Burning Point paiskoo me­lo­dis­ta me­tal­lia

Kun oululaisbändi Burning Point allekirjoitti alkutaipaleellaan neljän levyn sopimuksen saksalaisen levy-yhtiön kanssa, se tuntui suorastaan lottovoitolta.

Burning Pointin nykyisessä kokoonpanossa soittavat Pekka Kolivuori (vas.), Jussi Ontero, Pete Ahonen ja Jari Kaiponen.
Burning Pointin nykyisessä kokoonpanossa soittavat Pekka Kolivuori (vas.), Jussi Ontero, Pete Ahonen ja Jari Kaiponen.

Kun oululaisbändi Burning Point allekirjoitti alkutaipaleellaan neljän levyn sopimuksen saksalaisen levy-yhtiön kanssa, se tuntui suorastaan lottovoitolta.

Salvation by Fire (2001) ja Feeding The Flames (2003) saivat positiivisen vastaanoton aina Japanissa asti. Powermetaliksi, voimametalliksi luokiteltu oululaisbändi oli nostanut itsensä maailmankartalle.

Sen jälkeen bändille tulikin kantapään kautta tutuksi musiikkibisneksen kääntöpuoli.

"Meidät Suomesta levy-yhtiölle lisensoinut henkilö aloitti valehtelun, josta ei tahtonut tulla loppua. Homma meni ihan älyttömyyksiin. Olimme lakimiestenkin kanssa hippasilla. Koko bändi oli jäissä ja kaikki energia kului asioiden selvittämiseen. Lakitupaan ei onneksi päädytty, sillä meillä oli dokumentit tallessa ja totuus voitti", laulaja-kitaristi-biisintekijä Pete Ahonen selvittää .

Sotkut selvitettiin. Yhtiö halusi kuitenkin muuttaa sopimuksen pykäliä sellaiseen suuntaan, että bändi katsoi paremmaksi sanoa kiitos, mutta ei kiitos.

Parin vuoden tauon aikana oli kuitenkin syntynyt uutta mate­riaalia, ja biiseistä jokunen päätyi nauhalle. Sen löysi pöydältään Saksassa sijaitsevan Metal Heaven -yhtiön Georg Siegl.

"Uusi kolmen levyn sopimus saatiin saman tien", Ahonen äimistelee nopeita käänteitä.

Burned Down The Enemy -albumi ilmestyi tämän vuoden tammikuussa. Se on Ahosen mukaan musiikillisesti monipuolisempi levy kuin aikaisemmat.

"Sieltä löytyy muun muassa kaunis balladi. Kaiken kaikkiaan sitä voisi kutsua melodiseksi metalliksi. Kosketinsoittimet ovat nousseet uuden jäsenen, Jussi Onteron ansiosta isompaan rooliin. Täytyy sanoa, että laulussakin on tapahtunut melkoinen kehitysloikka."

Euroopassa, Japanissa ja maahantuotuna versiona myös Yhdysvalloissa julkaistu Burned Down The Enemy on saanut ihastuneen vastaanoton. Levyä viedään käsistä Suomessa ja ulkomailla. Levy-yhtiön saksalaisuus tuntuu Ahosesta luonnolliselta.

"Saksahan on hevin edelläkävijämaita. Kai niillä tulee hevikulttuuri jo äidinmaidossa. Kolkuttelimme aikoinamme suomalaistenkin levy-yhtiöiden oville, mutta niissä ei uskallettu ottaa riskejä. Sanottiin, että tosi hyvältä kuulostaa, mutta nyt ei etsitä tällaista. Suomessa mennään trendien mukaan ja etsitään sitä, mikä kulloinkin on pinnalla."

Koukkuja vedessä on nyt useita. Burning Point on ollut yhteydessä ohjelmatoimistoihin keikkamyynnin elvyttämiseksi. Tekeillä on myös video biisistä Heart of Gold.

"Kesälle on sovittuna festivaalikeikkoja, mutta sitä ennenkin jo olisi mukava lähteä kiertueelle. Yksi iso ruotsalaisnimi oli jo ottamassa meidät mukaansa kuukauden kiertueelle, mutta se olisi tullut maksanut meille sellaiset kolmekymmentä tonnia, joten ei meillä ihan ollut siihen varaa, niin mahtavaa kuin se olisi ollutkin", Ahonen harmittelee.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä