Noin 1,8 miljoonalla suomalaisella on veroilmoituksen määräpäivä tänään, muistuttaa Verohallinto. Se tarkoittaa, että viimeistenkin pitää tarkistaa ja korjata esitäytetyn veroilmoituksen tiedot tämän päivän aikana.
Verotuspäätös tulee suurimmalle osalle vain Omavero-sivustolle, vaikka esitäytetty veroilmoitus olisikin tullut paperipostilla.
Muutoksia esitäytettyyn veroilmoitukseen teki viime vuonna yhteensä reilut 1,2 miljoonaa henkilöä Verohallinnon tilastojen mukaan.
Valtaosalla veroilmoituksen tiedot ovat valmiiksi oikein. Verohallinnon mukaan ilmoitus tulee aina kuitenkin tarkistaa ja korjata puutteet ja virheet.
Puuttuvat tulot ja vähennykset
Veroilmoitukseen kirjataan esimerkiksi mahdolliset verovähennykset ja puuttuvat tulot viime vuodelta. Yleisimpiä vähennyksiä ovat kodin ja työpaikan väliset matkakulut, kotitalousvähennys ja tulonhankkimiskulut. Ilmoitettavia tuloja ovat esimerkiksi vuokratulot, virtuaalitulot sekä tulot alustoilla tehdystä sisällöntuotannosta ja myynnistä.
Tulonhankkimiskulut kannattaa ilmoittaa vain, jos ne ylittävät 750 euron ajan. Tämä johtuu siitä, että Verohallinto tekee automaattisesti kaikille palkansaajille 750 euron tulonhankkimisvähennyksen.
– Näin käy esimerkiksi silloin, kun tekee yli puolet työpäivistä etätöitä kotonaan. Tällöin voi tehdä työhuonevähennyksen, joka on 960 euroa, johtava veroasiantuntija Mervi Hakkarainen tarkentaa tiedotteessa.
Nyt täytetään viime vuoden veroilmoitusta, minkä vuoksi myös työhuonevähennyksen voi vielä tehdä. Tämän vuoden alusta alkaen palkkatuloista ei voi enää vähentää työhuonevähennystä.