alkapallon MM-kilpailuissa katsojina vierailleet ja Fan ID -kortin saaneet henkilöt saivat loppuvuodeksi viisumivapauden Venäjälle. Maan presidentti Vladimir Putin vahvisti asian pian MM-kilpailujen päättymisen jälkeen.
Alun perin Fan ID -kortin haltijoille taattiin vapaa pääsy ja oleskeluoikeus Venäjälle 25. heinäkuuta saakka.
Ennen MM-kilpailujen alkamista kisajärjestelyjen toimivuuden suhteen oli uhkakuvia ja pelkoa järjestyshäiriöistä. Katsojien tunnistamisessa auttaneen Fan ID:n uskottiin vähentäneen esimerkiksi väkivaltaisuuksia.
Venäjän ja länsimaiden välillä olevasta diplomaattisesta jännityksestä huolimatta moni kansainvälisistä jalkapallojohtajista ja länsimaiden johtajista on kiitellyt Venäjällä järjestettyjä MM-kilpailuja.
"Venäjä järjesti parhaat MM-kilpailut"
Venäjän johtohenkilöt seurasivat Putinin tavoin MM-kilpailujen sunnuntaista loppuottelua, joka päättyi viihdyttävien vaiheiden jälkeen Ranskan 4-2-voittoon Kroatiasta.
Putinin lisäksi ottelua seurasivat paikan päällä esimerkiksi Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Kroatian presidentti Kolinda Grabar-Kitarovic. Putin sanoi onnitelleensa molempia johtajia.
- Maalit 4-2 loppuottelussa. En muista nähneeni aiemmin tällaista. Vain harvat ovat voineet nähdä. Molemmat joukkueet olivat upeita. Olen varma, että kaikki pitivät heidän tavastaan pelata. Niin minäkin pidin, Putin summasi loppuottelun.
Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev kehui MM-kilpailuja Instagramissa.
- Upea loppuottelu. Ranska on mestari. Venäjä järjesti parhaat MM-kilpailut.