Ver­tai­lu: Al­ko­ho­li­juo­mien hinta Suo­mes­sa EU:n kor­kein, myös ruoka ja tupakka kes­ki­ar­voa kal­liim­paa

Alkoholi maksoi viime vuonna Suomessa 91 prosenttia yli EU-keskiarvon.

Alkoholi on Suomessa muita EU-maita kalliimpaa.
Alkoholi on Suomessa muita EU-maita kalliimpaa.
Kuva: Kerkko Konola

Alkoholijuomien hintataso oli Suomessa EU-maiden korkein viime vuonna, ilmenee EU:n tilastokeskuksen Eurostatin hintavertailusta. Alkoholi maksoi Suomessa 91 prosenttia enemmän kuin EU:ssa keskimäärin.

Seuraavaksi korkeimmat alkoholijuomien hinnat olivat Irlannissa ja Ruotsissa.

Jos tarkastelu ulotetaan myös EU-maiden ulkopuolelle, löytyy Euroopan kallein alkoholi Islannista ja Norjasta. Näissä maissa alkoholijuomat maksoivat viime vuonna runsaat 160 prosenttia yli EU-keskiarvon.

Alkoholijuomien hinnoissa on suuria eroja Euroopan maiden välillä muun muassa erilaisten verotuskäytäntöjen takia. EU-maiden halvinta alkoholia myytiin viime vuonna Romaniassa, Bulgariassa ja Unkarissa.

Halvan keskioluen hinnasta suhteellisen suuri osa veroa

Veronmaksajain keskusliiton ekonomistin Janne Kalluisen mukaan verotus on merkittävä syy siihen, että alkoholijuomien hinta on Suomessa EU:n korkein.

– Suomessa on verrattain korkeat alkoholiverot. Se on iso tekijä siellä kaiken muun ohella, Kalluinen sanoo STT:lle.

Hänen mukaansa myös yleisesti korkea kuluttajahintojen taso Suomessa vaikuttaa vertailun tuloksiin.

Alkoholiveron taso määräytyy Suomessa juomaryhmän ja alkoholipitoisuuden mukaan. Kalluisen mukaan alkoholivero on euromääräisesti yhtä suuri, jos tarkastellaan vahvuudeltaan ja tilavuudeltaan samanlaisia alkoholijuomia.

– Halvassa keskioluessa alkoholiveron osuus hinnasta on huomattavasti suurempi kuin vastaavasti kalliimmassa oluessa, Kalluinen kertoo.

Veronmaksajien esimerkkilaskelmassa 0,33 litran keskioluen 1,20 euron hinnasta on alkoholiveroa 55 senttiä. Muuten vastaavassa mutta 2,40 euroa maksavassa oluessa alkoholiveron määrä on yhä sama 55 senttiä.

Arvonlisäveron määrä kuitenkin riippuu tavalliseen tapaan myyntihinnasta.

Ruoan hinta noin viidenneksen yli EU-keskiarvon

Suomi oli EU:n kalleimman alkoholin maa myös vuonna 2018.

Toissa vuonna alkoholin hinta Suomessa oli 82 prosenttia yli EU-keskiarvon. Hintaeron kasvuun vaikuttaa se, että unionin keskitasoa kalliimpaa Britanniaa ei uudessa tilastossa enää lasketa EU-maaksi.

Suomessa alkoholiveroa korotettiin edellisen kerran viime vuoden alussa. Kuluttajahinnoissa ei silti tapahtunut kovin suurta harppausta, sillä Tilastokeskuksen mukaan alkoholijuomien hinta nousi Suomessa viime vuonna runsaan prosentin.

Viime vuonna hallitus päätti olla koskematta alkoholiveroon, vaikka esimerkiksi tupakan ja virvoitusjuomien verotusta kiristettiin. Silloinen valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) kertoi elokuussa haluavansa seurata, miten Viron ja Latvian alkoholiverojen leikkaukset vaikuttavat. Viro alensi alkoholijuomien valmisteveroa 25 prosenttia viime kesänä.

Eurostatin hintavertailun mukaan ruoka oli Suomessa 18 prosenttia EU-keskiarvoa kalliimpaa ja alkoholittomat juomat 26 prosenttia kalliimpia. Tupakasta sai maksaa Suomessa 34 prosenttia enemmän kuin EU:ssa keskimäärin.

EU-maiden vertailussa ruoka oli kalleinta Tanskassa, alkoholittomat juomat ja tupakka puolestaan Irlannissa.

Juttua päivitetty kauttaaltaan kello 11.53.