
Välivainion Galaksi sai alkunsa, kun Oulun kaupunki järjesti vuonna 2015 ideakilpailun, jossa piti laatia kilpailuehdotus tulevaisuuden Välivainion toteuttamiselle. Rakennusliike Lapti valittiin kilpailun kautta kaupungin kumppaniksi kehittämään ja toteuttamaan uutta asuinaluetta.
Laptin suunnittelema Välivainion Galaksi rakentuu tulevan Alppilanbulevardin varrelle. Alue koostuu useamman korttelin kokonaisuudesta, jonka ensimmäistä korttelia aletaan rakentaa kesällä.
Asuinalueen suunnittelussa on haluttu kokeilla uudenlaisia asumisen ja palveluiden ratkaisuja. Seuraavan vuosikymmenen aikana Välivainiosta kehittyy alue, josta löytyy kaikki, mitä ihminen voi tarvita.
”Välivainion Galaksi on tulevaisuudessa yhteisöllisyyden, liikunnallisen elämäntavan ja uudenlaisten palveluiden kehitysalusta”, Laptin Pohjois-Suomen aluejohtaja Mikko Lohi kertoo.

Kotoisa kortteli pientaloalueen keskellä
Välivainion Galaksin ensimmäiseen kortteliin rakentuu neljä asuinrakennusta. Ensimmäinen kortteli on pieni, vehreä ja kotoisa asuinalue pientaloalueen keskellä, omassa rauhassa.
”Tässä korttelikohteessa olemme halunneet panostaa erityisesti liikuntaan ja liikkuvuuteen, luonnonläheisyyteen ja yhteisöllisyyteen”, Laptin projektipäällikkö Tanja Pelkonen kertoo.
Ensimmäisenä rakentuu viisikerroksinen kerrostalo Asunto Oy Välivainion Apollo, joka nousee näyttävänä tiilitalona vanhan asuinalueen keskelle.
”Olemme halunneet rakentaa vähän tavallisesta poikkeavaa ja näyttävää arkkitehtuuria tälle tunnetulle oululaiselle asuinalueelle. Kortteliin on tulossa esimerkiksi viherkattoja”, Pelkonen sanoo.
Apollossa on monipuolisesti asuntoja yksiöistä kolmioihin. Tavoitteena on, että tulevat asukkaat pääsevät muuttamaan Apolloon ensi vuoden aikana.

Asunnot ovat pohjaratkaisuiltaan toimivia, avaria, valoisia ja nykyaikaisia.
”Meille on sydämen asia se, että kaikissa Laptin asunnoissa on hyvät pohjaratkaisut, olipa kyse yksiöstä tai perheasunnosta. Näin myös Apollossa”, Laptin asuntomyynnin myyntipäällikkö Janne Karhumaa sanoo.
Apollossa liikunta, vehreys ja yhteisöllisyys näkyy monessa. Korttelin sisäpihalle tulee yhteinen monitoimitila, jossa voi harrastaa liikuntaa tilaan kuuluvilla liikuntavälineillä. Piha-alueelle tulee tasokas leikkipiha ja asukkaiden yhteinen oleskelualue.
Kohteessa on mietitty myös ekologisuutta ja ympäristöä. Taloyhtiöön tulee yhteiskäyttöauto ja runsaasti säilytystilaa polkupyörille. Apollo on Laptin ensimmäinen kohde, jossa kaikkiin autopaikkoihin on mahdollista asentaa sähköauton latausasema.
Apollon jälkeen kortteliin rakentuvat seuraavien vuosien aikana taloyhtiöt Herkules ja Pegasus.

Vehreä asuinalue huippupaikalla
Välivainion Galaksi on kuin tehty ihmiselle, joka kaipaa omaa rauhaa ja luonnonläheisyyttä, mutta haluaa hurauttaa pyörällä, linja-autolla tai autolla minne tahansa läheltä kotiovea.
Välivainio on lähellä keskustaa ja yliopistoa, mutta kuitenkin suojaisa ja rauhallinen alue.
”Uudiskohteiden asuinalueet saattavat olla usein vasta kehittyvää ja karua, tässä ympäristö on viihtyisä, sillä asuinalue rakentuu vanhan vierelle”, Tanja Pelkonen sanoo.
Hyvät palvelut tekevät asumisesta helppoa ja mukavaa. Vierestä kulkee Suomen pisin pyöräbaana, alueella on hyvät ulkoilumahdollisuudet ja joukkoliikenneyhteydet ovat Oulun parhaat.
Rakennusliike Laptin projektipäällikkö Tanja Pelkonen odottaa innolla ensi kesää. Silloin pitkän ja hartaan suunnittelun tulos alkaa näkyä käytännössä.
”Tämä on Laptille mielenkiintoinen hanke. Olemme päässeet alusta asti mukaan kehittämään tätä tunnettua oululaista aluetta. Nyt ensimmäiset talot on suunniteltu ja seuraavaksi voidaan nähdä, kun ensimmäinen talo rakentuu.”

Tutustu tarkemmin Apolloon ja katso pohjakuvat osoitteessa https://lapti.fi/asuntoyhtio/asunto-oy-valivainion-apollo-oulu/.
Lisätietoja Välivainion Galaksista osoitteessa https://lapti.fi/asuntoyhtio/valivainion-galaksi-suunnitteilla/.