Ulkomaat

Yle vieraili Isis-leirillä Syyriassa: 70 000 ihmisen joukossa jopa 44 suomalaista

Yle pääsi vierailemaan ensimmäisenä suomalaismediana Isisin Al-Holin leirille. KUVA: RAHAT DAR
Ulkomaat 24.5.2019 9:47
Jarkko Harjumaa

Koillis-Syyriassa sijaitseva Al-Holin Isis-leiri on pitänyt porttinsa tiukasti säpissä suomalaismedioilta, mutta torstaina tilanne muuttui: Ylen toimittaja Antti Kuronen pääsi vierailemaan pahamaineisella leirillä ensimmäisenä suomalaisena median edustajana.

Leirillä asuu yhteensä 70 000 ihmistä, joiden joukossa on jopa 44 suomalaista. Kuronen tapasi henkilökohtaisesti viisi suomalaista naista. Heidän mukaansa leirillä on yhteensä 11 suomalaista äitiä ja 33 lasta.

Naiset kertoivat syntyneensä Suomessa, mutta he ovat majailleet Syyriassa jo useita vuosia. Myös osa heidän lapsistaan on syntynyt siellä. Naiset eivät halunneet nimiään julkisuuteen.

Naiset kertoivat Ylelle halustaan palata takaisin Suomeen.

– Olemme suomalaisia, emmekä ymmärrä, miksi emme voisi palata lastemme kanssa Suomeen, eräs naisista sanoi Kuroselle.

Kurosen tapaamista naisista kolme oli niin sanottuja kantasuomalaisia. He kertoivat pyrkineensä aiemmin takaisin Suomeen. Salakuljettajat vaativat kuitenkin liian suuria summia, joten matka pohjoiseen jäi haaveeksi.

Naiset kertoivat lastensa kärvistelevän jatkuvan ripulin kourissa. Lääkärit ilman rajoja -järjestö on jakanut lääkkeitä, mutta heidänkin resurssit ovat olleet rajalliset.

Yle kertoo, että leirillä on huhujen mukaan kuollut peräti 200 lasta.

– Leirillä kuolee koko ajan lapsia. He kuolevat muun muassa keuhkotauteihin, naiset sanoivat Kuroselle.

Iso osa Al-Holin asukkaista päätyi sinne Baghuzista, joka oli Isisin viimeinen tukikohta ennen järjestön sortumista Syyriassa kevään aikana.

MAINOS

Uutisvirta

69
Mielikuvat, populismi ja politiikan ääripäät puhuttivat keskustalaisessa kesäillassa – Sipilä: "Maailmankirjat ovat eri asennossa kuin neljä vuotta sitten"
51
Pääministeri Rinne uskoo, että sivu suun menneet johtopaikat edesauttavat Jutta Urpilaisen pääsyä komissaariksi
49
Puheenaihe: Tarvitaanko Suomeen kaivosvero?
26
Törkeästä veropetoksesta epäilty mies pakeni nuuskalastin kanssa, oli ajaa tullimiesten päälle Tervolassa – poliisi tutkii asiaa murhan yrityksenä
25
Vuodetut asiakirjat luovat karun kuvan sopimuksettoman brexitin vaikutuksista – Britanniaa saattaa uhata pula polttoaineesta, ruuasta ja lääkkeistä
16
Sammaltien muuttaminen yleiskaavassa työpaikka-alueeksi huolettaa asukkaita – "Uusia rakennuslupia voi nykytilanteessa saada, mutta hakijaa informoidaan yleiskaavasta, ympäröivästä alueesta ja siihen liittyvistä riskeistä"
11
Luonnonnurmikenttä on ympäristöystävällisin vaihtoehto Lukijalta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: 
Maan pohjois- ja länsiosassa etelätuuli on voimakasta aamulla ja aamupäivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hoitajien palkkoja pitää leikata

Tuollaisia juttuja tulee, kun tietyt ihmisrymät ei käytä kondomia Lue lisää...
Skeptikko

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image