Kotitalousvähennystä hyödyntävän veronmaksajan kannattaa olla hereillä, jos haluaa hyödyntää vähennyksen korotuksen, muistuttaa Verohallinto. Myös matkakuluvähennyksen omavastuu pienenee tämän vuoden ajaksi.
Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä nousee 1 600 eurosta 2 100 euroon. Lisäksi vähennysprosentit nousevat. Muutos tulee voimaan takautuvasti tämän vuoden alusta ja on voimassa myös ensi vuonna. Yritykseltä ostettavasta työstä saa vähennystä saa 40 prosenttia työn osuudesta aiemman 35 prosentin sijaan. Omavastuu säilyy 150 eurossa.
Matkakuluvähennyksen omavastuu laskee 800 euroon aiemmasta 900 eurosta. Enimmillään matkakuluvähennystä voi saada 7 000 euroa, kuten tälläkin hetkellä. Matkakulujen omavastuu pienenee myös niillä, jotka ovat olleet osan vuotta työttömänä tai vanhempainvapaalla.
Verohallinto muistuttaa myös, että liikunta- ja kulttuuriedun enimmäismäärä nousee. Työntekijä voi saada verovapaata etua enintään 540 euroa aiemman 400 euron sijaan. Uutta on myös se, että edulla voi jatkossa maksaa myös kalastukseen ja metsästykseen liittyviä kuluja.
Muutoksista pääsee hyötymään heti tekemällä OmaVerossa uuden verokortin tai myöhemmin täydentämällä esitäytettyä veroilmoitusta.