Tshetshenian sota on vihdoin saanut kasvot Suomessakin. Toimittaja Anna Politkovskajan äskeinen vierailu poiki suuret määrät haastatteluita, joiden sanoma on synkän lohduton: Tshetsheniassa on käynnissä kansanmurha, vaiennettu sota ihmisyyttä vastaan.
Tuota sotaa käydään nyt vailla julkisuutta. Ulkomaisilla toimittajilla tai avustusjärjestöillä ei ole pääsyä pahimmille alueille, ja suurin osa Venäjän tiedotusvälineistä on tässä asiassa presidentti Vladimir Putinin hallinnon talutusnuorassa. Kaikkia ääniä ei kuitenkaan ole vaiennettu, mistä Novaja Gazeta -lehden toimittaja Politkovskaja on loistava esimerkki. Hänen rohkea ja moraalisesti vahva toimintansa vertautuu neuvostoajan toisinajattelijoihin, jotka eivät pelänneet panna itseään likoon.
Mutta on sekä surullista että hämmästyttävää, että huomion kiinnittäminen Tshetshenian sotaan on näin paljon yhden naisen varassa. Kyseessä on kuitenkin asia, joka jäytää koko uuden Venäjän olemassaolon arvoperustaa.
Tshetshenian sota on vailla voittajia. Venäjä ei ole kyennyt saamaan aluetta kunnolla valvontaansa, ja sen miehitysjoukoilta näyttää moraali kadonneen kokonaan. Tiedot siviiliväestön asemasta ja kohtelusta ovat karmaisevia. Tshetsheenien keskuudessa taas kasvaa epätoivo ja katkeruus, ja sen myötä valmius mihin tahansa.
Hyökkäys moskovalaisteatteriin saattoi olla vedenjakaja: sen jälkeen ovat todellakin kaikki keinot käytössä, molemmin puolin.
Sunnuntain uutistiedot kertovat tshetsheenipäällikkö Salman Radujevin kuolleen venäläisvankilassa, viranomaisten mukaan "luonnollisiin syihin" 35-vuotiaana. Radujev teki vuonna 1996 näyttävän, Venäjää nöyryyttäneen panttivankioperaation. Toisaalla taas Venäjä pyrkii saamaan nyt Tanskasta Britanniaan siirtyneen tshetsheenijohtajan Ahmed Zakajevin luovutetuksi itselleen.
Moskovan teatterikaappauksen jälkeen Venäjä on kiristänyt ruuvia, mikä lähinnä tietää vain kärsimysten lisääntymistä alueella. Sodan päättyminen ei ole näköpiirissä. Pitkälti Tshetshenia-operaation varjolla Putin nousi presidentiksi, mutta sota saattaa yhä olla hänen suurin kompastuskivensä.
Venäjän avautuminen ja demokratisoituminen voi olla vain osittaista niin kauan kun maa käy alueensa sisällä likaista, ihmisoikeuksia halveksivaa sotaa. Politkovskajan tapaus osoittaa, että ulkomaiden asenteella on merkitystä: hänet olisi paljon helpompi vaientaa, ellei kyseessä olisi palkittu, kansainvälistä huomiota saanut journalisti. Jos tämäntapainen siviilirohkeus katoaa, Venäjällä sammuu myös toivo tulevaisuudesta.
paakirjoitus@kaleva.fi