Ulkomaat

Viime vuosi oli mit­taus­his­to­rian toisiksi lämpimin, päättynyt vuosikymmen kaikkein kuumin – Suo­ma­lais­asian­tun­ti­ja: Luvassa sään ääri-ilmiöitä ja 3–5 celsiuksen nousu

Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas puhui Madridin ilmastokokouksessa joulukuussa. Taalas sanoo sään ääri-ilmiöiden jatkuvan tiheänä nyt alkaneella vuosikymmenellä. KUVA: J.J.GUILLEN
Ulkomaat 16.1.2020 18:57
Petteri Lindholm

Viimeiset viisi vuotta ovat kaikki mittaushistorian kuumimpia. Maailman ilmatieteen järjestö WMO kertoo, että lämpeneminen on jo lisännyt sään ääri-ilmiöitä, nostanut merenpinnan ennätystasolle, pienentänyt jäätiköitä ja aiheuttanut happamoitumista.

Vuosi 2019 oli maapallolla mittaushistorian toiseksi lämpimin vuosi.

Päättynyt vuosikymmen taas oli selvästi lämpimin, mitä on koskaan mitattu.

Uusista mittaustuloksista raportoivat Yhdysvaltain avaruushallinto NASA ja YK:n alainen WMO eli Maailman ilmatieteen järjestö.

Vuosi 2020 jatkuu ilmaston suhteen samanlaisena kuin päättynyt vuosi, sanoo WMO:n suomalainen pääsihteeri Petteri Taalas. Hän listaa viime vuoden tapahtumista esimerkiksi Australian valtavat maastopalot, joita kiihdytti Australian historian kuumin ja kuivin vuosi.

– Odotettavissa on valitettavasti paljon äärimmäisiä sääilmiöitä tänä vuonna sekä tulevina vuosikymmeninä. Niitä ruokkivat ennätyksellisen suuret määrät kasvihuonekaasuja, jotka sitovat lämpöä ilmakehään, Taalas sanoo WMO:n tiedotteessa.

Muita lämpenemisen jo havaittavia seurauksia on WMO:n mukaan esimerkiksi ennätyskorkealla oleva merenpinta, pienenevä jääpeite, valtamerien lämmennyt vesi ja happamoituminen.

Seuraava vuosikymmen ollut 80-luvulta lähtien aina edellistä lämpimämpi

Viimeiset viisi vuotta ovat kaikki mittaushistorian lämpimimpiä, WMO kertoo.

Päättyneen vuosikymmenen keskilämpötila on samalla lämpimin, mitä on mitattu.

1980-luvulta lähtien jokainen seuraava vuosikymmen on aina ollut edeltävää lämpimämpi. WMO odottaa kehityksen jatkuvan, koska lämpöä sitovia kasvihuonekaasuja on ilmakehässä ennätyksellisen paljon.

WMO:n pääsihteeri Taalas sanoo, että vuotuinen globaali keskilämpötila on noussut noin 1,1 celsiusastetta esiteollisesta ajasta lähtien ja valtamerten lämpötila on nyt ennätyskorkealla.

– Nykyisellä hiilidioksidipäästöjen uralla ilmasto lämpenee 3–5 astetta kuluvan vuosisadan loppuun mennessä, Taalas toteaa.

Viime vuoden toiseksi korkeimpia lämpötiloja kuumempaa on ollut vain vuonna 2016. Vuoden korkeita lämpötiloja kiihdytti tavallista selvästi voimakkaampi El Niño -ilmiö, joka nostaa Tyynen valtameren pintalämpötiloja.

Moderneja ilmastomittauksia on tehty vuodesta 1850 lähtien.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (70)

-40 luvun alusta ilmasto jäähtyi -80 luvun loppuun, joten ei tässä ole mistään ihmeellisemmästä kyse kuin normaalista AMO syklistä minkä huipulla juuri nyt olemme. Ilmastomme tulee jäähtymään seuraavat 30 vuotta. Taalas tapanssa mukaan siteeraa epäluotettavinta ja kuumista mittaussarjaa eli Nasan Gissiä. 14 muuta mittaussarjaa on jäähdytellyt vuodesta 2014 lähtien ja samalla aikavälillä Giss on ainoa, joka lämpenee. Valinta kertoo Taalaksen motiiveista paljon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuo on vain hänen mielipiteensä, eikä muuta. Siihen ei kannata jäädä kiinni, vaikka kuinka olisi asiantuntija. Luonto on paras ja olosuhteet nähdään vasta sitten, kun eletään tiettyä hetkeä. Ei ennen, ei jälkeen, eikä ainakaan minkaan ennusteen pohjalta. Tuollaisia uhkakuvia ja sensaatioita pitää välttää, ne eivät todellakaan ole kuin mielipiteitä tai kuvitelmia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen, mutta ei omiin faktoihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Faktoja vain on kovin erilaisia. Mitatut globaalit lämpötilakäyrätkin pitäisi olla suunnilleen yhteneviä, koska mitataan samaa asia, mutta ne eivät sellaisia ole.

Jostain syystä useimmin vedotaan Nasan (Nasa GISS) käyrään, joka poikkeaa selvästi eri tutkimuslaitosten mittausten valtavirrasta. Se on aivan ilmeisesti sovitettu ilmastomallien antamaan lämpenemisennusteeseen. Vaihtoehtoinen totuushan (fakta) on sellainen, että jos malli ja todellisuus (mittaukset) eivät kohtaa, niin muutetaan todellisuutta. Näin toimittiin Neuvostoliitossa, joten Nasan trumppilainen periaate lienee sieltä kopsattu. :)

-> Omat faktat voi ilmastonmuutoksessa jokainen valita mieleisekseen. :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ilmastokriisi näkyy jo meillä Suomessa. Marjasadot ja sienisadot ovat sekaisin. Puolessa Suomessa ei ole talvea ollenkaan. Rukiin sato epäonnistuu. Jäätilanne on epänormaali. Lumitilanne on epänormaali. Norpat ei voi pesiä. Tuholaiset lisääntyy kun ei ole pakkasta. Ilmastonmuutos tekee tyhjäksi vesiensuojelun, vesiin valuu enemmän töhnää kun maa on sula.

Muualla maailmassa jäätiköt sulaa vauhdilla, kärsitään ennennäkemättömästä kuivuudesta ja paloista. Alavilla alueilla tulvat lisääntyy. Jakartassa vasta paha tulva. Tutkijat ovat olleet oikeassa ennusteissaan, itse asiassa liian varovaisia ei suinkaan liian rohkeita. Tutkijat sanovat että ilmastonmuutos etenee nopeammin kuin ajateltiin. Kiihtyvä lämpenemistahti on voimakas hälytyssignaali.

Ilmastodenialismi on tosi rumaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Niin, koska pertsajamppa, tavis, kokemusasiantuntija voittaa tietysti uskottavuudessa tuhat ilmastotutkijaa, joiden valtavista aineistoista tehdyt tutkimukset on vertaisarvioitu muiden oikeiden tutkijoiden taholta. Pertsajamppa, musta tuntuu mutuilija on uskottavampi kuin koko maailman tiedeyhteisö. Joo, niinpä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täällä näkee, kuinka ilmastodenialistit kirjoittelevat pelkkää puppua. Faktoista ei jälkeäkään, sanovat mitä sattuu. Kääntävät mustan valkoiseksi. Ilmastodenialismi on rumaa.

Ilmastodenialismia on tutkittu. Osalla se johtuu halusta kieltää koko tosiasia. Toisilla syyt ovat patologisemmat, heillä ilmastodenialismi liittyy yleiseen kovaan arvomaailmaan, he hyväksyvät eriarvoisuuden helpommin. Ilmastodenialisteja löytyykin paljon tietyistä hyvin julman arvomaailman omaavien puolueiden kannattajista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Varmaan veronmaksajien piikkiin tutkittu "ilmasto-denialisteja". Eipä ihme, että verot nousee. Juttuhan on kuitenkin niin, että ilmaston mallintaminen on täysi mahdottomuus, jonka ymmärtää jokainen omilla aivoillaan ajatteleva. Muuttujiem määrä on niin suuri, että sitä ei voi edes käsittää, ja niistä tunnetun murto-osan vaikutukset päätellään puppugeneraattorilla. Mittausdataa muokataan, jotta se on sopivaa ja muuta hienoa. Ilmaston muutosten mallintaminen on täysin tekemätön paikka. Ja sitten näitä ennustuksia uskotaan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiikkutuolissa on keikahduspiste. Maapallo korjaa itse itsensä. Tulivuorien tuhkapilvet voivat jäädyttää maan. Naatitaan ny kun on lämmintä. Saadaan harjoitella ennen tosi kuumaan paikkaan menoa. Ei muutakuin autolla vaan kaupoille ja rillille viis kertaa päivässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Keikahduspiste: ihmisen aiheuttaman ilmastokriisin aiheuttamat lisääntyneet metsäpalot lisäävät hiilidioksidia ilmakehässä, joka edelleen pahentaa ihmisen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä. Keikahduspiste: arktinen hiilidioksidi ja metaani lähtevät liikkeelle jäiden sulaessa ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen vuoksi ja ilmastokriisi pahenee edelleen. Monia muita keikahduspisteitä, jotka voivat laittaa systeemin hallitsemattomalle uralle. Lämpeneminen on jo muutenkin liian nopeaa. 1800-luvun jälkeen ihmisten toiminnasta ilmakehään tuprutetut kasvihuonekaasut ovat nopeuttaneet lämpenemistä ennennäkemättömän hurjaa vauhtia.

Jos meillä ei olisi ihmisen kasvihuonekaasujen avulla aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä, olisimme normaalisti menossa loivasti kohti alempia lämpötiloja. Mutta meillä on nyt ihmisen aiheuttama maapallon ilmaston lämpenemiskriisi päällä. Pirullisia ja raukkamaisia kaikki, jotka yrittävät väittää vastaan. Kyllä teidän likaiset ilmastodenialistikikat tiedetään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Heittelet arvailuja ilmaan, etten sanoisi ilmastoon. :)

Vuosituhannen vaihteen jälkeisenä 20 vuotena ilmaan on päästetty neljäsosa (25%) kaikista teollisen ajan hiilidioksidipäästöistä. Silti lämpeneminen on lähes pysähtynyt verrattuna 1980 ja 1990 lukuihin. Vaikka vuonna 1980 päästöt olivat vain puolet nykyisistä. Lämpötila on tällä vuosituhannella korreloinut enää hyvin heikosti ihmisen aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen kanssa. Mitään ennennäkemättömän hurjaa vauhtia ei ole.

Ilmastokiihkossa ei todellakaan kannattaisi alkaa heittelemään "likaisia" herjoja. Asioista kannattaa ottaa rauhallisesti ja laaja-alaisesti selvää.
Moni ilmastotutkija on jo alkanut vetää ennusteitaan reilusti alaspäin. Saattaa hyvinkin olla, että 2020 ja 230 luvuilla menemme loivasti kohti alempia lämpötiloja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lämpeneminen pysähtynyt? Tarkistapa ”faktasi”. Kun juuri todettu, että mennyt vuosi oli mittaushistorian lämpimin ja mennyt vuosikymmen kokonaisuudessaan niinikään. Oliko sinulla jostain se parempi, vaihtoehtoinen fakta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Lämpeneminen on lähes pysähtynyt".

Näin on käynyt. Lämpeneminen on ollut tällä vuosituhannella hyvin lievää verrattuna kahteen aiempaan vuosikymmeneen. Poikkeuksena kaikista muista on se surullisen kuuluisa Nasa GISS, jota ilmeisesti seuraat.

Siis mittaushistorian lämpimin sadasosa-asteilla mitattuna. Ennätykset menee reippaasti mittausten virhemarginaalien sisään.

Vähän sama asia jos puoluegallupissa saa jollekin puolueelle 0,1 prosenttiyksikön nousun.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuumaa on kun metsätkin syttyy tuleen. En kyllä muista meillä ainakaan mitään kovia hellekesiä olleen. Onneksi vain ihminen lämmittää ilmastoa jolloin sille voidaan jotain tehdä väkeä vähentämällä. Jos syyllinen oliskin aurinko niin sille ei mitään voisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi päättynyt vuosikymmen ei olisi (lyhyen) mittaushistorian "kuumin" myös luonnollisen lämpenemisen vaikutuksesta? Siis ilman ihmistäkin.

Maapallon ilmasto on lämmennyt 1600 luvun pienen jääkauden jälkeen. Lontoossa Thames joki oli talvisin jäässä ja sen jäällä pidettiin talvimarkkinoita 1600 luvulla. Sitä aiemmin, 1000 luvun alussa elettiin keskiajan lämpökautta, jolloin Suomenkin alueella kasvoi jaloja lehtipuita. Nyt ollaan taas menossa kohti lämpimämpiä aikoja ehkäpä sellaiset 100 - 200 vuotta. Sitten taas voi kylmetä.

On suorastaan noloa tiedemiehelle tulkita kaikki mitatut muutokset ihmisen aiheuttamaksi. Ideologiat sokaisee viisaammankin...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tutkijat ovat seuranneet ilmastoa jo kauan ja se ei ole koskaan lämmennyt näin lyhyessä ajassa näin paljon. Se erottaa tämän tilanteen luonnollisesta lämpenemisestä ja vaihteluista, joihin viittajat. Siksi asian vakavuusaste on toinen. Ilmakehässä, on liikaa hiilidioksidia. Se vaikuttaa ilmastoon niin, että se ei toimi enää entiseen normaaliin tapaan. Siksi asialle täytyy nyt tehdä jotain. Jotta elinolosuhteemme säilyisivät jotakuinkin mukavinta tällä pallolla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tutkijoilla ei ole luotettavampaa globaalia mittausdataa olemassa kuin vasta 1900 luvulta. Aikaisempia globaaleja lämpötiloja on rekonstruoitu erilaisten proxien avulla, mm. puulustoista. Vanhojen lämpötilojen rekonstruoiden aikaresoluutio ei ole niin tarkka, että lämpenemisnopeuksia voitaisiin tarkasti määritellä.

On täyttä fulaa sanoa, että ilmasto "ei ole koskaan lämmennyt näin lyhyessä ajassa näin paljon", sillä se ei todellakaan pidä paikkaansa pelkästään siksi, että mitään poikkeavan nopeaa muutosta ei ole tapahtunut. Vuosikymmeninä 1920 ja 1930 lämpeneminen oli tasan yhtä nopeaa kuin oli vuosikymmeninä 1980 ja 1990. Sittemmin muutos on hidastunut. Väite kuuluukin samaan sarjaan kuin se surullisenkuuluisa "hockey stick" harhautus. Miksi tällaisia väitteitä on kehitelty joidenkin tutkijoiden keskuudessa?

Vastaus on ilmeinen. Ilmastotutkijoiden koulutustaustaan kuuluu vahva matematiikan osaaminen. He ymmärtävät mitä epälineaarinen dynaaminen, kaoottinen systeemi tarkoittaa. Sehän tarkoittaa sitä, että systeemin tilasta ei voida johtaa sitä, millainen ulkoinen vaikutus tilamuutosta aiheuttaa. Systeemi voi myös muuttua puhtaasti vain sen sisäisen dynamiikan vaikutuksesta ilman ulkoisia herätteitä. Tämän ongelman ratkaisisi se, jos nyt ensimmäistä kertaa tapahtuisi nopea muutos. Jos ilmaston lämpötila olisi jääkiekkomailan kaltainen, pitkä vaakasuora varsi ja äkillinen muutos ylöspäin mailan lavan kohdalla, niin olisi ilmeistä, että olisi tapahtunut jotain aivan uutta... hiilidioksidipäästöt. Kaaosmatematiikka voitaisiin sivuuttaa!

Tämä vedätys on jo paljastettu, joten ei siitä sen enempää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihanasti tartuttu lätkämailaoljenkorteen. Päätät uskoa sitä vähemmistöä, joka haluaa loputtomasti lisää todisteita, kun päätä uhataan puoliväkisin ottaa pois pe...nsaasta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (70)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

27.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image