Venynyt vatsa, arpinen iho, roikkuvat rinnat. Tavallisen kaunis oululainen perheenäiti on nousemassa lavalle ja aikoo riisuuntua.
– Näyttääkö kamalalta, hän tunnustelee burleskitaiteilija Director's Katilta eli Eeva-Maria Kauniskankaalta.
Ei näytä, Kauniskangas toteaa painokkaasti.
– Lavalle voi mennä kaiken näköisenä, se on se pointti. Kyse on kehopositiivisuudesta: nainen muuttuu ja keho muuttuu. Se pitäisi normalisoida ja päästä pois kehohäpeästä.
Kehohäpeä on hänen mielestään turhaa kuormaa, hukkaan heitettyä elämän energiaa ja voimaa.
– Burleski on hyväksymisen taidetta. Nyt 37-vuotiaana en ole sama kuin 19-vuotiaana, eikä se haittaa. Mennyttä ei tarvitse haikailla. Kannattaa keskittyä siihen, mitä keho on tuottanut ja saanut aikaan.
Kauniskangas työskentelee freelancerina ja vetää burleskitunteja. Perjantaina 45 Specialin kuukausittaisessa Kinky Carnival Burlesquen järjestämässä Kinkkuklubissa hänet ja viisi muuta esiintyjää nähdään lavalla.
Aistikkuuden eskapismia
Kauniskankaan vetämillä kursseilla käy monenlaisia naisia ikähaarukalla 19–60. Suurin yksittäinen ryhmä on reilu 40-vuotiaat naiset.– Kaikki ovat jonkinlaisella matkalla. Matka liittyy esimerkiksi kehoon, seksuaalisuuteen tai oman voiman ja rohkeuden hakemiseen.
Aikaa myöten oppilaissa näkee muutoksen. Itseluottamus kasvaa, pukeutumisessa lisääntyvät värit tai itseään alkaa kannatella paremmin. Sillä tavalla burleski ui arkielämään.
Tunneilla saa olla yhtä hyvin verkkosukissa ja korsetissa tai jumppavaatteissa.
– Burleski ei ole vain seksikkyyttä. Sen ei tarvitse olla sitä ollenkaan. Se on aistikkuuden maailma, josta haetaan usein naisellisuutta. Ehkä se on eskapismia: hetken saa olla sitä mitä haluaisi. Tavalliselle naiselle burleski voi antaa rohkeutta.
Yleisössäkin on paljon naisia. Lavalla katseiden alla on hyväksyvä ilmapiiri. Burleskia tullaan yleensä katsomaan hyvillä mielin, lämpimissä tunnelmissa.
– Se on esittävää taidetta. Viihdettä, huumoria, parodiaa, hauskanpitoa, aistikkuudesta nauttimista.
Ensimmäisen esityksen Kauniskangas näki kymmenisen vuotta sitten. Burleski jäi mieleen kutkuttamaan, mutta vielä rohkeus ei riittänyt osallistua itse.
– Neljä vuotta sitten lähdin vain suoraan keikalle. Ensimmäinen riisuminen oli tosi jännittävää. Keikka oli ihan horroria. Musiikki ei kuulunut, yleisö oli kännissä kuin käki ja taustakangaskin romahti, Kauniskangas muistelee.
Nykyburleski ei lukittaudu mihinkään tiettyyn tyyliin tai aikakauteen.
– Nykyburleski voi olla sekoitus vanhaa ja uutta, melkein mitä vain. Lajin parissa jätetään arkitodellisuus eteiseen ja lähdetään rohkeasti löytöretkelle itseen.
