Harva kansalainen tuskin ilahtuisi kuullessaan, että joutuu kuolemansa jälkeen odottamaan toivomaansa tuhkausta jopa kahden kuukauden ajan. Näin etenkin, jos iso osa tuosta ajasta kuluu teräskontissa (Kaleva 28.3.).
Oulun hautausmaalla Intiössä kontteja on nyt puolenkymmentä, ja ne ovat useimmiten aivan täynnä. Tuhkauksia ei pystytä järjestämään siihen tahtiin kuin tarve olisi. Oulussa vainajista tuhkataan yli puolet.
Tuhkausten määrä on kasvanut Suomessa etenkin suurimmilla paikkakunnilla. Joissakin kaupungeissa jo kolme vainajaa neljästä päätyy viimeiseen lepopaikkaansa tuhkattuna.
Myös muualla maassa kamppaillaan vainajien säilytyksen kanssa, mutta asiaan on tartuttu. Helsingin Malmin hautausmaalle nousee lähivuosina 300 vainajalle varattu säilytysrakennus, joka arkkitehtuurillaankin osoittaa arvostusta kuolleille kansalaisille.
Näyttää siltä, että Oulussa ongelmaan on herätty hitaasti. Tai ei ole herätty vieläkään.
Koronapandemia on nostanut kuolemien määrää. Sitä ei ollut mahdollista ennakoida. Tuhkausruuhkaa Oulussa on aiheuttanut sekin, että Intiön krematorion toiminnassa on ollut häiriöitä.
Vanhusväestön määrän kasvu ja tuhkausten lisääntyvä suosio taas eivät ole voineet olla yllätys.
Vaikka kuolleet eivät valita kohteluaan, omaisten tunteita Oulun nykyinen tilanne ei kunnioita. Läheisen kuolemaan liittyy aina surutyötä. Osa sitä on, että vainaja saa kohtuullisessa ajassa viimeisen leposijan, jossa häntä päästään muistamaan.
Evankelis-luterilaisessa kirkossa tunnetaan lentävä lause, jonka mukaan "kirkko on olemassa siksi, että täällä kuollaan". Allekirjoittaa tuon ajatuksen tai ei, hautaukset kuuluvat seurakuntien ydintehtäviin. Kirkon jäsenen viimeisten vaiheiden hoidon pitäisi olla kaikin tavoin arvostava.
Evankelis-luterilaisen kirkon Kirkkohallitus muistutti viimevuotisessa yleiskirjeessään seurakuntia siitä, että jo hautaustoimilain mukaan vainajan ruumis on haudattava tai tuhkattava ilman aiheetonta viivytystä.
Suomessa laki ei määrittele asialle tarkkoja aikarajoja. Ruotsissa vainajan ruumis on haudattava tai tuhkattava viimeistään kuukauden kuluttua kuolemasta, Norjassa kymmenen työpäivän, Tanskassa viimeistään kahden viikon kuluessa.
Kirkkohallituksen näkemyksen mukaan Suomessa sopiva tavoiteaika siunaukselle tai hautaukselle voisi olla kahdesta kolmeen viikkoon.
Kirkkohallitus perää asiassa myös "kulttuurista muutosta" niin, että seurakunnat korostaisivat viipymättä tapahtuvien hautausjärjestelyjen liittyvän vainajan muiston kunnioittamiseen. Viesti lienee tarkoitettu myös vainajien omaisille kerrottavaksi.
Krematoriokapasiteetin puute liittynee Oulun seurakuntayhtymässä osaksi talouteen, mutta myös kulttuurinen pohdinta asiasta voisi päätöksentekoelimissä olla paikallaan.