Kaleva 12.11.1920. Onko talonomistajan kärsittävä viinakauppiasta talossaan.
Meille on näytetty raastuvanoikeuden pöytäkirjat siitä jutusta, jossa kauppias P. Tervo koetti saada häädetyksi talossa n:o 79 tämän kaupungin 4:ssä osassa siellä asuvan suutari K. H:n m.m. sillä perusteella, että tämän vaimo oli harjoittanut heidän yhteisessä asunnossaan laitonta viinakauppaa ja viinan varastossapitoa, josta oli myös tuomittu sakkoihin.
Raastuvanoikeus oli kuitenkin viime syysk. 11 p:nä tekemällään päätöksellä hylännyt kanteen.
Kun otetaan huomioon, että kielolaissa muun muassa säädetään rangaistus sellaiselle talonomistajalle, joka maallaan suvaitsee laitonta viinaliikettä, niin tuntuu oudolta, että kaupungissa sen sijaan pakotetaan talonomistaja pitämään talossa yllämainitun tapaisia asukkaita.