Vii­su­voit­ta­ja her­moi­li loppuun asti

Euroviisut voittanut Tanskan Emmelie de Forest ei uskonut voittoon ennen kuin pisteitä alkoi putoilla.

Euroviisut voittanut Tanskan Emmelie de Forest ei uskonut voittoon ennen kuin pisteitä alkoi putoilla. Hän kuvaili voittoa fantastiseksi asiaksi.

– Olin hyvin hermostunut, kun tajusin, mitä tapahtuisi. Tekstasin ystävälleni, etten tiedä, mitä sanoa lavalla, voitosta yllättynyt 20-vuotias tähti kertoi lehdistötilaisuudessa Malmössä.

Laulaja sanoi uskoneensa Only Teardrops -kappaleeseensa. Hän huomautti kuitenkin, että kyse on kilpailusta, jossa ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Peliyhtiöiden vedonlyönnit povasivat Tanskalle voittoa.

Pahimpina kilpailijoinaan tanskalainen piti Norjaa, Ruotsia, Ukrainaa ja Azerbaidzhania.

– Koin toki paineita siitä, että olimme yksi ennakkosuosikeista. Mutta se, mitä olen kokenut, on hämmästyttävää. Tämä on niin hieno kilpailu.

Emmelie de Forestin mukaan siitä oli hyötyä, että euroviisut järjestettiin kotikulmilla, vain 20 minuutin junamatkan päässä Kööpenhaminasta.

Tanska on voittanut euroviisut kahdesti aiemmin, vuosina 1963 ja 2000.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä