Valtuutettu Veikko Ervastin (vihr.) mielestä Oulun tulisi harkita Fennovoiman hankkeesta irrottautumisesta. Ervasti jätti maanantaina pitkän valtuustokyselyn aiheesta.
Hän perustelee irrottautumista sillä, että Oulun ottamat riskit ja sitoumukset ovat jo osoittautuneet turhiksi ja tarpeettomiksi.
– TEMin ja Fennovoiman mukaan eduskunnan edellyttämä 60 prosentin suomalainen omistus on selvästi saavutettu. Lisäksi Suomen valtiolla on naapurin painostuksessa rajoittamaton piikki auki valtionyhtiö Fortumin ja Outokummun lisäsijoituksille.
Ervastin mielestä nämä yhdessä tarkoittavat, että kaupunginvaltuuston päätös on jo osoittautunut virheeksi ja tarpeettomaksi riskiksi.
– Oulu-konsernista ei tule haaskata 68 miljoonan euron sijoituksia ja sähkönhintakehitykseen liittyviä todennäköisiä kustannuksia huonosti kannattavaa hankkeeseen.
Hän kysyykin muun muassa, mitkä olisivat Oulu-konsernin riskit ja vastuut, jos hankkeesta luovutaan?