Olen pitkään politiikassa mukana olleena miettinyt, mikä sytyttäisi kansalaismassat vaaliuurnille? Ymmärrys, että demokratiassa valta nousee kansasta ja toteuttaa kansan tahtoa?
Osa ihmisistä tutustuu eri puolueiden vaaliohjelmiin, käy vaalituvilla ja tupailloissa, harkitsee ja punnitsee.
Osa tekee ehdokasvalinnan mielikuvien, kenties ammatinkin pohjalta. Ja osaa ihmisistä ei voisi vähempää kiinnostaa koko asia, omat vaikutusmahdollisuudet koetaan pieniksi, eikä siis edes äänestetä.
Politiikka ei kiinnosta ja poliitikot nähdään vain oman etunsa tavoittelijoina. Olisiko aika katsoa peiliin? Perinteisellä tavalla, hallitus–oppositio-asetelmalla, ei yhteisiä asioita voida jatkossa enää hoitaa.
Asetelma voi säilyä vain eduskunnan istuntojen teatterina. Sekö siis on politiikan tekemisen perustehtävä? Puolueet voivat, niin halutessaan, leimautua puskista huutelijoiksi, mutta mihinkään se ei johda. Huutelemalla ei alenneta veroja, ei lyhennetä valtionvelkaa eikä luoda työpaikkoja.
Olipa vallassa mitkä puolueet tahansa, nyt tarvitaan yli puoluerajojen tapahtuvaa yhteistyötä. Toiminnan suunnittelu ei voi olla sitä, että neljän vuoden välein Suomen suunta kääntyy. Tarvitaan pidemmän aikavälin tervehdyttämistä, joihin tulee jokaisen sitoutua.
On hyvä, että hallitusohjelmasta tehdään lyhyt ja toimenpideohjelma suuntaa päätöksentekoa. Demokratiasta lähtevä kansanvalta kun edellyttää, että kaikkia kuullaan.
Politiikan tekeminen on kovaa työtä, joka päivä tehdään ihmisten arkeen vaikuttavia päätöksiä niin kunta- kuin valtion tasolla.
Harmittaa vain se, että tiedot tehdyistä päätöksistä hautautuvat usein kohu-uutisoinnin alle. Ei ole mediaseksikästä nostaa esille lainvalmisteluun liittyviä kuulemisia tai kansalaisjärjestöjen mielipiteitä – katsojaluvut ja lukijamäärät kun kasvavat vain törttöilyjen esille nostamisesta.
Ei ihme, että ihmisille muodostuu vahva käsitys, ettei politiikkaan ja poliitikkoihin ole uskomista. Tätäkö me haluamme?
Pirjo Sirviö
kansanedustajaehdokas (sd.)
kaupunginvaltuutettu
Oulu
