Poliittisen johtajan on osattava nousta valtaan, käyttää sitä ja luopua vallastaan. Uran päättäminen ei ole aina helppoa, ja valtaan voi juuttua. Huippupoliitikon vallan päättyminen voi viivästyä ja olla ikävä. Hitler yritti tappion tullessa tuhota itsensä, puolisonsa ja koiriensa lisäksi myös Saksan infrastruktuurin. Stalin ei ottanut huomioon omaa ikääntymistään ja sairasteluaan vaan kuoli yksin. Nixon erosi häpeällisesti. Trump ei myöntänyt vaalitappiotaan. Hänen perusteettomat väitteensä vaalituloksesta kärjistivät tilannetta ja edelsivät kongressitalon valtausta.
Joillekin Suomen presidenteille oli vaikeaa luopua vallasta. Relander halusi jatkaa ääriliikkeisiin liittyvistä vaikeuksistaan huolimatta. Seuraaja Svinhufvud tokaisi asemalla saattaessaan: ”Sehän lähti suosiolla!" Svinhufvud itse olisi halunnut jatkaa, mutta torjuva asenne sosialidemokraatteihin esti toisen kauden.
Ryti horjui sodan loppuaikoina erotako vai ei. Pääministeri Paasikivi ponnisteli saadakseen sairastelevan ja sotasyyllisyyttä pelkäävän Mannerheimin eroamaan. Paasikivi opetti: ”Näyttämöltä lähtö on yhtä tärkeä kuin näyttämölle tulo.” Vuoden 1956 presidentinvaaleista hän ei kuitenkaan malttanut pysyä syrjässä, mutta paluu ei onnistunut.
Kekkosen ura päättyi surullisesti. Puolison kuolema sekä oma sairastelu rasittivat. Tuskaisista erokaavailusta huolimatta hän ei kyennyt vapaaehtoisesti siirtymään entiseksi presidentiksi eikä nähnyt kelvollisia seuraajia. Kekkosen jälkeisten presidenttien vallanvaihdokset toteutuivat pääsääntöisesti sujuvasti, vaikka Ahtisaarella oli vaikeuksia. Kaikilla jatkui kauden jälkeen aktiivinen elämä; Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon.
Pääministerin asema on vahvistunut Suomessa 1.3.2000 toteutuneessa perustuslain muutoksessa. Tästä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – pääministerin julkinen kuva on tehtävän päättyessä usein muuttunut ja hänen poliittinen pääomansa huvennut. Monipuoluehallitusten alun toiveikkuus voi muuttua hallitusväsymykseksi ja kuluksi kriisistä toiseen.
Aiemmin pääministeriys oli usein toistuva ja reitti presidenttiyteen. Nykyään eduskuntavaalit ovat myös pääministerivaalit. Tehtävään voi nousta kokematon poliitikko, jonka kausi voi jäädä lyhyeksi. Myös jatkoura saattaa olla arvaamaton.
Miksi lopettaminen on vaikeaa? Pohdin kysymystä syvällisemmin kirjassa Huipulla tuulee. Poliitikkojen terveys ja toimintakyky (Atrain & Nord 2026). Ihmisen mieli suuntautuu syntymään, kasvuun ja tavoitteiden saavuttamiseen. Alasajo ja lopettaminen ovat hankalampia, olipa kyseessä parisuhde, perhe, rakkaus, sota tai poliittinen ura. Poliittisen vallan viettelevät ja turmelevat voimat voivat tehdä luopumisen erityisen hankalaksi.
Politiikan huipulle valikoituu aktiivisia ja asemaansa sitoutuneita, usein iäkkäitä miehiä. Valta tarjoaa vaikutusmahdollisuuksia ja arvostusta. Pitkäaikainen poliittinen johtajuus voi aiheuttaa ongelmia, kun aika kulkee johtajan ohi, osaaminen heikkenee, yhteistyöverkostot hiipuvat ja luonnollinen vallanvaihdos vaikeutuu. Erityisen vaikeaa vallasta luopuminen on sotaisille diktaattoreille. Putin on esimerkki: vaikeuksiin hän on vastannut lisäämällä terroria ja kiihdyttämällä sotaa rauhan ja neuvottelujen sijaan.
Poliitikko saattaa tavoitella hyvää jälkimainetta enemmän kuin toimiensa poliittista tai sotilaallista tarkoituksenmukaisuutta ja määräaikaisuutta. Paasikivi katsoi Mannerheimin pohtineen tarpeettoman paljon historian tuomiota. Rydin mielestä Mannerheim ”ajatteli liikaa nekrologiaan”.
Onko hyvä lopettaminen mahdollista? Ihmisaivot tavoittelevat toimivaa suhdetta ympäristöön, ja ihmisen mieli on joustava etsimään uusia perusasetuksia ja muutosten hyviä puolia. Poliittinen ura voi päättyä ”joutsenlauluun” eli loppuhuipentumaan, kuten Paasikivellä, Adenauerilla ja Mandelalla. Poliitikko saattaa myös vähäeleisesti vetäytyä ajoissa tai siirtyä rivijäseneksi kuten Ståhlberg. Ammatillisuus voi auttaa: eläköityminen kuuluu uraan, mutta vaikuttaminen voi silti jatkua. Entinen poliitikko voi hyödyntää kokemustaan vaikkapa yhteiskunnallisessa keskustelussa tai kirjallisella panoksella.
Vallan käyttäminen voi olla vaikeaa, mutta niin saattaa olla siitä luopuminenkin. Demokratiassa poliittinen valta on aina tilapäistä ja lainassa. Jos poliittinen johtaja ei pysty luopumaan ajoissa asemastaan, seuraukset voivat vahingoittaa yhteiskuntaa ja pahimmillaan koko maailmaa. Vallasta luopuminen ja tilan tekeminen seuraajille ovat yhtä tärkeitä johtajuuden taitoja kuin itse vallankäyttö. Myös median ja kansalaisten on ymmärrettävä, että rauhanomainen vallanvaihdos on demokratian elinehto.
Matti Isohanni
psykiatrian emeritusprofessori, Oulun yliopisto