Oulunsalon Rauhanyhdistys täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi rauhanyhdistys julkaisee sunnuntaina Aika on lyhyt -nimisen historiikin, jonka ovat kirjoittaneet Pekka ja Pentti Kinnunen. Pekka Kinnusen mukaan liike levisi Oulunsalossa voimakkaasti kalastajien keskuudessa.
"Varjakan saaren sahalaitos työllisti aikoinaan monia. Liike levisi myös työväen ja torppareiden keskuudessa. Työväentalo ja rauhanyhdistys elivät rauhallista rinnakkaiseloa", Pekka Kinnunen kertoo.
Kun tehdas suljettiin 1920-luvun lopulla, herätysliikkeen painopiste siirtyi pikkuhiljaa Oulunsalon kirkonkylälle.
Lestadiolaisuus levisi Lapista kohti etelää ja myös Oulunsaloon. Kuten muillakin herätysliikkeillä, oli lestadiolaisuudellakin epäilijänsä.
"Kansanherätys ja piispan arvovalta olivat napit vastakkain", Kinnunen kertoo.
Nykyään herätysliikkeen suurimpia haasteita ovat luterilaisen kirkon viihteellistyminen ja toisaalta nuorisotyö.
"Kirkossa on liikaa viihteen luontoista asiaa. Me haluamme korostaa yksinkertaisuutta. Nuoret täytyy saada pysymään mukana perinteisin keinoin, muuten he katoavat liikkeestä", Oulunsalon kirkonkylän Rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Matti Lääkkö arvioi.
Oulunsalossa on kaksi rauhanyhdistystä. Kirkonkylän Rauhanyhdistyksessä on noin 550 jäsentä ja Salonpään Rauhanyhdistyksessä jäseniä on noin 130.
Juhlavuoden kunniaksi valmistui myös kirkonkylän rauhanyhdistyksen remontti. Remontissa uudistettiin seurasalia, eteistä ja wc-tiloja. Satavuotiasta Salonpään rauhanyhdistyksen rakennusta peruskorjataan parhaillaan.
Matti Lääkkö ei lupaa jatkoa vuonna 1982 Oulunsalossa järjestetyille suviseuroille. "Seuroja ei enää mahdu pitämään Oulunsalossa, koska pellot on rakennettu täyteen."