Hiihdon MM-kisoista tuli Suomelle pettymys.
Jälkihuuruissa on etsitty syitä sille, miksi kävi niin kuin kävi.
Mikä todella muuttuu, on vielä arvoitus.
Ehkä lopulta ei juuri mikään. Ainahan voi syyttää voitelua.
Suomen Olympiakomitea antoi oman panoksensa urheilukeskusteluun toissa viikolla.
Olympiakomitea ehdotti, että urheiluseuroihin palkataan viisi tuhatta uutta työntekijää.
Jess!
Urheiluseuraveteraani oli heti tuulettamassa: vihdoinkin joku vaikuttajataho näkee urheiluseurojen merkityksen suomalaisessa kilpaurheilussa.
Valitettavasti ehdotusta pitemmälle lukiessa kävi niin kuin usein käy. Otsikko lupasi liikaa.
Ehdotus oli pettymys kilpaurheilun näkökulmasta.
Olympiakomitea kaavailee, että uudet seuratyöntekijät keskittyisivät suomalaisten liikuttamiseen.
Asia tietysti on tärkeä paitsi kansanterveyden, myös liikutettavien elämänlaadun kannalta. Olympiakomitea puhuukin kauniisti matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksista.
Mutta auttaako ehdotus suomalaisia menestymään tulevissa hiihdon tai muissakaan MM-kisoissa?
Tuskin, vaikka juuri sen eteen olympiakomitean pitäisi ensimmäiseksi tehdä kaikkensa.
Oppiriitaa olympiakomitean keskeisimmästä tehtävästä on silti turha virittää.
Vaikka ehdotus olisi kuinka hyvä tahansa, sen rahoituksesta voi tulla liian kova pala.
Olympiakomitea nimittäin ehdottaa, että valtio antaisi rahat yleiskatteellisista budjettivaroista.
Näkisi vaan. Niille sadalle miljoonalle on takuuvarmasti muitakin ottajia.
Samana päivänä olympiakomitean kanssa julkisuuteen tuli muuan Juha Väätäinen.
Väätäinen on päättänyt perustaa Mestarimylly-nimisen valmennusorganisaation nuorten yleisurheilulupausten tukemiseksi.
Budjetti on miljoona euroa. Rahat on tarkoitus hankkia myymällä sata Väätäisen maalaamaa taulua kymppitonnilla per laaki.
Voi olla, etteivät taulut mene kaupaksi, eikä mylly jauha mestareita.
Huippu-urheilun puolesta se silti on, jopa enemmän kuin olympiakomitean ehdotus.