Val­tio­va­rain­mi­nis­te­riö odottaa Kevan hal­li­tuk­sel­ta sel­vi­tys­tä

Valtiovarainministeriö odottaa Kevan hallituksen vastausta viime viikolla lähetettyyn selvityspyyntöön.

Valtiovarainministeriö odottaa Kevan hallituksen vastausta viime viikolla lähetettyyn selvityspyyntöön. Vastaus saadaan hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) mukaan perjantaina.

Virkkusen mukaan ministeriö lähetti Kevalle selvityspyynnön siitä, miten etuihin liittyvä päätöksenteko on järjestetty yhtiössä.

– Julkisuudessa olleet tiedot antoivat aiheen epäillä, ovatko kaikki prosessit kunnossa näihin etuisuuksiin liittyvässä päätöksenteossa.

Kevan valvonta kuuluu valtiovarainministeriön kunta- ja aluehallinto-osastolle, josta vastaa Virkkunen.

– Valtiovarainministeriölle kuuluu Kevan yleinen toiminnan lainmukaisuuden valvonta. Kevan hallitus valvoo sisäistä toimintaa ja päättää esimerkiksi toimitusjohtajan eduista ja palkasta, Virkkunen sanoo.

Virkkusen mukaan Kevan hallituksen on pohdittava myös etujen kohtuullisuutta. Sitä hän ei osaa arvioida, miksi asiaan ei ole aiemmin puututtu.

– Varmasti Kevan hallitus tulee omalta osaltaan tähän vastaamaan, Virkkunen sanoo.