On vuosi 1955, kevättalvi. Isä on töissä, pikkupojat touhuavat leikeissään. Mitä tekee äiti? Keittää makkarakeittoa yhdellä kädellä ja pitää toisella kädellä kiinni kirjasta, jonka punavalkoinen kansi on näkyvillä – Tuntematon sotilas. Äiti koettaa estää kyyneleitä valumasta keittoon – Hietanen kuoli, hän parahtaa tukahtuneesti etteivät pojat säikähdä.

Tämä ei ole fiktiota, vaan äitini kertomaa. Emil Zolan mukaan hyvä kirja on kuin puukon pisto. Näin vaikuttava oli Väinö Linnan Tuntematon sotilas, joka on elänyt perheessämme luku- ja elokuvaelämyksenä sekä elämänkokemuksina.