Viime syksynä tapahtui kummia. Jotain, jolle Vilma Puttonen ei itsekään löydä selitystä.

Puttonen huomasi yhtäkkiä, että uintihan voisi olla kivaa.

Aikaisemmin oululainen ei ollut vedestä pahemmin piitannut. Nuorempana hän oli käynyt uimahalleissa vanhempiensa kanssa ainoastaan sen verran, että perustaidot olivat hallussa.

Luonnonvedet olivat lähinnä puistattaneet.