Erilaisia uhkauksia ilmenee Suomen kouluissa viikoittain. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoi Vantaan kouluampumisen tiedotustilaisuudessa, että uhkausten takia poliisi joutuu usein turvaamaan koulupäiviä näkyvällä läsnäolollaan oppilaitoksissa.
Opettajat ja koulujen muut ammattilaiset puolestaan tietävät, että nykykouluissa pitää perehtyä aseellisilta hyökkäyksiltä suojautumiseen.
Miten maailman onnellisimmaksi mitattu kansakunta on ajautunut tilanteeseen, jossa lapset ratkovat ristiriitatilanteitaan äärimmäisen väkivaltaisesti? Vantaan koulusurma on toki surullinen yksittäinen tapaus, mutta onko todellakin niin, että koulutiloihin tarvitaan jo toistuvasti poliiseja valvomaan turvallisuutta?
Syitä tekoon on monia, mutta yhtä ainoaa vastausta tuskin on olemassa. Ennemminkin on aika jälleen kysyä, mitä olemme oppineet lukuisista aikaisemmista nuorten väkivaltaisista teoista tai koulusurmista esimerkiksi Jokelassa 2007 tai Kauhajoella 2008?
Vantaan epäilty kouluampuja on tiettävästi joutunut kiusaamisen uhriksi, mikä voi selittää osaltaan 12-vuotiaan lapsen motiivin järkyttävään tekoon. Lapsen käsityskyky tuossa iässä on vielä niin kehittymätön, että hänen on vaikea aikuisen lailla tajuta tekojensa syitä ja seurauksia.
Kiusaaminen kasvattaa pitkän hännän myös aikuisuuteen, eikä sitä ole helppo katkaista edes sukupolvien ketjussa. Katkeruuden, vihan ja kostonhalun juuret ovat nousseet iät ja ajat esiin monen yhteisön historiassa.
Kiusaamisen vastakohta on myötätunto. Kun yhteiskunnan ihmiskäsitys perustuu empatiaan, kykenee se huolehtimaan heikommistaan tai erilaisista jäsenistään. Kulttuuriltaan avoimessa yhteisössä kukin uskaltaa rohkeasti olla oma itsensä ilman pelkoa kiusatuksi tulemisesta.
Yksittäisen koulusurman politisointi saattaa johtaa liiallisiin yleistyksiin, mutta silti Vantaan tragedian jälkeen pitää kysyä, miten ja miksi olemme epäonnistuneet yhteiskunnassa. Onko lasten hyvinvoinnista leikattu liikaa? Tutkimusten mukana lapsiperheiden köyhyys lisääntyy ja viimeaikaiset sosiaaliturvan leikkaukset pahentavat tilannetta entisestään.
Suomessa päätöksiin on sisällytetty harvakseltaan lapsivaikutusten arviointia. Arviointi perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Käytännössä sitä olisi hyvä syy laajentaa kaikkeen lapsiin vaikuttavan toimintaan.
Myös sosiaalisista mediaa sekä kaupallisin motiivein toimivaa viihde- ja peliteollisuutta olisi syytä arvioida kriittisesti. Millaisia ratkaisumalleja ne tarjoavat?
Sen sijaan lapsen leikkiä kasvotusten vertaistensa kanssa on sanottu sosiaalisten taitojen akatemiaksi. Leikkiessään lapsi oppii neuvottelemaan, ratkaisemaan ongelmia ja myös kestämään pettymyksiä. Ne kasvattavat heistä enemmän selviytyjiä kuin uhreja.