta kaikki eivät kyselleet erityisiä lupia maksullisia autokyytejä varten.
Maailman suurkaupunkien liikenteessä maksua vastaan liikennöiviä takseja ei ehtinyt olla kovinkaan kauaa, kun vastaava autoilu alkoi Suomessakin.
Nybergin Ford nähtiin edistyksen merkkinä Kalevan toimittajan kirjoittaessa: "nyt Oulummekin pian alkaa pyrkiä muun sivistysmaailman rinnalle siinäkin suhteessa, että kaupungin kaduille ilmestyy puhkuvia hevosettomia vaunuja".
Huvittelua automobiililla
William Nybergin eli Nyyperin Villen autoilijan ura ei ollut loistelias. Kaupungin tiet ja kadut oli tehty hevosia varten, eivätkä ne läheskään aina palvelleet automiehen tarpeita.
Talviajo oli pitkään mahdotonta, sillä muutamien autojen takia teitä ei kannattanut pitää ajokunnossa. Bensaa sai vain apteekista, ja se oli kallista.
Hevoset olivat tottumattomia automobiileihin ja vauhkoontuivat helposti. Joskus ihmisetkin pelästyivät paniikkiin asti, mutta usein asenne oli uteliaan innostunut. Ensimmäisten asiakkaiden motiivina olikin yleensä huvittelu, ja varsinaiset hyötyajot tehtiin totuttuun tapaan hevosvetoisilla vossikoilla.
Oulu oli kasvava kaupunki ja junarata toi matkaajia, joilla ei ollut omaa kulkupeliä mukanaan. Ilmeisesti kysyntää kaikenlaisille kyydeille riitti, sillä Oulussa vossikkakuskit eivät asettuneet vastahankaan autoilun alkaessa. Esimerkiksi Helsingissä ja Vaasassa autoja ei haluttu kilpailemaan samoista vuokrakyydeistä.
Haparoinnista vauhtiin
Pian Nybergin jälkeen automobiilin palveluksia alkoivat tarjota muutamat muutkin. Vielä vuonna 1906 Kutomo- ja ompelutarvikeliike Otava sekä Juho Sirviö ryhtyivät liikennöimään hankkimillaan autoilla.
Liikennöintiyrittäjät olivat satunnaisia eikä työ koskaan päätoimista ennen vuotta 1914. Tuolloin alkanut voimistuminen katkesi kuitenkin ensimmäiseen maailmansotaan.
Uuteen nousuun ja kannattavampaan autoiluun päästiin 1920-luvulla, jolloin oululaiset autoilijat perustivat oman yhdistyksenkin. Vuokra-autoilijan työtä leimasivat alusta alkaen värikkyys sekä ihmisten arki hyvine ja huonoine puolineen. Kieltolain aikana automiehet ottivat joskus viinan välityksen sivubisnekseksi, vaikka se saattoi tehdä lopun koko urasta.
Nykyisten mukavuuksien puutetta paikattiin kekseliäisyydellä. Ennen taksikoppien aikaa autoilijat rakensivat Oulun taksiasemille komeita lumilinnoja, joissa saattoi odotella kyytiä ja kuunnella vaikka radiota.
Juonittelua ja irvistelijöitä
Varhainen taksiala kärsi niin autojen juonittelusta kuin kadun varressa naureskelijoistakin. Tekniikka oli kehittymätöntä, tiet huonoja ja niinpä Nyyperin Villen automobiili teki tenän yhtenään.
Tällainen "juonittelu" oli varsin tyypillistä 1900-luvun alkuvuosien autoille. Oulun ensimmäinen autoilija sai tarpeekseen jo samana kesänä ja vuokrasi Fordinsa kaupanhoitaja Juho Piiraiselle. Myöhemmin auto päätyi Evert Hytinkoskelle, ja Nyberg lähti itse Amerikkaan.
Epäonni vainosi myös Hytinkoskea, joka selosti ensimmäistä ajoaan Nybergille kirjeessään: "Kiitinmä kun pääsinmä pukkaamalla kartanoon suuren väkijoukon irvistellessä."
Toinenkin ajo meni pieleen, ja kolmatta Hytinkoski kuvaili taas kirjeessään:"Oltiin hyvässä toivossa, että päästään kunnialla kotia vaikka läpimärkänä, kun meijät tapasi saje. Mutta kun päästiin hautuumaan tykö kuului pamaus ja sisäkummisa oli neljä tuumaa pitkä reikä. Lähettiin reissulle neljännelle ja ajettiin viisi kilometria ja se meni jotensaki hyvin mutta takasi tullessa rupesi kone juonitteleen eikä ruvennu käymään enää ollenkaan. Jos mitä konstia koitettiin. Meillä ei ollu enään kun toista kilomeetria kaupunkiin. Met pukattiin sitä jo lähele hautuumaata mutta sitten tuli yksi hevosmies vastaan ja se vejätti meijät kaupunkiin. Kello oli puoli viisi aamulla ja illalla lähettiin mutta sillon ei ollu meillä paljon irvistelijöitä kun oli yöaika sillä mikään ei saata pistellä vihaksi enempi kun net viisasteliat."
Myös Hytinkoskella oli mitta täynnä ja hän totesi, että olisi vedättänyt auton vihapäissään koskeen, jos se olisi ollut hänen omansa. Villen Ford oli tähtihetkensä elänyt, ja tästä eteenpäin vuokra-autoilua harrastivat ja kehittivät toiset.
Artikkelissa on käytetty lähteenä Johanna Hankosen pro gradu -tutkielmaa Harvojen huvittelusta hyötyajoksi - Oulun taksiautoilun historia 1906-1939.