Vuonna 2019 todettiin klamydia-, tippuri- ja kuppatapauksia selvästi enemmän kuin vuonna 2018, Uutissuomalainen kertoo. Klamydia- ja tippuritartuntoja kirjattiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tartuntatautirekisteriin enemmän kuin koskaan ennen.
Yleisimmässä sukupuolitaudissa, klamydiassa, tartuntamäärä kohosi alle 15 000:sta 16 180:een.
Kuppatapausten määrä nousi suhteellisesti eniten, 33 prosentilla 249 tapaukseen. Lukema sivuaa vuoden 2015 ennätystä.
Tippuritartuntoja todettiin 605, mikä on yksi tapaus enemmän kuin vuonna 2017. Luvut käyvät ilmi THL:n kesäkuussa julkaisemista luvuista.
Yksi selitys lukujen kasvulle on mahdollisuus tehdä sukupuolitautitesti etänä kotioloissa. Yhdistelmätestillä voidaan testata sekä klamydia että tippuri.
Hiv-tartuntojen määrä on tasaantunut noin 150:een viime vuosina.
Tartuntatautirekisterissä on tietoja vuodesta 1995 lähtien.
Ainoastaan klamydiatapausten määrä kasvoi Pohjois-Pohjanmaalla
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella ainoastaan klamydiatapausten määrä kasvoi hieman aiempiin vuosiin verrattuna. Vuonna 2019 Ppshp:n alueella tilastoitiin 1 078 klamydiatartuntaa.
Tippuridiagnoosien määrä on vaihdellut vuosina 2015–2019 Pohjois-Pohjanmaalla vuosittain 7–17 tapauksen välillä. Vuonna 2020 on alueella tähän mennessä todettu enemmän tippuria kuin yleensä vuodessa tähän mennessä, yhteensä 12 tippuritapausta.
Kuppatartuntojen määrä on puolestaan laskenut vuosien 2015–2020 aikana Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä. Viime vuonna kuppaa havaittiin neljällä ihmisellä, kun kuppatartuntoja todettiin huippuvuonna 2015 yhteensä 19 ihmisellä.