Teuvo Blomster pohtii (Kaleva 25.3./Lukijalta), onko hoitajan työ kutsumustyötä ja tulisiko sen olla kutsumustyötä.
Tutkimusten mukaan näin ei enää ole, vaan kutsumustyöstä puhuttiin silloin, kun hoivatyöstä ei maksettu palkkaa. Hoitotyöhön liittyy usein voimakas motivaatio tehdä nimenomaan hoitotyötä, ja tästä saatetaan puhua kutsumuksena, mutta hoitotyöstä on aina maksettava asianmukainen palkka.
Siinä olemme Blomsterin kanssa samalla linjalla, että lähihoitajakoulutukseen tulisi olla soveltuvat pääsykokeet ja riittävä kielitaito. Näillä keinoilla alalle saadaan jatkossakin motivoituneita ja ammattitaitoisia henkilöitä, mikä on myös asiakkaan etu.
Blomsterin kuvaama hoivatyön arki johtunee pitkälti vähäisestä henkilöstömitoituksesta. Autettavia on paljon, mutta hoitajia on liian vähän. Vanhusten tarpeisiin ei pystytä näissä tapauksissa vastaamaan niin nopeasti kuin pitäisi.
Hoitajat kokevat asiasta eettistä työkuormitusta, koska eivät pysty hoitamaan niin laadukkaasti ja aikaa vanhukselle antaen kuin pitäisi. Hoitajat haluavat tehdä työnsä hyvin ja osa hakeutuu jopa muille aloille, koska hoitotyötä ei enää kaikkialla pystytä tekemään eettisesti kestävällä tavalla.
Hoitajia ei missään tapauksessa pidä syyllistää. Laiminlyöntitapauksissa omaisena tai läheisenä täytyy ehdottomasti ensin keskustella yksikön johtajan tai esihenkilön kanssa tai tehdä ilmoitus sosiaalihuollon valvonnasta vastaavalle taholle.
Vanhustenhoito on vakavassa kriisissä, eikä kaikille ikääntyneille tarjota tarpeenmukaista hoitopaikkaa. Hoitajia ei palkata riittävästi kaikkialla, ja vanhusten ympärivuorokautisen hoidon vähimmäismitoituksen laskeminen tasolle 0,6 on aiheuttanut ongelmien syvenemisen.
Vanhukset ansaitsevat hyvää ja laadukasta hoitoa, turvaa ja hoidon jatkuvuutta. Myös hoitajilla on oikeus turvallisiin ja terveellisiin työoloihin ja siihen, että heillä on mahdollisuus tehdä työtään hyvin.
Päivi Inberg
puheenjohtaja, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer