– Nyt on pirullinen tilanne. Tekisi mieli sanoa, että ”tulkaa ihmeessä, tulkaa kaikki”. Olemme melkoisen puun ja kuoren välissä, Oulun eläkeläiset ry:n puheenjohtaja ja Oulun vanhusneuvoston jäsen Sulo Penttilä sanoo.
Sunnuntaina alkavaa vanhustenviikkoa vietetään tänä vuonna teemalla ”onni on vanheta”. Asiaa ei ehkä kuitenkaan koettu niin keväällä, jolloin koronaepidemia pakotti ikäihmiset karanteeninomaisiin oloihin.
Vaikka rajoituksia myöhemmin höllennettiin, ei moni ole uskaltautunut vieläkään lähtemään tapahtumiin.
Oulun eläkeläiset ry ei ole mitään suurempia tapahtumia koronan vuoksi järjestänytkään, mutta pienryhmätoiminta kuten kuorot ovat pyörineet normaalisti.
– Väki on selvästi vähentynyt. Varsinkin sellaiset, jotka ovat muutenkin vähän liikkuneet, ovat nyt vielä huonompia lähtemään. Huonoliikkeiset ja hiukan sairaat – eivät ne uskalla lähteä.
Penttilä on tänä vuonna entistä enemmän huolissaan vanhusten yksinäisyydestä. Hän arvelee, että koronan kaikkia vaikutuksia ei olla vielä nähty.
– Pelottaa, että korona ei ole ikäihmisten ja vanhusten piirissä vielä näyttänyt kynsiään. Jätetään ehkä huolehtimatta lääkkeiden ottamiset, kun ei ole läheisiä muistuttamassa. Kuinka paljon ihmisiä kuolee yksinäisyyteen ja mielenterveysongelmiin?
– Olen ihan vierestä seurannut näitä, joilta aviomies tai -vaimo kuolee. Terhakkaat ihmiset kyllä lähtevät tapahtumiin, mutta niillä, joilla on vaikeuksia luoda uusia suhteita, lähteminen on vaikeaa. Nyt vielä entistä vaikeampaa, kun ihmisiä pelotellaan.
Normaali tila
Oulun seurakuntien vanhustyön pastorilla Markku Palosaarella on samansuuntaisia havaintoja kuin Penttilällä.
Hän uskoo, että pandemia on antanut monelle näkökulman yksinäisyydestä.
– Ihmisiä rangaistaan sulkemalla ulkopuolelle, vankilaan. Sehän on suurin mahdollinen rangaistus. Kaiken perusta on sosiaalinen läheisyys. Ei ole kyse mistään pienestä asiasta, jos kärsii yksinolosta.
Penttilä kuitenkin kokee, että ikääntyneiden yksinäisyys on enemmänkin normaali kuin koronan mukana tuoma poikkeustila. Sen sijaan hän on huomannut, että ihmiset ovat nyt jopa entistä paremmin keksineet ja järjestäneet tapoja viettää yhdessä aikaa.
– Se on valitettavasti ihan normaaliakin, että ihminen jää totaalisen yksin. Syyt siihen ovat moninaiset. Nyt on ehkä enemmän haettu omia vanhempia esimerkiksi käymään saunassa. On keksitty inhimillisiä, sosiaalisia innovaatioita.
Palosaari on perinteisesti omassa vanhustyössään liikkunut pääsääntöisesti laitoksissa, joissa ovat kaikkein heikkokuntoisimmat ikäihmiset. Koronan myötä se loppui käytännössä kokonaan.
– On ollut haaste, miten kaikkein huonokuntoisimmat tavoittaa. He eivät välttämättä pysty puhumaan edes puhelimessa.
Uusia toimintatapoja on mietitty päät puhki. Palosaari on itse jäämässä pian eläkkeelle, mutta hän toivoisi, että seurakunnat ylipäätään lisäisivät ikääntyvien ihmisten pienryhmätoimintaa.
– Kaikki perustuu katseeseen. Kun se katkaistaan, häipyy jotain oleellista.
Hän nostaa hattua monille hoivayksiköille, joissa on mietitty ansiokkaasti, miten läheiset voisivat tavata toisiaan.
– Siellä on laitettu paljon vaatteita päälle ja tuotu ihmisiä ulos. On ajateltu läheisten huolta. Tällaisilla myönteisillä asioilla on kauaskantoisia seurauksia.
Palosaari toivoisi, että taloyhtiöissäkin mietittäisiin, mitä ikäihmisten eteen voitaisiin tehdä.
– Ikääntyneet ihmiset eivät ole erillinen osa yhteiskuntaa. Olemme kaikki samassa veneessä. Ei ole hyvä, jos ghettoudutaan ikäryhmittäin. Ihmisen ulkopuolelle jättäminen on kaltoinkohtelua.