Kansanedustaja Hanna-Leena Mattila kirjoitti (Kaleva 14.9./Lukijalta) kriittisesti inkluusiosta eli siitä, että tuen tarpeessa olevia lapsia on perusopetuksen luokissa. Hän ei ole ainoa, joka on pohtinut inkluusiota ja sen vaikutuksia. Vuosien aikana yleisin kuulemani kommentti inkluusiosta on: ”Kaunis ajatus, mutta ei se toimi.”
Näyttää siltä, että inkluusio ymmärretään helposti väärin. Inkluusiossa on kyse koulutuksellisesta tasa-arvosta, samojen mahdollisuuksien tarjoamisesta kaikille lapsille, ei opetuksen paikasta. Perusopetuslaissa (2010) linjataan, että erityisopetus voidaan antaa ”muun opetuksen yhteydessä tai osittain tai kokonaan erityisluokalla tai muussa soveltuvassa paikassa.”
Inkluusio ei ole sitä, että tavalliseen luokkaan laitetaan oppilaita, joilla on erilaisia, usein vaativia tuen tarpeita ja oletetaan, että opettaja selviää yksin ryhmän kanssa.
Suomalaiset opettajat ovat hyvin koulutettuja ja osaavia ammattilaisia, mutta tällaisessa tilanteessa he ovat mahdottoman edessä. Jos inkluusiota toteutetaan näin, vaatii se tukitoimia, lisäresursseja ja sen miettimistä, miten kaikkien oppilaiden tasa-arvo toteutuu. Sanoisin jopa, että vain yksilöllisesti tuettu ja riittävästi resursoitu inkluusio toimii.
Mattilan esiin nostama koulujen rauhattomuus ja se, että monet opettajat voivat huonosti, ovat erittäin vakavasti otettavia asioita, joihin löytyy monia syitä.
Hallitusohjelmassa, johon hän myös viittaa, kehotetaan tarkastelemaan inkluusion toimivuutta ja samaan lauseeseen on laitettu tarkastelu inkluusioon kohdennettujen resurssien riittävyydestä. Näitä tulee hallitusohjelman mukaan tarkastella sekä opettajan jaksamisen että oppilaiden hyvinvoinnin näkökulmasta. On erittäin tärkeää kiinnittää huomio molempien osapuolten hyvinvointiin.
Vaikka lapsella on paljon tuen tarpeita, häntä voidaan riittävien tukitoimien avulla opettaa perusopetuksen ryhmässä; se on yksi vaihtoehto. On myös oppilaita, joiden huoltajat kokevat, että erillinen pienryhmä on heidän lapselleen parempi ja he valitsevat erityisluokan tai -koulun. Ne ovat hyvin resursoituja ja henkilökunnalla on erityisosaamista.
Näen tämän jatkumona, jonka toisessa päässä on segregaatio, eli erityiskoulut ja -luokat, välissä integraatio eli tilanne, jossa osa tunneista on erityisopetuksessa, osa yleisopetuksessa ja jatkumon toisessa päässä on inkluusio, kaikille yhteinen koulu. Jatkumolla voidaan liikkua tarpeiden mukaan ja se on hyvä.
Koska inkluusio edistää oppilaiden oppimista, osallisuutta ja tasa-arvoa, on meidän aikuisten yhteinen tehtävä saada se toimimaan. Yksittäisen opettajan ei tarvitse siihen pystyä.
Marjatta Takala
erityispedagogiikan professori
Oulun yliopisto
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.