"Elämä on vienyt tällä tavalla. En halua miettiä, miten asiat olisivat, jos minulla vielä olisi perhe ympärilläni. Pärjään kyllä, koska heti alusta lähtien päätin, että kaiken tapahtuneen jälkeen voin mennä vain eteenpäin. Toinen vaihtoehto olisi ollut tipahtaa kuoppaan", oululainen Hanna Kuha, 20, miettii Nokelan kodissaan.
On kulunut viisi vuotta tsunamista, Etelä- ja Kaakkois-Aasiaa koetelleesta luonnonkatastrofista. Hanna Kuha oli tuolloin perheineen Thaimaan Khao Lakissa. Takana oli vasta muutama lomapäivä, kun elämä mullistui.
Hanna Kuha sanoo, että vain saman kokenut voi täysin tajuta, mitä tsunamissa tapahtui. Kuha erosi perheestään kohtalokkaan päivän aamuna ja selviytyi tuhosta kuin ihmeen kaupalla. Meren valtavan myllerryksen jälkeen hänelle oli lähestulkoon heti selvää, että rannalle menneelle perheelle kävi huonosti.
Tuho ympärillä oli totaalinen. Meri vei mennessään satojen tuhansien muiden mukana Hanna Kuhan äidin, isäpuolen ja kaksi veljeä.
Kuhan mukaan parasta selviytymistä luonnon massiivisesta katastrofista on ollut mahdollisimman normaalin elämän jatkaminen niin pian kuin se oli mahdollista. Kuha jatkoi koulua Oulussa heti tapahtuman jälkeen eikä halunnut missään vaiheessa eikä missään tilanteessa erityiskohtelua.
"Yritin olla niin normaali kuin pystyin. Kukaan ei oikein uskaltanut kysellä tapahtuneesta, vaikka tietysti kaikkia kiinnosti tietää."
Hän jäi asumaan kotitaloon, johon muuttivat ensin kaveriksi mummi ja täti, myöhemmin toinen täti perheineen. Nyt hän asuu talossa eläintensä kanssa. Välillä kaverina on Vantaalta kotoisin oleva poikakaveri.
Hanna Kuha kertoo olleensa varsin vähän tekemisissä niiden ihmisten kanssa, joihin hän tutustui Thaimaassa tsunamin jälkeen. Syy on selvä.
"En halua sitoa itseäni niihin tapahtumiin niiden ihmisten kautta. Jotkut kaipaavat puhua kokemuksistaan saman kokeneiden kanssa. Minä en. Se ei silti tarkoita sitä, että haluaisin unohtaa. Se on vain minun tapani selviytyä."
Kysymykseen, miten tsunami on häntä muuttanut, Hanna Kuha miettii vastausta hetken.
"Totta kai olen erilainen ihminen kuin, jos olisin elänyt nämä viisi vuotta perheeni kanssa. Minulla ei ole niitä läheisiä ihmisiä, joilta voin kysyä neuvoa ja kommentoida asioita. Tapahtuma on kasvattanut ja itsenäistänyt minua paljon."
Hanna Kuha korostaa, että vaikka perhe meni, suku on ollut tukena ja lähellä, josta hän on heille erittäin kiitollinen.
Tsunamissa kuollut perhe on mukana koko ajan Kuhan arjessa.
"Kotona tulee eteen asioita ja esineitä, joista aina joku heistä tulee mieleen. Tilanteet eivät enää ole sinänsä surullisia, vaan sellaisia arjen väläyksiä", Hanna Kuha määrittelee.
Kotinsa Kuha on halunnut laittaa omannäköiseksi, mutta siellä on myös huonekaluja ja esineitä muistona lapsuuden ajoilta.
Perheen muistokivi on Oulussa. Hanna Kuha käy haudalla silloin tällöin.
"Hautausmaalla käyn loppujen lopuksi harvoin. Mieluummin menen merelle, jos haluan muistella heitä. Tapaninpäivänä käyn sytyttämässä haudalle kynttilät."
Joulun hän viettää tätinsä luona. Jouluun kuuluu myös vierailut kavereiden luona, mutta yksinolokaan ei hirvitä. Jouluna menetetty perhe käy mielessä tavallista enemmän.
Keväällä edessä on isoja päätöksiä. Hanna Kuha haaveilee työstä lasten parissa. Lukion jälkeen hän on tehnyt töitä päiväkodeissa, mutta opiskelut kiinnostavat.
"Joko lastentarhanopettajaksi tai lasten lääkäriksi. Päätös ei ole vielä loppuun asti hioutunut. Se on kuitenkin selvää, että Oulu säilyy kotikaupunkina. Viihdyn täällä".
Hanna Kuha toivoo, että seuraavat 20 vuotta olisivat hänen elämässään "normaalimpia" kuin menneet 20. Kuolema on ollut läsnä turhankin paljon: kaksivuotiaana Hanna Kuha menetti isänsä, viisi vuotta sitten muun perheensä ja rakas mummi kuoli vuosi sitten kesällä.
"Jossittelu ja valittaminen ovat turhaa. Tämä on minun elämääni ja pidän katseen tiukasta tulevassa, en menneessä", nuori nainen sanoo painokkaasti.