Mainos

Ve­rot­ta­jan tekemä ra­jan­ve­to mie­ti­tyt­tää edel­leen yrit­tä­jiä – työn­te­ki­jä vai yrit­tä­jä

Verottajan tekemä rajanveto mietityttää edelleen yrittäjiä

Tuomas Parttimaa kertoo, että yrittäjien keskuudessa liikkuu yhä paljon vanhaa tietoa.
Tuomas Parttimaa kertoo, että yrittäjien keskuudessa liikkuu yhä paljon vanhaa tietoa.
Kuva: Arkisto

Yrittäjien keskuudessa on yhä epätietoisuutta siitä, miten verotuksessa määritetään, onko kyse yritysten välisestä toimeksiantosuhteesta vai työsuhteesta. Tulkinnat ovat jonkin verran vaihdelleet vuosien saatossa.

”Tilanne on ollut haasteellinen. Asiaa on käsitelty niin verotus- kuin oikeuskäytännössä ja olemme keskustelleet myös Verohallinnon kanssa. Verohallinnon ohjeistusta työ- ja toimeksiantosuhteen välisestä rajanvedosta on viime vuosina muokattu yrittäjämyönteisempään suuntaan, eli nykyisin samaa työtä voidaan tehdä sekä palkansaajana että yrittäjänä”, Suomen Yrittäjien veroasioiden päällikkö Sanna Linna-Aro kertoo.

Ongelma keskittyi siihen, millä edellytyksillä voidaan katsoa, että kyse on yrittäjänä eikä työntekijänä toimimisesta. Näitä kriteereitä ovat esimerkiksi toimeksiantosopimuksen sisältö, työn johto, vastikkeen määräytyminen sekä työsuhteelle tyypillisten luontoisetujen, kuten ylityökorvausten, puuttuminen.

Yrittäjän ei tarvitse käyttää omia koneita

Ehkä eniten hämmennystä yrittäjien keskuudessa on herättänyt vaatimus käyttää toimeksiannoissa omia koneita tai laitteita, jotka etenkin tietyillä toimialoilla ovat isoja investointeja.

”Enää yrittäjän ei tarvitse omistaa työvälineitä, vaan hän voi hallita niitä myös leasing- tai muun vuokrasopimuksen perusteella. Nykyisen Verohallinnon ohjeen mukaan kyseessä voi olla toimeksiantosuhde, kun yrittäjä joko vuokraa työkoneen tai käyttää toimeksiantajan konetta ja maksaa siitä käypää korvausta”, Linna-Aro selittää.

Vanhaa tietoa paljon liikkeellä

Moni yrittäjyydestä haaveileva tai alihankkijoita työllistävä yritys kuvittelee edelleen, että oman työkoneen hankkiminen on välttämätöntä, konepajayritys Arttim Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Parttimaa kertoo.

”Olen aktiivisesti mukana Pohjois-Pohjanmaan ja Siikajoen Yrittäjien toiminnassa, joten olen kuullut monien yrittäjien ihmettelevän tilannetta. Luulin itsekin, että edelleen vaaditaan oman koneen ostamista”, Parttimaa myöntää.

Parttimaan mukaan pahimmat ongelmat vanhan ohjeen aikaan olivat maanrakennus-, kuljetus- ja metsäkonealoilla. Harvalla yrittäjäksi ryhtyvällä on saman tien varaa olla ostamassa oma kaivuri, metsäkone tai kuorma-auto.

”Vielä viime vuonna uudet yrittäjät kohtasivat ongelmia verottajan kanssa, kun oma kone puuttui. Moni puhuu edelleen aiheesta, joten vanhaa tietoa on paljon liikkeellä.”

Yrittäjyys kiinnostaa monia perinteisen työpaikan sijaan, koska silloin on helppo vaihtaa työskentelypaikkaa seuraavaan, jos toimeksiantaja kohtaa hiljaisempia hetkiä.

”Tulkinta hankaloitti aiemmin toimintaa, koska monesti isoilla yrityksillä on työvoimapulaa. Alihankkijoille on tarvetta”, Parttimaa toteaa.

Tieto ei tavoita yrittäjiä

Suomen Yrittäjien Linna-Aro toivoo, että verottaja ohjeistaisi yrittäjiä, kun keskustelee aiheesta heidän kanssaan.

”Ohjetta on päivitetty jo reilu vuosi sitten. Onkohan niin, ettei asiasta vielä tiedetä riittävästi”, Linna-Aro miettii.

Verohallintoon ei ole juurikaan tullut kyselyitä aiheesta tämän vuoden puolella.

”Kun ohje muuttui, Verohallinto informoi Suomen Yrittäjiä muutoksista”, Verohallinnon ylitarkastaja Minna Palomäki kertoo.