Hienoa! Olen onnistunut otattamaan sukulaisteni iloksi ylioppilaskuvan, jossa valkoinen vappulakkini kiiltää hammasriviänikin puhtaampana. Hyvä niin, sillä vielä vuosi sitten näin lakin puhtaana säilymiseen kohtuuttomasti vaivaa.
Valmistumispäivän iltabileissä pidettiin huoli, että kaveriporukasta jokaisella lakki on ainakin lähes puhtaana vielä niin tärkeässä ylioppilaskuvassa. Sen illan jälkeen opin, että valkeita kenkiä tai kauniita juhlavaatteita ei kannata iltajuhliin laittaa. Yöllä ne tuntuvat kovin huolettomalta päällä, mutta aamulla saattaa harmittaa.
Aamulla ystäväni ja minä huokaisimme helpotuksesta, kun vain lakin takaosa oli tahriintunut. Silloin jääkaapista löytynyt voileipäkakkukin maistui paremmalta kuin koskaan.
Yo-kuvien valmistumisen jälkeen olin varma siitä, ettei enää ole yhtään hyvää syytä edes yrittää pitää vappulakkia puhtaana. Sitten suljinkin rakkaan ja ostettaessa kalliilta tuntuneen ylioppilaslakin laatikkoon kokonaiseksi vuodeksi, mutta nyt saan onneksi viedä taas lakin ulos tuulettumaan!
Kuinka olenkaan odottanut, että saan hyvällä omallatunnolla turmella lähes puhtaan valkoisen ylioppilaslakin pinnan, ja samalla töhriä haalarini kaupungin mutaan ja loskaan. Kura ja lika ovat konkreettisia merkkejä railakkaasta opiskeluelämästä ja nuoruusiän huolettomuudesta. Isona ihmisenä voin kaivaa vaatekaapistani merkeillä koristellut haalarini, ja osoittaa epäilijöille, etten ole jättänyt nuoruuttani elämättä.
Elämän jäljet ovat tavoittelemisen arvoisia. Miksi jälkien tulisi näkyä vain ylioppilaslakissa? Reipas koheltaminen tai arkielämää rikastuttavat tempaukset voivat tuntua yhtä hyvältä, jopa paremmalta kuin valkoisen kangasmyssyn likaaminen. Vaikka nuoruusiästä jäisi pysyviä jälkiäkin, ne tuovat mieleen eletyt kokemukset. Vaikka valkoiset ylioppilaskengät tahriintuisivatkin, tulevat ne aina muistuttamaan mahtavasta illasta, loputtomista jonoista yökerhon edessä ja kaupungin yöstä.
Kirjoittaja kuuluu Kalevan nuorten kirjoittajien ryhmään.