Pian parikymmentä vuotta sitten vanhan navettarakennuksen perukoille säilötyt rummut ja vahvistimet on taas kaivettu esiin.
– Eivät ole menneet miksikään, Kai Latvalehto kehaisee.
– Eikö se Vox homehtunut, Jukka Takalo huomauttaa.
– Pölyssä oli. Pyyhin pois, Latvalehto vastaa.
Haukiputaan oma Aknestik on hetkellisesti yhdistynyt. Se heittää pari keikkaa marraskuussa ja harjoittelee vanhassa tutussa treenikämpässä Latvalehdon kotipihan navetassa Haukiputaan Halosenniemessä.
Vuonna 1984 perustettu yhtye hajosi vähin äänin vuonna 2002, "järkisyistä".
– Jostakin syystä ei kerrottu hajoamisesta etukäteen. Olisi tuntunut teennäiseltä kerätä rahat lopettamisella. Ystävyys ei silloin tullut päätökseen, Takalo kertoo.
Bändin hajoamisen jälkeen keikattoman kauden katkaisee pari poikkeusta: 2008 vuoden Qstockin keikka ja Haukiputaan Ouluun liittymisen kunniaksi kaupungintalon katolla järjestetty soittaminen.
Miehet ovat pysyneet yhteyksissä ilman bändiäkin. Paitsi sen parin vuoden kauden, kun saman kylän naapurukset Latvalehto ja Takalo eivät törmänneet.
– Luulin, että asuit Ruotsissa. Se oli onnellista aikaa, Takalo nauraa.
Rattaana porukassa
Aknestikin jälkeen Takalo siirtyi soolouralle. Mikko Rautalin työskentelee sairaalakoulussa. Vesa Kupila ja Maako Härönen asuvat Etelä-Suomessa.
Latvalehto nähtiin palkitussa Laulu koti-ikävästä -dokumentissa. Paraikaa hän puuhaa Ouluun ruotsinsuomalaisille taiteilijaresidenssiä.
Yhteenpaluu juuri nyt ilman pakkoa tuntuu mutkattomalta.
– Kun on muuten työskennellyt ruotsinsuomalaisten juttujen parissa, tuntuu hyvältä olla taas osa porukasta, vain yksi ratas. Meillä on vanha yhteys ja nyt on samat lähtökohdat kuin silloin 1980-luvulla. Ei ole pakko tehdä. On oma valinta ja motivaatiota, Latvalehto sanoo.
Miehet pohtivat, että heillä oli aikanaan enemmän taiteellista kuin kaupallista kunnianhimoa. Kaverityyppinen hengailu soljui ammattimaiseksi soittamiseksi melkein huomaamatta.
Rautalin muistelee lämmöllä festareiden päälavoja.
– Parasta nyt on, kun treenataan taas porukalla.
Marraskuiselta keikalta saattaa odottaa kappaleita kattavasti uran alusta loppuun saakka, tuttuja ja harvinaisempia.
Uusien kappaleiden luominen tai lopullinen yhteenpaluu eivät silti kiinnosta. Toisin kuin aktiiviuralla, enää ei tarvitse pyrkiä mihinkään. Bändille itselleen on tärkeää kuulostaa edelleen hyvältä.
– Nyt pääsee valmiiseen pöytään, Latvalehto vastaa
– Krapulassa 1990-luvulla keikkabussissa istuminen palkitaan nyt, Takalo sanoo.