Tiina Filppa kirjoitti (Kaleva 11.5./Lukijalta), että Oulun kaupunki on antanut kielteisen päätöksen Filpan perheen viittomakielen opetuksen hakemukselle.
Päätöstä perusteltiin muun muassa näin: ”Kommunikaatio-opetusta ja -ohjausta voidaan myöntää lähipiirille ainoastaan silloin, kun lähipiiri tarvitsee tukea ymmärtääkseen asiakkaan jokapäiväisessä elämässä käyttämää kieltä tai kommunikointikeinoa. Asiakas itse ei juurikaan käytä tukiviittomia, vaan hän kommunikoi puheella.”
Filpan perheeltä siis evättiin viittomakielen opetus, koska heidän 3-vuotias lapsensa ei ole itsenäisesti oppinut suomalaista viittomakieltä. Perheen saamassa päätöksessä viittomakieli nähtiin lähinnä kommunikoinnin apuvälineenä. Päätöksessä mainitaan useaan otteeseen tukiviittomat, vaikka perheen hakemus koski viittomakieltä.
Olen hyvin surullinen kaupungin antamasta päätöksestä. Näen yhtymäkohtia perheeni kokemuksiin 80-luvulla.
Aloitimme suomalaisen viittomakielen opiskelun, joka kuitenkin nopeasti tyssäsi kuulokeskuksen ja kuntani toimesta. Äitini yritti monet kerrat vedota viittomakielen merkitykseen perheessämme, mutta tuloksetta. Nämä signaalit vaikuttivat minuun suuresti. Sain sellaisen kuvan, ettei viittomakieltä arvosteta.
Aloin inhoamaan viittomakieltä enkä halunnut käyttää sitä. Kotona äitini oli melkeinpä ainoa, joka viittoi. Puhuin hyvin ja hallitsin suomen kieltä hienosti. Murrosiässä alkoi kuitenkin tulla toisenlaisia merkkejä vastaan. Olin jotenkin jumissa, enkä löytänyt sanoja kaikille tunteilleni.
Loppujen lopuksi en tiennyt, kuka oikein olin ja mihin joukkoon kuuluisin. Masennuin vakavasti. Vasta vuosien päästä löysin suomalaisesta viittomakielestä todellisen tunnekieleni ja samalla paikkani sekä viittomakielisestä yhteisöstä että yhteiskunnasta. Myös kaksikielisenä aloin ymmärtää suomen kieltä paremmin. Olenkin kirjoittanut kokemuksistani kirjan Viiton – olen olemassa.
Lapset tarvitsevat esimerkkejä. En voi kylliksi kiittää kuulevaa äitiäni, joka sinnikkäästi tuki minua käyttämään viittomakieltä. Samaa tekee nyt Tiina Filppa.
Viranomaisten tulee ymmärtää, että viittomakielen tapauksessa vähemmistökielet ovat herkässä asemassa. Kielteinen päätös voi johtaa monenlaisiin ongelmiin, kuten esimerkiksi siihen, ettei perheessä päästä lainkaan kosketuksiin viittomakielen kanssa. Kuinka pieni lapsi voisikaan itsenäisesti oppia viittomaan, jollei perhettä tueta tässä?
Lapsi on herkkä ja taitava aistimaan, mitä ympärillä tapahtuu. Meidän aikuisten tulee olla roolimalleina lapsille. Siksi pyydän ystävällisesti teitä Oulun kaupungin edustajia pohtimaan syvällisemmin tekemäänne päätöstä. Oletteko ajatelleet, millaisia kielellisiä, kulttuurisia, mielenterveydellisiä, identiteettiin liittyviä seurauksia linjallanne saattaa olla lapselle, joka tarvitsee erityistä tukea terveen itsetunnon ja täysivaltaiseksi yhteiskunnan jäseneksi kasvuprosessilleen?
Juhana Salonen
kirjailija ja projektitutkija
Jyväskylä
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.