Viirupöllön (Strix uralensis) levinneisyys on itäinen, kuten tieteellisestä nimestä voi päätellä. Skandinaviasta lintua tapaa, mutta Keski-Euroopasta se puuttuu.
Koiraan kumeaa soidinhuhuilua voi kuulla keskitalvella, kesällä ja vielä syksylläkin. Tavallisimmin kuultava soidinhuuto on kaksitavuinen huu-u, jota pienen tauon jälkeen seuraa haukahtelu.
Pimeästä kuuluvaa pöllönhuutoa on tulkittu laajasti huonona enteenä. Kuolemaa pöllöt huusivat muinaisille inkoille, mayoille ja atsteekeille, samoin Keniassa eläville kikujuille. Kristillisessä ja islamilaisessa maailmassa pöllöt on tulkittu yleensä negatiivisesti.
Ranskalaisille korvalliset pöllöt edustavat viisautta, mutta korvattomat enteilevät ikäviä asioita. Antiikin kreikkalaisille erityisesti pieni minervanpöllö merkitsi viisautta.
Suomen sana pöllö on kaksijakoinen. Toisaalta lintu symboloi viisautta, toisaalta pöllöksi kutsutaan hölmöä.
Kielentutkijoiden mukaan lyhyt ö-vokaali esiintyy sanavartaloissa lähinnä pöllön ja hölmön tapaisissa sanoissa. Lyhyen ö-kirjaimen historia suomen kielessä, samoin kuin viirupöllön historia Suomen linnustossa, lasketaan ilmeisesti vain sadoissa vuosissa.
Pöllöksi nimittely ei ole viisasta, mutta viisasta ei ole myöskään mennä avopäin viirupöllön pesälle. Pöllöemo puolustaa pesässä ja maastossa olevia poikasia erittäin aggressiivisesti ja saattaa hyökätä tunkeilijan silmille.
Ruotsalaisille lintu on slaguggla, iskupöllö. Varoittelevan tai nokkaa naksuttelevan viirupöllön tieltä kannattaa väistyä suosiolla.