Mainos

Vaalit työl­lis­tä­vät va­lo­ku­vaus- ja vies­tin­tä­yri­tyk­siä

Valokuvaaja Reijo Koirikiven mukaan ehdokaskuvauksille on ollut yhä enemmän kysyntää

Valokuvaaja Reijo Koirikivi on kuvannut vaaliehdokkaita jo vuosikymmenien ajan.
Valokuvaaja Reijo Koirikivi on kuvannut vaaliehdokkaita jo vuosikymmenien ajan.
Kuva: Maija Pylväs

Vaalit poikivat töitä eri alojen yrityksille – ennen kaikkea valokuvaus- ja markkinointiviestintäyrityksille. Oululainen valokuvaamo Studio P.S.V. on tehnyt puolueiden ja ehdokkaiden kanssa yhteistyötä jo vuosikymmenien ajan. Ensimmäiset yhteydenotot tulevia eduskuntavaaleja varten tulivat jo viime kesänä, mutta näin vaalien alla työt näiltä osin on enimmäkseen tehty.

Yrityksen perustajan ja palkitun valokuvaajan, Reijo Koirikiven mukaan ehdokaskuvauksia on ollut tänä talvena todella mukavasti – jopa enemmän kuin pitkään aikaan.

”Sosiaalinen media on ehdokkailla kovassa käytössä ja kuvia tarvitaan yhä enemmän. Sillä tavalla tämä on myös muuttunut, että jos aiemmin otettiin pelkkiä kasvokuvia, niin nykyään yhä useammin halutaan kuvasarja, jossa on kuvia eri rajauksilla. Näistä ehdokas sitten valitsee ne, jotka haluaa ottaa käyttöönsä”, Koirikivi kertoo.

Koirikiven mukaan osa ehdokkaista tietää tarkemmin, millaisia kuvia tulee tarvitsemaan omassa viestinnässään, kun taas osa antaa kuvaajalle täysin vapaat kädet. Vaalikuvat halutaan kuitenkin ottaa yleensä aina studiossa.

”Tietysti jokainen tarvitsee ainakin sen kasvokuvan ja sitten tiettyjä muita kuvia. Mitään kovin erikoisia kuvauspyyntöjä ei ole tullut. Suomalainen vaalikäytäntö on kohtalaisen konservatiivista”, Koirikivi sanoo.

Myös puolueilta tulee ohjeita, jotka vaikuttavat siihen, millaisia kuvia otetaan: Puolueet antavat ohjeistuksia esimerkiksi kuvien rajauksista ja joissakin tapauksissa jopa valaistuksesta.

Studio P.S.V:llä on yli 25 vuoden kokemus kuvauspalvelujen tuottamisesta – ja yhtä kauan on tehty myös vaalikuvauksia. Puolueiden kanssa käydään tarjouskilpailuja hyvissä ajoissa. Toisinaan kuvataan puolueen kaikki ehdokkaat tai sitten yksittäisiä ehdokkaita.

Koirikivi kertoo olevansa kiitollinen siitä, että kuvauksia riittää myös vaalien tiimoilta.

”Onhan se aina sellainen luottamuksenosoitus, kun meiltä ostetaan palveluja.”

Markkinointiviestintäyritys Punkton yrittäjä Petra Silvennoinen tekee yhdelle eduskuntavaaliehdokkaalle vaaliviestintää, mikä tarkoittaa pääasiassa ehdokkaan Facebook-sivun ylläpitoa. Lisäksi hän on viilannut ehdokkaan verkkosivujen tekstisisältöjä, ideoinut blogipostausten aiheita ja muuta kampanjointia.

”Olen suunnitellut ja aikatauluttanut someviestinnän ja teen myös maksettua mainontaa. Yhdessä ehdokkaan ja muun vaalitiimin kanssa pallotellaan ideoita. Mietitään, mitä ehdokas milloinkin haluaa kommentoida ja tuotetaan siitä sisältöä hänen Facebook-sivulleen”, Silvennoinen kertoo.

Silvennoisen mukaan ulkoistettu somesivuston ylläpito säästää ehdokkaan omaa aikaa ja on todennäköisesti tavoitteellisempaa kuin jos ehdokas tekisi sen itse.

”Sellainen työnjako kuitenkin on, että ehdokas hoitaa itse somekommentteihin vastaamisen ja minä tuen moderoinnissa.”

Sosiaalinen media on Silvennoiselle yksi isoimmista osa-alueista hänen työssään, joten tällainen vaaleihin liittyvä työ ei juuri eroa esimerkiksi jonkin yrityksen somesivuston ylläpidosta.

”Totta kai politiikka on aiheena sellainen, että ehdokkaan arvot eivät saa sotia omia arvojani vastaan. Samoilla linjoilla oleminen helpottaa myös toisten ajatuksiin hyppäämistä, kun sisältöä ja ideoita pohditaan.”