Saksassa se on hallituksessa, Suomessa vastikään jättänyt hallituksen, Ruotsissa se ei sinne kelvannut. Euroopan kolme suurinta ympäristöpuoluetta ovat historialtaan hyvin erilaisia. Kovin erilaisia ovat myös niiden konstit vallankahvaan pääsemiseksi ja siellä pysymiseksi.
Itse asiassa voisi kuvitella, että Saksa on viimeinen maa, jonka hallituksesta vihreät ministerit löytäisivät paikkansa. Vaikka kaikkien Länsi-Euroopan maiden ympäristöpuolueiden jäsenpohja on kutakuinkin samanlainen, on Saksan vihreiden puolueella eräs ominaispiirre, joka erottaa sen sisarpuolueistaan. Läntisessä Saksassa ei historiallisista syistä ole ollut vahvaa kommunistipuoluetta tai muuta vasemman laidan puoluetta, joten monet vasemman äärilaidan kulkijat ovat valinneet vihreät poliittiseksi kodikseen. Suomessa ja Ruotsissa on vasemmistoradikaaleille ollut muitakin vaihtoehtoja.
Saksassa ja Ruotsissa vihreitä on pidetty vasemmistopuolueena, Suomessa kai jonkinlaisena epämääräisenä ameebana blokkien välissä.
Ratkaiseva asia vallan kammareihin pääsemiseksi on puolueen muuntautumiskyky. Saksan vihreät ovat luoneet nahkansa uudelleen niin monta kertaa, että tuota vaihtoehtoväen kattojärjestöä on enää vaikea tunnistaa entisekseen. Pitkätukkaisista mellakoitsijoijista on kuoriutunut liituraitapukuisia ministereitä. Kuka olisi uskonut, että pasifistinen vihreä puolue on päättämässä saksalaissotilaiden lähettämisestä ulkomaisille sotakentille.
Ruotsin ympäristöpuolueella on tämä kujanjuoksu vielä edessään, jos se mielii vahvaksi vaikuttajaksi. Nyt se sai hallitusneuvotteluissa läpi turskanpyyntikiellon, mutta ministerisalkut jäivät saamatta. Puolueen kielteinen asenne EU:n yhteistä rahaa ja koko EU:ta kohtaan oli ratkaiseva tekijä pääministeri Göran Perssonille. Saksassa vihreät puolestaan ovat EU:n kiihkeimpiä kannattajia ja haluavat siitä liittovaltion.
Ruotsin ympäristöpuolue on jähmeän dogmaattinen kuppikunta, jolle tärkeintä on todistella periaatteiden pyhyyttä. Siltä puuttuu Joschka Fischerin kaltainen karismaattinen ja käytännönläheinen johtaja, joka pystyisi puhumaan kenttäväen puolelleen.
Suomen vihreiden lähtö hallituksesta kulminoitui shakespearilaiseen kysymykseen "ollako vaiko eikö olla", siis hallituksessa vaikuttamassa vai oppositiossa puhtaan omantunnon kanssa. Suomalaisille vihreille oli tärkeämpää periaatteista kiinnipitäminen, saksalaisille vihreille omien asioiden ajaminen hallituksen sisällä.
Ympäristöpuolue on parhaassakin tapauksessa pelkkä hallituksen apupuolue, jolle omien tavoitteiden saavuttaminen on ison työn takana. Saksat vihreät ovat onnistuneet puolueen kokoon suhteutettuna mainiosti: ydinvoiman alasjaosta tehtiin periaatepäätös, kaksoiskansalaisuus ja polttoaineiden ympäristövero otettiin käyttöön. Monet Schröderin ykköshallituksen keskeisistä aikaansaannoksista olivat itse asiassa vihreiden käsialaa.
Kaikkea hyvää ei voi saada ja joskus on nieltävä ikäviä päätöksiä. Tämä on se kova oppi, jonka Saksan vihreät saivat neljän ensimmäisen hallitusvuoden aikana. Normaali puolue tekee kompromisseja muiden puolueiden kanssa, mutta herkkähipiäiset voivat saada siitä haavan sieluunsa. Useimmat ideologisesti puhdasotsaisista ovatkin jo jättäneet Saksan vihreän puolueen.
Ruotsin ympäristöpuolueen vaikutusvalta on ollut olematon, niinpä sen kannatus on jumiutunut pysyvästi neljän prosentin äänikynnyksen tuntumaan. Suomen vihreät on risteyksessä, josta toinen tie vie Ruotsin, toinen Saksan suuntaan.