Vanhus: minun nimeni on Rumilus.
Päättäjät: Rumilus, sinä joudat mätänemään yksin, ei sinusta ole edes poltettavaksi.
Rumilus: Mutta Luojan luoma olen minäkin edelleen, vaikka jo vanha ja raihnainen.
Päättäjät: Siinäpä se, olet vain menoerä, eikä sinua enää tarvita. Mene kaltaistesi pariin, maadu ja mätäne heidän kanssaan pois ihmisten ilmoilta. Hyötysuhteesi on pelkkä iso nolla!
Rumilus: Entäpä ne vuodet, jotka raadoin teidän kaikkien hyväksi?
Päättäjien ääni: Me emme pakita, turhakkeita olette ja meille näkymättömiä.
Rumilus: "Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin", Eino Leinoa lainaten.
Yhteenveto. Meidän Suomi ei ole enää suomalaisten Suomi. Se on rikkaitten ja röyhkeitten saastuttama. Maan hiljaiset? He ovat itkeneet ja kironneet vuorotellen tätä aikaa, jolloin ihmisoikeudet eivät toteudu, leipää ei jaeta kaikille, katto puuttuu pään päältä, vaatteet repsottavat eikä ole rahaa lääkärille eikä lääkkeisiin, ja sadas työnhakupaikka laittoi ovensa kiinni nenäni edessä.
Mutta "linnassa kreivien häät vietetään", eikä raha ole este samppanjalle ja kaviaarille samanmielisten kanssa. Ja he, joiden pitäisi huolehtia tasapuolisesti isänmaamme ihmisistä, saavat sulat hattuun miljardien tuhlaamisesta tunnin junaan.
Meitä myös hoopotetaan toistamalla jatkuvasti, että olemme maailman onnellisin kansa. Nyt rinnalle on kehitetty vielä uusi höpötys, että olemme maailman tunteikkain kansa. Ei siitä koko kansalle riitä tunteita, kun illasta toiseen Yle huudattaa urheilijoita. Ja onnellisuus riippuu siitä keneltä kysytään. Onko vatsa täynnä vai tyhjä.
Hävetkää päättäjät, ja huolehtikaa ensin vanhuksista, lapsista, vammaisista ja kaikkein ihmisten tasa-arvoisesta kohtelusta rakkaassa isänmaassamme.
Paula Alasirniö
Sirniö