Apuna Jens Priewen Pieni viinikoulu sekä Jancis Robinsonin Viinimaistajan kirja.
Viiniköynnös tarvitsee menestyäkseen tiettyjä edellytyksiä. Se ei kasva liian kylmässä, eikä oikeastaan myöskään liian kuumassa. Sen lisäksi tarvitaan muutenkin otolliset olosuhteet, ennen kaikkea sopivat maaperä ja mikroilmasto.
Suurin osa maailman viinistä kasvatetaan kahdella vyöhykkeellä, pohjoisella pallonpuoliskolla 50. ja 40. leveyspiirin välissä, eteläisellä pallonpuoliskolla 30. ja 45. leveyspiirin välissä. Maailman viinistä 98 prosenttia tuotetaan näillä vyöhykkeillä.
Pohjoisen kasvualueen yläraja kulkee noin kymmenessä lämpöasteessa (vuotuinen keskilämpö) ja leikkaa Saksan karkeasti vyötärön alapuolelta. Eteläraja kulkee Portugalin ja Espanjan puolivälistä sekä leikkaa vanhan mantereen suurista viinimaista Italian saappaankoron irti.
Näiden eteläpuolellakin tehdään toki viiniä. Suomessa on viime vuosina ollut myynnissä esimerkiksi varsin maukkaita, Tunisiassa tuotettuja viinejä.
Äärimmäisen poikkeuksen muodostavat muutamat harvinaiset mikroilmastot. Vanhoista sotauutisista tuttu Bekaan laakso Libanonissa on aivan liian etelässä, mutta kilometrin korkeudessa vuoren rinteillä löytyvät sopivat olosuhteet ja sieltä tulee yksi nimekäs bordeaux-tyylinen viini, Chateau Musar, jonka tekijä Serge Hochar aikanaan palkittiin maailman johtavan viinilehden Decanterin vuoden viinihenkilönä. Nykyisin maineikasta tilaa hoitavat hänen kaksi poikaansa.
Eteläosa on tyypillisemmin makeiden, niin sanottujen jälkiruokatyyppisten viinien kotiseutua; muskettisoturit joivat ajalleen ominaisesti espanjalaista malagaa, Sisiliassa tehdään marsalaa ja andalusialaisen Jerezin kaupungin ympäristössä tuotetaan palomino-rypäleestä sherryä.
Näiden alueiden pöytäviinit ovat lämpimiä ja runsaita; viininviljelijöiden ongelmana on se, että viini tahtoo kuumassa kehittyä liian nopeasti, ikään kuin kypsyä käsiin - kaikki viinin osatekijät kun ovat itse rypäleessä, valmistusprosessissa sitä ei voi enää pelastaa.
Pohjoinen raja-alue puolestaan on omiaan tuottamaan hapokkaita, hienustuneita viinejä.
Samppanja on tyyppiesimerkki tällaisesta; se kasvaa 47. leveyspiirillä, missä päivällä on usein kuuma ja yöt ovat viileitä. Sama tuntuu Moselin ja Reinin jokilaaksojen keveissä ja hapokkaissa rieslingeissä. Sauvignon blanc-rypäleen pohjoisin kasvualue on Loiren laaksossa Ranskassa.
Eteläiselläkin pallonpuoliskolla, Australiassa parasta kasvualuetta ovat mantereen suhteellisen kylmät eteläosat ja Uusi-Seelanti on noussut maailman maineeseen viileän Eteläsaaren viineillään. Latinalaisessa Amerikassa pääkasvualueen sisään jäävät tärkeimpinä Argentiina ja Chile. Viime vuosina vahvasti markkinoille rynnistänyt Etelä-Afrikka on myös tämän vyöhykkeen sisällä.
ARTO MURTOVAARA