Kempeleen kunnanhallitus hyväksyi maanantain kokouksessaan poikkeuksen koulukuljetusperiaatteisiin Vihiluodon alueella.
Kaleva kertoi aiemmin elokuussa, kuinka alueella asuva perhe kohtasi kaksi päivää ennen koulujen alkua ikävän yllätyksen. Ensimmäisenä kahtena kouluvuonnaan koulukuljetukseen oikeutettu kolmosluokkalainen saikin kuljetuksen enää talvikuukausiksi.
Nyt tehdyn uuden päätöksen mukaisesti Vihiluodon 2. ja 3. -luokkalaisille oppilaille järjestetään koulukuljetus ympäri vuoden nykyisen kuljetussopimuskauden loppuun saakka eli heinäkuuhun 2025 asti. Lisäksi poikkeusta voidaan jatkaa kahdelle seuraavalle vuodelle, mikäli kuljetussopimuksen optiovuodet otetaan käyttöön.
Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä
Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €
Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa
Näköislehdet ja arkisto
Galleriat, videot ja live-lähetykset
Podcastit
Päivittäiset uutiset sähköpostiisi
Pelit ja koulutukset
Tilaajaedut